24.12.14

Päivystyksessä

Että joo! Ihan rauhallinen kävelylenkkävelylenkki ennen hevosen rokotusta. Olipa taas niin rauhallinen, että meikä istuu arviolta 7h päivystyksessä... Siis 2,5h päivystyksessä (tilanne muuttui tätä satuillessa).

Oltiin sovittu ell kanssa täksi päiväksi rokoteohjelman viimmeinen tehosterokote pistettäväksi. Koska nyt tulee parin päivän vapaat Dannin liikkumiseen, päätimme kaverin kanssa lähteä käyntimaastoon... Hepat on ollu jostain syystä erittäin virkeitä, joten ettei mitään tapahtuisi pimeässä sekä liukkaassa ympäristössä oli tahti oikeasti vain käyntiä.

Kunnes saimme peräämme lumiauran, joka ei tajunnut pysähtyä tai edes hidastaa tahtia, vaan lähti suoraan sanotttuna meidän perään. No onneksi aura teki U-käännöksen jossain välissä, että mekin pääsimme kääntymään takaisin tallin suuntaan. Mutta mitä päättää hevoset? laukkasuoralla laukkaa!!!  Tästä kaarteessa innostuneena minun rakas pullani laittoi mutkat suoriksi ja hyppäsi lumen peittämään ojaan. Hämmästyneenä alkoi sitten pukittelu ja hypättini takaisin tielle ja vastakkaiseen ojaan. No sinne päättyi mun tie, mutta Dannin vapaus alkoi!

Aluksi neiti riehui viereisellä pellolla mutta lähti pian puolestaan ajamaan lumiauraa takaa. Minä selkä kipuillen yritän laittaa tassua toisen eteen, jos hyvän onnen sattuessa Danni olisikin pysähtynyt. Nojäljistä päätellen oli aura ohitetttu uusien ojien poikki pellolla rallaten. Jossain vaiheessa tavoitin itse pysähtyneen "hirviön", jonka kuski kertoi neitokaiseni jatkaneen matkaansa reippaalla tahdilla kohti liikennöityä tietä.

Mä olin tuohon asti elätellyt toivoa, että Danni olisi auran kohdalla tehnyt uukkarin, mutta toivo siitä katosi. Onneksi tavoitin tiellä asuvan hevosnaisen, joka kertoi Dannin juosseen heidän hevostensa suojaan kun olivat maastoon lähdössä. Minä sitten loppumatkan sain keskittyä itseeni. Mihin sattuu? Pyörryttääkö? Koska selkäkipu oli silloin ainokaiseni, nuokin matkalta meidän menossa rikkoutuneet ohjat ja kuulinkin meitä huhuilevan naisen.

Sain pikaraportin ennenkuin näin edes hevostani. Muuten ok, jalassa paljon vuotava haava. Vieraan ihmisen karsinassa sitä sitten poniparka hyöri. Hetken sain haavaa katsella, mutta vej näytti olevan vammajalka.Vasta kotona koko haava löytyi; kantapallossa pitk viiltohaava. Tod.näk. hokista . Myös toinen etukenkä ja takasuojat olivat lähteneet omille reiteilleen. Muuten heppa näytti olevan ok.

Mutta ne kauhukuvat mitä ihminen näkee epätietoisen silmissään: hevonen juoksee pimeästä autotielle eikä kuljettaja kerkeä sitä huomata. Ja vaikka huomaisi, on juurisatanut lumipeite liian liukas äkkijarrutuksillle. Siinä se rakkain olisi tuulilasissa hengettömänä... Tai pahempaa! Hengissä, kituen, anoen...

Onni onnettomuudesta. Ell oli tulossa muutenkin rokottamaan hevoset, joten samalla se katsoi jalan. Siisti haava, vaatii usean putsauksen per vrk, mutta tikkejä hankala laittaa ja olisivat vain haitaksi.Kun hevonen oli saanut tsekkauksen sekä rokotteen, aloin miettimään itseäni ja koko stressi purkautui. Samallal alkoi myös heikotus ja päätin lähteä käymään päivystyksessä. Myös murtunut kypärä kieli kovasta iskusta..

Kuitenkin olen jo kotona, mit nyt vähän kävin refleksejäni näyttämässä. Mutta mielummin esittelen polvieni ojennuksia kuin makaisin himassa huonossa jamassa :)

Näpsippä vielä lisää kuvia, niin saat närhen munat lenkillä!

