Tuuppailua

Huh tätä elämää! Kesä on ollut älyttömän kiireinen ja olen joutunut ulkoistamaan jopa hevosen liikutusta toisille. Myös sairaslomaa on mahtunut meidän elämään.

Kesäkuussa Dannille iski kesäflunssa, joka nosti hieman lämpöä. Kyse oli kuitenkin alle puolesta asteesta, joten elliä ei paikalle tarvittu. Mutta hierojaa kyllä. Tämä ihana Suomen kesä on ollut "ihanan" sateinen sekä viileä, joka ei itsellään ole edesauttanut selän lihasten kuntoa. Tästä syystä soitin paikalle asiantuntijaa hoitelemaan hepan läpi.

Hieronnan jälkeen menimme ilman satulaa lyhyitä hetkiä sekä kävimme kävelyillä. Tämä sopi omiin aikatauluihini, sillä työt ovat vieneet yllättävän paljon aikaani. Pikku hiljaa selkä on ollut parempi, mutta soittoa hierojalle täytyy vielä tehdä. Danni on joutunut myös näreissään venyttelemään, vaikkei siitä hommasta pidä... Eikä kuulemma omasta mielestään tule pitämäänkään ;)

Mutta pääsimme kuitenkin kouluvalmennukseen pari viikkoa sitten! Hyi kun jännitti, sillä viimme kerrasta on aikaa noin kaksi vuotta. Kun valme kysyi meidän tasoa, oli todella vaikea sitä kertoa.... "Me ollaan tällasia puskaratsukoita... Osaa kaikki askellajit, mutta oikea paljon heikompi vasempaan verrattuna". Miten tuota voisi paremmin määrittää? No tarvetta ei ollut, sillä liikkeelle lähdettiin aivan peruslämmittelyillä. Dannin tuli säilyttää vain aktiivinen ravi, minun piti tehdä sen sijaan miljoona asiaa; kevennä enemmän sisäjalalle, jalat alas, älä jää puristaamaan pohkeilla, paino ja hartiat taakse, älä vie sisäkättä sään yli, kädet enemmän levällään....... Kääk! Kun valmentaja oli saanut sanottua seuraavan ohjeen, unohdin jo edellisen. En muistanutkaan, kuinka paljon informaatiota tulee kerralla.... Ja kun ne täytyy myös toteuttaa samaan aikaan!

Päivän tavoite oli oikean laukan nostossa. Pääty-ympyrällä harjoitusravissa nostoja. Ihan yksinkertaista? No ei meille. Dannia sai aktivoida aluksi älyttömästi, että sain edes pientä tempon muutosta. Laukka-apuja ei saanut antaa ennen, kuin tunsin hevosen olevan valmis laukkaan. Oikeasti tuntui ettei se olisi ikinä valmis. Toistojen ja valmentajan ohjeiden kautta laukka alkoi nousemaan. Ensin haparoiden. Sitten varmemmin ja lopuksi jo ennen kuin ehdin pyytää. "Nyt se yllättää jo sut". No niinhän se teki.

Väliin vaihdettiin suuntaa ja tehtiin pari nostoa vasempaan, Dannin vahvempaan suuntaan. Kun tämä oli plakkarissa, jatkettiin nostoja oikealle. TOISTOA, TOISTOA, TOISTOA. En kuulemma saa jatkossa enää tyytyä siihen, että hevonen tekee kerran mitä pyydetään. Minun tulee olla varma, että se on varmasti ajantasalla tehtävästä. Ei enää sattumia! Tämän harjoituksen ansiosta Danni alkoi oikeasti nostamaan oikeaa laukkaa, enää en vain ajanut sitä siihen. Myös laukka itsestään parani; hevonen ei mennyt etupainoisena ja pitkänä sekä siinä oli helppo istua, myös sielä takana :p.

Haha alkutunti ja Dannin järkyttynyt ilme!

Ongelmaa on myös pohkeiden läpi ratsastamisessa. D tahtoo tunkea pohkeen yli. Vasempaan mennään kaula nätisti kaarella, mutta ulkolapa puskee ulos ja ympyrä laajenee. Oikeaan taas sisäpohje saa kyytiä sekä ympyrä pienenee. Jatkossa tulee olla tarkempi milloin hevonen on asettunut oiken sekä koko kropan läpi. 

Välikäyntien jälkeen jatkoimme ravityöskentyöskentelyä sekä jalustimeni saivat kyytiä. Tarkoituksena uraa pitkin kääntää keskelle, pysähtyä, pari askelta peruuttaa sekä taas jatkaa ravia uralle. Dannin ihanan ravin ansiosta kropan saa hallittua paremmin sekä ensimmäisen muistutuksen jälkeen paino pysyi takana läpi tehtävän. Ongelmana oli enemmänkin se, että jään puristamaan pohkeilla, kun pyydän eteen. Oli todella vaikea vain "napauttaa" niitä kylkiin. Tämä on juuri sitä, kun on ratsastanut liian kauan itsenäisesti ja yhtäkkiä oma toimintatapa pitäisi muuttaa. Sain apua myös peruutusten parantamiseen, sillä aikasemmin meillä on ollut enemmänkin vetokisaa siitä, kumpi saa tahtonsa läpi. Tämän vuoksi peruutukset eivät ole kuuluneet treeneihimme. Jatkossa kuuluvat! 

Nyt olen sitten itsenäisesti tehnyt tuon valmennuksen juttuja ja meidän meno on muuttunut paljon! Myös kentällä treenailu on muuttunut monipuolisemmaksi. Tuuppailun vastapainoksi olemme myös hyppineet (tästä postausta kun saan kuvat) sekä maastoilleet.

Olen niin onnellinen, kun minulla on hevonen jolla voin maastoilla kahdestaan vaikka ilman satulaa. Kun Danni tuli, en olisi ikinä uskaltanut kuvitella missä pisteessä olemme nyt. Luottoa on, vaikka pilke silmäkulmassa mennäänkin ;) Meidän elämään tulee lähiaikoina suuri muutos, mutta tästä enemmän kun asiat varmistuvat. Ei nuolaista ennenkuin tipahtaa!