Maalaistallilta maneesitallille

Sitähän täälä tapahtui. Valmistautumista muuttoon. Ja vieläpä hyvin erilaiseseen talliympäristöön. Jo hetken on päässäni pyörinyt ajatus, että Dannin kanssa tarvittaisiin jotain muutosta. Kun vanhan tallin toiminta muuttui täysihoidosta kylmätalliksi, oli meidän aika avata uusi sivu elämässä. Kuin sattuman kaupalla oli läheinen maneesitalli vaihtanut omistajaa ja vapaita karsinapaikkoja löytyi. Käynti ihan vaan kaverin seuraksi (tarkoituksena ei ollut alunperin sinne muuttaa) ja yksi karsina oli meille varattu. Joko oli todella hyvät myyntipuheet tai meille vain sattui todellinen onni!

Pian varauken jälkeen oli Dannille ostettu pinkit ruoka-astiat, ämpäri, siivousvälineitä sekä aivan uudet raipat. Kävin myös hööksissä pyörähtämässä ja bongasin todellisia löytöjä; suitset lähtivät ulosheittohintaan eivätkä ne olleet ainoat kauppakassissa. Ostoslistalle päätyi vhän suurempiakin hankintoja; turvetta, 11 pyöröpaalia sekä kauraa. Tänään täytyy kipaista Agrista vielä mineraalit.

Voitte siis kuvitella, että ne kolme viikkoa kasinapaikan varauksesta kuluivat hyvin hitaasti, mutta sisälsivät paljon aivotyöskentelyä. Mitä me tarvitaan ja mitä ei. Siivoillessani vanhalta tallilta meidän romuja tajusin, paljonko voikin vajaassa kolmessa vuodessa kerääntyä tavaraa. Loimia löytyy vaikka mitä mallia, kuten myös suojia. Sitten onkin ihmeellisiä jalustinkumeja, hoitoaineita sekä laatikon pohjalle levinnyt suolapurkki. Nyt nämä tavarat ovat kansoittaneet autotallin sekä bemarin takaloosterin. Loimet ovat asuneet autossa jo kaksi viikkoa odottaen että pääsisin mattorantaan... No en ole päässyt ;)

Itse muuttopäivä oli melkoisen kiirus! Saarikauden päättäjäiset olivat houkutelleet meidät mökille, kuten joka vuosi. Raketit ja valkoviini sopivat hienosti yhteen, mutta niistä nauttiminen oli vaikeaa sillä odotin vain sunnuntaita. Kuin viimmein pääsin kotiin vaihtamaan tallikamat sekä lastaamaan uudet rojut matkaan, oli suuntana kolmen vuoden ajan ollut koti. Innostus kupli vatsassa. Tavaraa kertyi autoon yllättävän paljon, vaikka luulin keränneeni suurimman osan tavaroistani jo aikaisemmin. Kun kamat olivat kasassa, ystävämme ajoi auton uudelle tallille ja me reippaat tytöt ratsastimme huimat neljä kilometriä uuteen kotiin. Matka meni madellen, sillä neitokaiset halusivat nauttia luonnon tarjoamasta vehreydestä ennen syksyn tuloa. 

Yksin emme joutuneet kohtaamaan tuntematona,
sillä tallikamut Aino&Cati tulivat karsinanaapureiksi!

Eivät hepat tienneet lähtevänsä viimmeisen kerran tutun tallin pihasta. Enkä sitä tajunnut itsekään. Uuden tallin pihapiiri aiheutti hieman kummastusta puluparvineen, mutta suhteellisen rauhallisesti neiti jäi tutkimaan uutta yksiötään. Suurena huolen aiheena on, oppiiko minun kaikkea epäilevä otus juomaan automaattivesiastiasta? Täytyy sitä porkkanoilla lahjoa. Tunnin ajan laittelimme tavaroita paikoilleen minne mahtui ja täytimme hevosiemme tulevien tarhojen juomakipot. Lopuksi toivotimme otuksille hyvät yöt ja pääsimme lähtemään tyytyväisinä kotiin. 

Se että Aino tammansa kanssa pysyy meidän heppaelämässä, myös eräs toinen tärkeä ihminen palaa siihen. Vuosi sitten meidän tallilta muuttaneet Johanna ja Julle saapuivat myös tänään samalle tallille. Kun Johanna ja Julle lähti viimme syksynä uusiin seikkailuihin, en uskonut meidän heppojen törmäävän. Mutta miten kävi? Nyt kaksoset Danni ja Julle asustavat vastakkain nähden toisensa jatkuvasti. Ihanaa! Tämä taitaa olla se meidän kaipaama uusi suunta!

~Ei mitään kiiltokuvia~

Estekuvia kuukauden takaa.

Ihan sellaisina kuin ne on.

Onnistumisineen ja... no... epäonnistumisineen.

Koska sitä oppisi ratsastamaan?

Kaikki kuvat (c) Iida R.