Virtapiikki

"Millanen sun hevonen on?"

"Tämä mun hevonen on melko rauhallinen tapaus... Meen yleensä ihan pitkin ohjin kaikissa askellajeissa."

Pomppuponi maastossa...

... Ja hapannaama maaston jälkeen.

Ja kuinkas sitten kävikään? Juuri kun olin päässyt kehumaan fiksua nuortani, esittelee se maastossa pukkisarjoja ja heittää jarrut metsäniityn laitaan. Mihin niitä tarvii? Hyvä ettei vedetty yhtä lenkkeilijää koirineen kumoon, kun neiti keräs vauhtia kavioidensa alle. Eilen myös oli melko vauhdikas hevonen allani, kun pimeässä käytiin maastoilemassa. Milloin lätäköt olivat pelottavia, puhumattakaan talojen aidoista. Tähän väliin pitää kyllä mainita, että rekat tai muut kulkuneuvot eivät onneksi kierroksia nostattaneet! Onko muiden ponit pöllöileet? Tuntuu, että pakkaset sekä huonot pohjat keräsivät Danniin patoutunutta energiaa, joka pyrkii purkautumaan nyt teiden ollessa sulat. Mun tehtävä lienee vain pitää kiinni ja nauttia kyydistä. 

"Enskaaaaaaaa!!....

.... Missä sä oleeeet?"

Että tällästä neitokaiseni arkeen; maastoilua sekä ilottelua. Pari irtokenkää on lennellyt, mutta ne ovat löytäneet onneksi itsensä takaisin kavioon hyvinkin nopeasti. Hah, tuli muuten mieleen, että vaikka tuo poni onkin vähän nyt pelleillyt, käyttäyty se esimerkillisesti eräänä päivänä. Olimme kaverini kanssa maastoillessa, kun toinen hevonen kompastui ja ratsastaja sai maistella pellon reunaa. No tästähän tämä irti päässyt villihevonen paineli pitkin "preerioita" menemään, mutta Danni pysyi hanskassa hienosti. Hetken se tärisi ja mietti pitäisikö lähteä perään. Onneksi ei lähtenyt! Toinenkin hevonen saatiin kiinni, ennenkuin se kerkesi isolle tielle. Meinaan että huonosti olisi voinut käydä. 

Poni mettäaukealla loppukäyntejä.
Klippaus nöyttöis olevan edessä...

"Haha! Karkasinpa tarhasta!"
Siinä se hömppä sitten hetken
syöpötteli omalla luvalla.

erilaiset ratsastuspohjat ovat pyörineet paljonkin mun päässä. Oon kuullut hieman marinaa, että on niin märkää, liukasta, kurasta... Suomen säät on nyt vaan vähän tälläisiä. Mieletäni kaikki tälläisetkin ongelmat on aika pitkälle ratkaistu oikeanlaisella liikunnalla sekä kengityksellä. Hokeilla pärjää aika pitkälle noillakin pohjilla. Joskus vain sääolot tuntuvat olevan tekosyy olla lähtemättä itse ulos. Oon nyt paljon Dannin kanssa yrittänyt mennä erilaisilla pohjilla. Hieno huomata, että poni joka kiersi ennen lammikot turvallisen matkan päästä, ylittää ne mukisematta. Oli ne sitten sulia tai jäällä peitettyjä. Hakkuualueella tulee myös välillä pyörittyä sekä kiipeiltyä erästä mäkeä ylös ja alas. Saa pitää oikein kunnolla harjasta kiinni neidin ponnistaessa ylöspäin. Kumpä täälä pohjanmaalla olisi vain enemmän sekä pidempiä rinteitä, joita kavuta. Olisi niin loistavaa treeniä!

"No on tää omakin tarha ihan ok, kunhan on ruokaa!"

Mitä mä tekisin ilman omaa hömppää? 

Testissä: POLAR LOOP aktiivisuusranneke

Tiedättekö sen tunteen kun synttärit lähestyvät ja jonkun kysyttäessä lahjatoiveita ei osaa vastata. Tässä iässä lahjojen vastaanottaminen muutenkin saattaa olla jo hieman kiusallista, mutta äitini halusi ehdottomasti muistaa minua syntymäpäiväni johdosta. Olen myös kärsinyt hieman motivaation puutteesta liikkumiseni suhteen, sillä minnekkään ei jää konkreettista tietoa siitä, miten aktiivinen olen päivisin. Kiitos äitini, ranteessa komeilee nykyän Polar Loop aktiivisuusranneke, joka on antanut minulle puuttuneen motivaation liikkumiseeni.

Kuva www.polarloop.com

Mikä tämä kapistus siis on? Kaikessa yksinkertaisuudessaan se on kuminen ranneke, joka pysyy joka menossa mukana. Vedenkestävyytensä ansiosta sitä voi käyttää myös veden alla ja omassa työssäni tämä ominaisuus on kultaakin arvokkaampi; hoitotyössä kun käsiä saa pestä joka käännöksessä. Itse ranneke näyttää neljä toimintoa; kellon, poltetut kalorit, askeleet sekä aktiivisuustavoitteen etenemisen (yllä mustassa rannekkeessa oleva kuvio). Se antaa myös ohjeet siitä, miten paljon tulee harjoittaa juoksemista, kävelyä tai kevyttä liikuntaa tunteina saavuttaakseen aktiivisuustavoitteen. Itse tavoitteita on kolme, jotka riippuvat käyttäjän tavasta kulkea töihin, itse työn laadusta sekä harrastusten määrästä. Kun rannekkeen liittää tietokoneeseensa, saa tarkempaa tietoa mm. päivän aktiivisuudesta sekä unen määrästä ja laadusta. Rannekkeen liittämisen jälkeen tietokone automaattisesti synkronoi ja lataa uusimmat päivitykset sekä avaa henkilökohtaisen treenikalenterin polarin flow palvelulla netissä. Helppoa, eikö? Ja samalla älyttömän koukuttavaa!

Rannekkeelle pitää siis valita tavoite ja tasoja löytyy kolme (Taso 1, Taso 2, Taso 3). Korkean, keskitason ja matalan intensiteetin aktiivisuus, kuten hölkkä, kävely ja kotiaskareet, auttavat osaltaan päivittäisen tavoitteen saavuttamisessa. Aktiivisuuksien kestot ovat samat iästä ja sukupuolesta riippumatta. Ikä ja sukupuoli vaikuttavat kuitenkin päivittäisen aktiivisuustavoitteen saavuttamiseen tarvittavaan tehoon. Mitä nuorempi käyttäjä on, sitä tehokkaammin hänen on liikuttava, ja miesten on liikuttava tehokkaammin kuin naisten. Tavoite perustuu tietynikäisten ja tiettyä sukupuolta edustavien ihmisten keskimääräiseen kuntotasoon. Jos päivittäisen aktiivisuustavoitteen saavuttaminen tuntuu helpolta, voi sen vaihtaa jälkikäteenkin toiseen aktiivisuustasoon. 

Itse käytän tasoa 2. Päiväni ovat kuitenkin todella vaihtelevia, joskus saan täytettyä tavoitteeni 150%, mutta huonoin tulos on ollut 39%. Alle kopion muutaman päivän suorituksen malliksi. Toinen päivistä on ollut todella liikuntapainotteinen, kun taas toinen näyttää surkeita lukuja. Klikatkaa kuvat suuremmiksi.

Vaikka unta kertyikin huimat 12h (miten niin univelkaa?), tuli askeleita kerättyä mukaan mukavasti.
Tämän päivän aktiivisuusprosentit olivat 148%

Sitten vähän säälittävämpää luettavaa, oma pohjanoteeraukseni.

Joku voikin bongata alemmasta kuvasta ärsyttävän, kolmion mallisen symbolin. Aktiivisuusmuistus. Jos istut liian kauan yhtäjaksoisesti paikallasi, alkaa ranneke välkkyä. Omalta osaltani voin sanoa, että nämä muistukset tajuan vasta tietokoneelta. Koska ranneke ei pidä ääntä, ei muistusta välttämättä edes huomaa. 