Ensin oli innostusta kirjoittaa meidän estetunnista, muttei ollut kuvia. Kun sai kuvat, oli innostus tiessään. Nyt kuitenkin härkää sarvista (vai hevosta korvista?) postausta tulemaan. Kuvat ovat noin kuukauden takaa, kun pienen hyppytauon jälkeen päätimme ylittää rämpiä esteiden läpi. 

Danni on ollut todella erilainen ratsastaa. Se on alkanut tukeutumaan kuolaimelle. Vielä se tahtoo välillä mennä kuolaimen alle, mutta silloin on yritettävä ratsastaa sitä pohkeella eteen. Huomioikaa sana yritettävä. Aina se ei onnistu. Eikä toki ole voimaakaan kantaa itseään pitkiä pätkiä. Mutta eiköhän se luotiviiva löydy ajan mittaan ;)

Esteinä oli kahden askeleen sarja, jota edelsi kolme laukkapuomia hieman kaarevalla uralla. Korkeus ei ollut päätähuimaava, mutta nosti kyllä pulssia tauon jäkeen :D. Jouduin tekemään paljon töitä saadakseni aktiivisen laukan. Jos sellaisen onnistui hetkeksi löytämään, katosi se kaarteessa tai viimmeistään ennen sarjan b-osaa. Ehkä ne on hetkiä kun minusta tulee löysä ja hevonen seuraa esimerkkiä. Sitten mietitään kun hevonen ei toimi. 

Sipsutuslaukan ansiosta jäätiin liian kauaksi 

Seuraavalla kierroksella päädyttiin ylimääräiseen puoliaskeleeseen...

Vähän vauhtia hakemaan

Ja tullaan tekemään lähempää tuttavuutta puomien kanssa

Ja lopuksi päädytään alkuperäiseen suunnitelmaan; mitä kauempaa, sen parempi!

Eli lähestymiset menivät aivan plörinäksi. Liian kaukaa.... liian lähelle. Helppoahan olisi ollut siirtää puomeja lähemmäksi, mutta harvemmin kisoissa lähdetään välejä muuttamaan kun mun poni ei osaa (eli ratsastaja on aloittelija tasoa). Niinpä me vain yritettiin pärjätä vallitsevissa olosuhteissa!

Välillä löytyi se optimaalinen ponnistuspaikka

Ja taas paluu alkuperiäiseen suunnitelmaan ;) 

Jossain välissä oli pakko niellä ylpeys ja muuttaa tehtävää. Kolmesta laukkapuomista tuli yksi apupuomi. Tämän ansiosta saatiin paremmin lähestymisiä. Se helpotti muutenkin hyppyjä. Nämä kuvat eivät kerro sitä faktaa, että Dannilla on tapana alastulossa vetää pää maata kohden. Niin voimakkaasti, että minulta menee joko ohjat kädestä tai niistä kiinni pitäen menen hevosen mukana eteen. Penkkiin pääseminen kestää sekä ponin että ratsastajan kerätessä itseään. Tätä yritettiin tällä tunnilla kitkeä pois. Toimivaa taktiikkaa ei löytynyt, mutta estettä ennen päätä nostavalla ranneliikkeellä saatiin koko hevosen etupää ylemmäs. 

Niin tai näin, ihan iloinen sai olla pienen tauon jälkeen. Hevonen muisti vielä että esteillä nostellaan jalkoja tyylistä välittämättä ;)

Mitä täälä tapahtuu? vol 2

Miten ihmeessä Stormossen, romu peräkärry

ja väärän värinen tiivistysmassa liittyvät hevosiin?

Mitä täälä tapahtuu?

Sneak peek

Reilu kaksi viikkoa pitää vielä malttaa

Tuuppailua

Huh tätä elämää! Kesä on ollut älyttömän kiireinen ja olen joutunut ulkoistamaan jopa hevosen liikutusta toisille. Myös sairaslomaa on mahtunut meidän elämään.

Kesäkuussa Dannille iski kesäflunssa, joka nosti hieman lämpöä. Kyse oli kuitenkin alle puolesta asteesta, joten elliä ei paikalle tarvittu. Mutta hierojaa kyllä. Tämä ihana Suomen kesä on ollut "ihanan" sateinen sekä viileä, joka ei itsellään ole edesauttanut selän lihasten kuntoa. Tästä syystä soitin paikalle asiantuntijaa hoitelemaan hepan läpi.