Eikä tässä vielä kaikki! Rannekkeen tiedot voi ladata myös kännykälle, jos puhelin tukee polar flow sovellusta (oma HTC ei harmikseni niin tee). Näin on mahdollista seurata saavutuksiaan reaaliaikaisesti. Rannekkeen voi myös liittää sykevyöhön (omani lähti juuri tilaukseen tänään!!!), jolloin saa tarkkaa tietoa myös itse treeneistä. Tälle löytyy oma osio omasta treenikalenterista, mutta omani huutaa vielä tyhjyyttään sykevyön puuttuessa. En ole nyt täysin varma, sopiiko muiden valmistajien vyöt yhteen Loopin kanssa, mutta vyön tulee ehdottomasti olla varustettuna bluethoot yhteydellä. 

Ja tähän loppuun täytyy esitellä tämän päivän mahtavaa saavutusta! Kello ei ollut edes 11 aamulla, kun rannekkeessani komeili sana GOAL! Toisinsanoen, kiitos yötöiden sekä aamutallin ja ratsastuksen, saan löhötä loppupäivän hyvällä mielellä ja aloittaa ansaitut vapaapäivät!

Moniponi mun

Muistakaa heijastimet!

Syksy värikkäine lehtineen on upea... Loppusyksy kera vaihtelevan sään ei. On pimeetä, kuraa tai jäätä. Pahimmassa tapauksessa kaikkia noita kerralla. Silti hevosihmisessä jyllää joku sisäinen voima, mikä vetää hevosen luo. Olkoon se sitten silkka ilo tai vastuuntunto, on hevosen selkään päästävä. Myös pimeys tuo mukanaan jotain kivaa; heijastimet! Jokin niissä on niin hienoa. Saa vuorata hevosen niillä. Vähän niinkuin hevosen tuunausta. Ja onhan ne myös turvallisuuden lisäämistä!

Kuten päätellä voi, on meidän meno melko maastopainoista. Ja arvatkaa sanoinko mieheni uudestaan viimme sunnuntaina maastoon kanssani? No kyllä! Toki aamulla keskusteltiin hieman asiasta. Kuulemma edes lapsettomien miesten ei tarvitse isänpäivänä hevosten kanssa vääntää kättä. Itse olin erimieltä. Kun ei ole muksua, kenen kanssa käydä minä-aikuinen-sinä-lapsi- keskustelua, ellei hevosten kanssa. Ja niinhän siinä taisi käydä, että Juha ja Julle kävi juurikin tämän tyyppistä keskustelua lenkillä. Nooooo, ainakin minä sain nauraa. Välillä kuului takaa Juhan höpöttelyt putellensa; "joo mä tiedän että säkin haluisit takaisin talliin, mutta nää naiset on niin jääräpäisiä!". Mekö, eikai?

Olemme maastoilleet myös kahdestaan neitokaisen kanssa ja oikean laukan nosto alkaa sujua aina vain paremmin. Ongelmana on vain se, että maastossakin kuljemme vasemmalle taipuneena. Olin eilen ystäväni kanssa uimahallilla ja huomasin uivani lantio vinossa. Vaikka yritin itseäni suoristaa, oli se älyttömän vaikeaa. Oikeastaan tämä ongelma on ollut jo silloin, kun harrastin kilpauintia. En vain koskaan ajatellut asiaa sen enempää. Joten ei tässä auta kuin katsoa itseään peiliin. Nyt täytyy omaan istuntaani kiinnittää hurjasti huomiota. Tänään menin ensimmäistä kertaa kentällä sitten kuukauteen. Pohja oli sellainen, että itse en laukkaa viitsinyt ottaa muiden kyllä laukatessa. Yllätyksekseni Danni olikin todella kiva ja taipuisa verrattuna siihen, mitä odotin. Ei mitään junttailua oikeaan kierrokseen käynnissä tai ravissa. Ei mitään tapelua asetuksesta. Koska homma oli aika käyntipainotteista, teimme paljon pohkeenväistöä sekä otimme avon alkeita. Nämä kaksi tahtoo vielä keskenään sekoittua ja neiti junttasi aluksi persettä ulos yrittäen väistää. Otimme sitten kentän laidan sekä vahvemmat ulkoavut tueksi ja johan alkoi pari aseklta sujua. Aina hyvän, lyhyen pätkän jälkeen suoristus ja hetkeksi pitkät ohjat. Olipa kiva käväistä kentällä pitkästä aikaa!

Muuten, minua ei saisi päästää facebookin hevoskirppareille. Bongasin sieltä linkin Bootyridersin sivuille, jossa komeili aletuotteita. Nooooo, jotenkin kävi niin, että ostoskoristani löytyi Pfiffin huopa ( <--- ) sekä HKM punaiset pintelit. No olihan ne nyt tänään pakko testata. Meidän pintelipatjat ovat vain niin isot, että jouduttiin toimimaan kuten kouluratsastajat konsanaan; patjat loistivat pinteleiden alta polvista vuohisen yli. Mutta olen liian laiska niitä lyhentääkseni, kun niistä ei haittaa noinkaan ole. Kunhan ovat vain vähän hömpän näköiset. Lisäsuojaa vai miten sen nyt selittäisi ;)!

Huomenna menen aamutalliin ja sieltä suihkun kautta rakkaan ystäväni firman avajaisiin Tuurin kyläkaupalle. Voin sanoa, että hän jos joku on teräsnainen!

Pakkaspäiviä ja mies ratsailla + video

Rustailen taas kännykällä, joten autocorrect saattaa heitellä omia hauskoja sanoja tekstin sekaan ;) Vaasassa ollaan saatu nauttia lumesta... Tai olisikohan nauttia oikea sana, kun kaikki pohjat ovat jäässä ja pieni kerros lunta koristeena? No ainakin meidän hokkikengät tuli just oikeeseen aikaan! Viimme postauksen päivä oli täynnä vesisadetta, mutta sinä iltana pakastui. Tästä syystä vesinen maasto muuttui kovaksi jääpohjaksi. 

No Dannin kanssa ollaan silti liikuttu maastossa. Torstaina sain revittyä mieheni mukaan(!!!!) ratsastamaan. Olen liikutellut Julle suokkia paljon Dannin ollessa sairaslomalla. Olin kerennyt jo viikko sitten huolehtia pojan liikutuksesta Dannin hoitojen ollessa epävarmoja. Hoidolla nyt tarkoitan juuri tätä liikutusta. En tiennyt olisiko edessä pelkkää tarhailua tai käyntimaastoilua. Omaksi totaaliseksi yllätyksekseni hevonen on saanutkin liikkua normaalisti! 

No anyway, Juha lupasi tulla maastoilemaan kanssani ja näin helpottae n omaa hommaani. Julle onneksi on luotettava suomiputte, mutta vaatii jämäkän ratsastajan jääräpäisyyytensä vuoksi. Kyllähän se vähän laittoi jänskättämään, vaikka Juha on ratsastanutkin paljon. Mutta viimme kerrasta on mennyt aivan liian kauan! Kauan meni mös hevosten laitossa. Menin kuin sähköjänis; milloin varustin mitäkin hevosta, etsin kadonneita suojia sekö heijastimia. Välillä piti komentaa hevosia ja ehkä vähän miestäkin ;) Päästessämme hevosten selkään oli pimeys laskeutunut. Danni otti ihmeen suuria harppauksia Jullen madellessa takana. Kuulin takana muminaa kun miehet keskustelivat keskenään. Välillä kyselin taakse että mitä sanoit. Takaa kuului " Juttelin Jullelle". Aika Hellusta mun mielestä! No reissu meni hyvin... Onneksi! Kytkös Juha yhden ravipätkänkin ja kun mun neiti tämän huomasi,heitti se päätään ja meinasi että nyt laukataan! Juu ei laukata :D Oikeastaan reissu meni niin hyvin, että tänään otetaan revanssi! Omissa suunnitelmissa siintää vähän pidempikin ravipätkä!

Ei ehkä helpoin tehtävä ottaa liikkuvan hevosen selästä kuvaa pimeellä ;)

Perjantai oli yhtä jäinen kuin edellinen päivä. Olemme onneksi löytäneet ihan sika hienon maastolenkin, jonka varrella on metsäniittyjä. Muiden pohjien ollessa jäässä ovat nämä täydessä käyttökunnossa. Ja mikä fiilis onkaan päästä laukkaamaan koskemattomalle lumelle. Otimme niityllä kaksi laukkavetoa, joista toisen kuvasin. Dannilla on käytössä maastossa sidepullit. On hienoa huomata kuinka nätisti noilla toimii, vaikka vetelen laukkaa yksi käsi ohjissa ja toinen pitää puhelinta.