Hieronnan jälkeen menimme ilman satulaa lyhyitä hetkiä sekä kävimme kävelyillä. Tämä sopi omiin aikatauluihini, sillä työt ovat vieneet yllättävän paljon aikaani. Pikku hiljaa selkä on ollut parempi, mutta soittoa hierojalle täytyy vielä tehdä. Danni on joutunut myös näreissään venyttelemään, vaikkei siitä hommasta pidä... Eikä kuulemma omasta mielestään tule pitämäänkään ;)

Mutta pääsimme kuitenkin kouluvalmennukseen pari viikkoa sitten! Hyi kun jännitti, sillä viimme kerrasta on aikaa noin kaksi vuotta. Kun valme kysyi meidän tasoa, oli todella vaikea sitä kertoa.... "Me ollaan tällasia puskaratsukoita... Osaa kaikki askellajit, mutta oikea paljon heikompi vasempaan verrattuna". Miten tuota voisi paremmin määrittää? No tarvetta ei ollut, sillä liikkeelle lähdettiin aivan peruslämmittelyillä. Dannin tuli säilyttää vain aktiivinen ravi, minun piti tehdä sen sijaan miljoona asiaa; kevennä enemmän sisäjalalle, jalat alas, älä jää puristaamaan pohkeilla, paino ja hartiat taakse, älä vie sisäkättä sään yli, kädet enemmän levällään....... Kääk! Kun valmentaja oli saanut sanottua seuraavan ohjeen, unohdin jo edellisen. En muistanutkaan, kuinka paljon informaatiota tulee kerralla.... Ja kun ne täytyy myös toteuttaa samaan aikaan!

Päivän tavoite oli oikean laukan nostossa. Pääty-ympyrällä harjoitusravissa nostoja. Ihan yksinkertaista? No ei meille. Dannia sai aktivoida aluksi älyttömästi, että sain edes pientä tempon muutosta. Laukka-apuja ei saanut antaa ennen, kuin tunsin hevosen olevan valmis laukkaan. Oikeasti tuntui ettei se olisi ikinä valmis. Toistojen ja valmentajan ohjeiden kautta laukka alkoi nousemaan. Ensin haparoiden. Sitten varmemmin ja lopuksi jo ennen kuin ehdin pyytää. "Nyt se yllättää jo sut". No niinhän se teki.

Väliin vaihdettiin suuntaa ja tehtiin pari nostoa vasempaan, Dannin vahvempaan suuntaan. Kun tämä oli plakkarissa, jatkettiin nostoja oikealle. TOISTOA, TOISTOA, TOISTOA. En kuulemma saa jatkossa enää tyytyä siihen, että hevonen tekee kerran mitä pyydetään. Minun tulee olla varma, että se on varmasti ajantasalla tehtävästä. Ei enää sattumia! Tämän harjoituksen ansiosta Danni alkoi oikeasti nostamaan oikeaa laukkaa, enää en vain ajanut sitä siihen. Myös laukka itsestään parani; hevonen ei mennyt etupainoisena ja pitkänä sekä siinä oli helppo istua, myös sielä takana :p.

Haha alkutunti ja Dannin järkyttynyt ilme!

Ongelmaa on myös pohkeiden läpi ratsastamisessa. D tahtoo tunkea pohkeen yli. Vasempaan mennään kaula nätisti kaarella, mutta ulkolapa puskee ulos ja ympyrä laajenee. Oikeaan taas sisäpohje saa kyytiä sekä ympyrä pienenee. Jatkossa tulee olla tarkempi milloin hevonen on asettunut oiken sekä koko kropan läpi. 

Välikäyntien jälkeen jatkoimme ravityöskentyöskentelyä sekä jalustimeni saivat kyytiä. Tarkoituksena uraa pitkin kääntää keskelle, pysähtyä, pari askelta peruuttaa sekä taas jatkaa ravia uralle. Dannin ihanan ravin ansiosta kropan saa hallittua paremmin sekä ensimmäisen muistutuksen jälkeen paino pysyi takana läpi tehtävän. Ongelmana oli enemmänkin se, että jään puristamaan pohkeilla, kun pyydän eteen. Oli todella vaikea vain "napauttaa" niitä kylkiin. Tämä on juuri sitä, kun on ratsastanut liian kauan itsenäisesti ja yhtäkkiä oma toimintatapa pitäisi muuttaa. Sain apua myös peruutusten parantamiseen, sillä aikasemmin meillä on ollut enemmänkin vetokisaa siitä, kumpi saa tahtonsa läpi. Tämän vuoksi peruutukset eivät ole kuuluneet treeneihimme. Jatkossa kuuluvat! 

Nyt olen sitten itsenäisesti tehnyt tuon valmennuksen juttuja ja meidän meno on muuttunut paljon! Myös kentällä treenailu on muuttunut monipuolisemmaksi. Tuuppailun vastapainoksi olemme myös hyppineet (tästä postausta kun saan kuvat) sekä maastoilleet.

Olen niin onnellinen, kun minulla on hevonen jolla voin maastoilla kahdestaan vaikka ilman satulaa. Kun Danni tuli, en olisi ikinä uskaltanut kuvitella missä pisteessä olemme nyt. Luottoa on, vaikka pilke silmäkulmassa mennäänkin ;) Meidän elämään tulee lähiaikoina suuri muutos, mutta tästä enemmän kun asiat varmistuvat. Ei nuolaista ennenkuin tipahtaa!