VIDEO LÖYTYY TUOLTA (toivottavasti):

http://m.youtube.com/watch?v=uyAzV7imu9I

Rakkaat tupsukorvat

Pitkä kaula muuttui lyhyeen, valtavat korvat pikkuisiin. Harppaukset tikitykseen sekä valppaus rentouteen.

Parin viikon tauon jälkeen olin oman hevosen selässä <3! Danni oli aika hapan, kun sen käytävälle otin. Aamuheinät jäivät puolitiehen eikä pihalla jylläävä sade houkuttanut astumaan kynnyksen yli. Ei oikeastaan kumpaakaan. Itse en ollut edes varustautunut sadevaatteisiin. Pesunkestävä hevostyttö. Just joo! Onneksi tallinomistaja tarjosi sadeviittaansa, ettei tämä nainen tulisi uitettuna koirana takaisin. Muistin kiittää tästä viitasta päivän mittaan muutamaankin otteeseen. 

Noup! Ei huvita! Älkää antako ilmeen hämätä.

Saija lähti Enska poninsa kanssa matkaan, joten yksin ei tarvinnut sadetta vastaan taistella. "Mennään vaan lyhyt lenkki". Joo totta kai! Hups vaan menikin kaksi tuntia. Danni oli ihanan pörheenä mutta tasaisensa, kuten aina, Jopa loman jälkeen ja kaatosateessa. Kävelimme suurimman osan matkasta, mutta ravipätkiäkin mahtui mukaan. Neitokainen pörisi ravatessa eikä pohkeita tarvinnut kylkiin painaa. Vapain ohjin se tallasi menemään kuin viimmeistä päivää. Jännä oli myös huomata, ettei vesilammikot maailmaa kaataneet, mutta kyllä pieniä kyttäyksiäkin mukaan mahtui. Kotimatkalla otimme lyhyen laukkapätkän hörökovin. Ihana D <3!

Tallille päästyämme vuorasin vtj savella sekä kiiruhdin päätaloon lämmittelemään glögillä. Vaikka sadeviitta torjuikin suurimman osan vedestä, oli ranteet, hanskat sekä jalat polvista alaspäin uitetut. Hetken lämmiteltyäni karaistuin ja lähdin varustamaan Jullea; edessä oli vielä yksi maastoilu suomiputen kanssa. Vesisade yltyi eikä viittakaan pitänyt vettä enää parhaalla tavalla. Silloin kylmä iski kovaa ja kunnolla. Ei ole vieläkään kroppa lämmennyt täysin. Hyyrrrr! 

Tänään Danni sai myös talvikorkkarit jalkaansa... VIHDOIN! Heinät nenän eteen ja jalkoja työstämään. Olisiko tuo otus hieman aikuistunut, kun turhat junttailut kengittäessä oli kadonnut. Sehän seisoikin ihan mallikkaasti. Oho! Meilläkin on siis toivoa!

Tätä toivoa pidetään yllä ja toivotaan meille monta yhteistä vuotta <3

Klinikalla

Nyt ollaan kotimatkalla klinikalta. Sade imee katuvalojen viimmeisetkin valonrippeet. Olo on erittäin huojentunut ja kiitollinen! 

Ell sanoi heti jalan nähtyään, että puikkoluu on saanut osumaa. Karvat pois ja sieläpä komeili pitkä arpi. Ja niinhän se oli, että rtg-kuvat paljastivat muutoksia luun pinnalla. Veri oli iskun vuoksi pakkaantunut luukalvon alle aiheuttaen kivun sekä turvoksen.

No miten jatkossa? NORMAALIA KÄYTTÖÄ. Olin vähä että wtf? Minä kun olin jo hevostani hautaamassa. Siinä sitten takeltelin, että miten alussa? Normaalia ratsastusta. No miten esteet? Sen kun päästelet menemään... 

No nyt on sitten huomenna Danninkin ohjelmassa maastoilua. Vaikka  normi liikutus oli sallittua, niin me aloitetaan varovasti. Meillä ei ole kiire <3

Ensilumi toi mukanaan murheet...

Karma. Mä alan todella uskoa siihen. Kaikki virheet mitä teet, kostautuvat takaisin. Tuntuu, että Dannin kanssa karma päätti potkaista päähän kunnolla. Koko kesä ollaan menty motivaation vaihtelevalla esiintymisellä. Milloin olin onnellinen hevosen omistaja, milloin eläimeen kahlittu onneton. No tällä hetkellä olen näistä jälkimmäinen.

Ensilumi. Niin hieno ajatus. Puhtaan valkea maa nielee sisällensä syksyn masentavat värit. Mutta talven tuloon valmistautumaton hevosenomistaja sai karvaan muistutuksen ennakoimisen jalosta taidosta. Jää. Tuo kirkas, petollinen ilmiö. Hevonen mukkelis makelis tarhassa ja seuraavana päivänä jalassa odottaa ikävä yllätys. En jaksa enkä edes halua spekuloida mitä tai kuinka pahasti jalassa on mennyt. En ole eläinlääkäri, joten jätän sen asian heidän päätettäväkseen. Mutta olen ihminen, joka kokee syyllisyyden sekä vihan tunteita, kiintymystä sekä toivoa. Viikon päästä asia ratkeaa, siihen asti yritän pitää hyvät välit sekä hevoseeni että kylmäyspusseihin. Niiden kanssa eletään aika tiiviisti nyt!

Alkosta saa hevosellekkin tuotteita!

Tässä esittelyssä kylmäyspussi!

Tällä hetkellä kaikki kuitenkin on "normalisoitunut"; turvotus sekä puristusarkuus jalassa kadonneet, vain lämpö muistuttelee vamman olemassaolosta. Hevonen on tyytyväinen eikä ole hetkeäkään ontunut koko aikana. Onni on minunkin kohdalla kivat tallikamut. Olen autellut heitä hevosten liikuttamisessa sekä päässyt tästä johtuen usein maastoon. Jos ja kun Danni saa sairaslomalapun käteen, pääsen tällä tavoin nauttimaan hevostelusta muutenkin kuin kylmäämisen kautta. Toivon, että saadaan edes käskyksi tehdä käyntilenkkejä, jotta kummankin mielenrauha säilyisi. 

sh r. Julle Jyräys

lv r. Enska

Enska Penska

Harmitus maximus

Kyllä nyt suoraansanottuna ottaa päähän. Sain taas kautta rantain kuulla huhuja itsestäni ja ponistani. Me ei kuulemma pärjätä toistemme kanssa. Nojoo, mitä tuohon nyt sanomaan? Ihmiset puhuu ja seuraa, mutta voisiko joskus iloita muiden kuin itsemme puolesta? 

Mietin, mistä tälläisiä puheita on lähtenyt liikkeelle? Olenko antanut kuvan, että yhteiselomme Dannin kanssa on vaikeampaa kuin normaali hevosarki? Minä kun luulin että hevosen omistaminen on pilvilinnoissa hyppimistä ja ruusuilla tanssimista... Just. Tästä syystä blogi on nyt piilotettu. En tiedä mitkä asetukset onnistuin kännykällä säätämään. Näkeekö kukaan edes meidän tekstejä? Jos jatkossa (tai ainakin hetken aikaa) kirjottelisin omaksi iloksi ja muistoiksi. Kiva jos sielä ruudun toisessa päässä joku lukija näkisi myös meidän touhuiluja. 

Dancucker valmiina maastoilemaan - Muistakaa heijastimet!

Mutta oli mulla myös iloisiakin uutisia! Kävimme eilen Keskisillä... Tidddii... Ja mukaani tarttui GoPro Hero aktiivikamera!!! Sovittelin kiinnikettä kypärääni, mutta pitää päättää laitanko sen GPA:han vai hööksistä ostettuun vakkarikypärääni. Jälkimmäinen on paljon siistimmän näköinen ja miljoona kertaa edullisempi, mutta en tiedä haluaisinko siihen liimata rumaa kiinnikettä. Luulen siis kameran löytyvän huomenna GPA:n kyljestä. 

Me näytetään kieltä kaikille elämäänsä kyllästyneelle :P

Oman seuran järjestämät estekisat

HOX HOX! Tämän kirjoittaminen on aloitettu viimme kuun lopussa, joten julkaisu tulee hieman myöhässä...

Olemme järjestäneet seurani Singsbyn ratsastajien kanssa joka kesä parit estekisat. Viimme kesästä asti on kisat pysyneet harjoituskisa tasolla, sillä seurakisoihin tarvitsisi kunnon tuomarin. Mutta oikeastaan harjoituskisojen myötä on muillakin kuin johonkin seuraan kuuluvilla ollut lupa osallistua. Tämä on hyvä alku kisauraansa aloittaville ratsukoille. Ja toki myös niinsanotuille puskaratsastajille, joita ei isoihin kisoihin niin nappaa lähteä. Mutta ennen kaikkea kisat lähentävät aina talliporukkaa talkoiden ja lopulta kisojen merkeissä. Kivaa tekemistä yhdessä, joka kulminoituu rakkaisiin hevosiin!

Tänä vuonna saimme järjestettyä kisat vasta syyskuun lopussa. Vähän jännitti, saisimmeko tarpeeksi osallistujia ilmojen viilenettyä. Onneksi ilmoittautumisia tuli sopivasti, vaikka kotitallin hevoset olivatkin suurin osa rampoja. Olimme sopineet pitävämme hypättävät luokat pieninä, sillä kisamme ovat kiinnostaneet erityisesti nuoria ratsastajia. Tällä kertaa löytyivät seuraavat luokat:

• puoni/20cm
• 30-40cm
• 50cm
• 60-70cm

Danni pääsi osallistumaan näistä kolmeen; Oonan kanssa puomiluokaan sekä kanssani 30-40cm ja 50cm. Oona ei ole ollut hevosen selässä viimme kesästä, mutta hämmästyttävän hyvin pystyi keventämään ravissa sekä ohjaamaan itsenäisesti. Onskis kävi pari päivää ennen kisoja vähän hakemassa tuntumaan ja positiivisella fiiliksellä jäimme odottamaan lauantaita. Ja hienosttihan sielä meni! Vaikka Oonaa aluksi hieman hävetti verryttelyssä huutaa "este", alkoi se luonnistumaan seuraten muiden tekevän samalla tavalla. Ja niin vaan niitä "esteitä" mentiin toiselle sijalle asti! Hieno kaksikko, nyt pitäisi saadaa tyttöä enemmän ratsaille. Tallinomistajakin tokaisi mun kiukkutammasta muotoutuneen varsinainen tuntiponi.

Oma valmistautuminen kisoihin meni hieman penkin alle. Siinä missä Danni teki kaikki Oonan pyynnöt sujuvasti, oli meillä yhteysongelmia. Ai mikä suunta? Niin mikä askellaji? Ai sä haluat mun himmaavan ennen estettä? No en halunnut! Itse olen hypännyt ihan liikaa yksittäsiä esteitä. Joten radan hyppiminen olikin jännää. Ratojen puutos näkyi laukan sujuvuuden puuttumisena. Neiti suoritti yhden esteen ja laski raviin. Se tiesi tasan tarkkaan, että pysin laukkaa mutta sitä ei pahemmin kiinnostanut vastata pyyntöihin. Itselle jäi todellakin huono fiilis kisojen valmistautumisen suhteen.

Eikä ne radatkaan menneet paremmin. Kyllähän se yli hyppäsi, mutta askellajit olivat aina vähän omaa luokkaansa. Luokassa 30-40cm otimekin sitten sarjan a-osan mukaamme ja näin ollen pääsimme kolmanneksi koko luokasta. No olihan se kuitenkin ihan kiva tunne, sillä kyseinen luokka keräsi eniten osallistujia! 

Luokassa 50cm laukka oli heikentynyt vielä entisestään. Mua hävetti todella lujaa meidän yhteistyön puutos. Mutta kuten aikasemminkin sanoin, kyllä se hyppää. Tällä kertaa kolinoista huolimatta puomit pysyivät paikallaan ja saimme sekä perusradasta että uusinnasta 0 virhepistettä. Olimme ainoita, jotka edes suorittivat perusradan virheittä, joten sinivalkoruusuke saatiin napattua. Ikävä kyllä takaraivossa jyskytti tieto, että muiden radat olivat teknisesti parempia. 

Kyllähän sieltä laukkaakin löytyi

Sarjan b-osa

Hihii, "palkintojenjako"

Onneksi kyseessä oli harjoituskisat... Sinne tultiin harjoittelemaan. Se samalla avasi silmät siitä, kuinka haitallisia yksittäiset esteet voivat olla. Tästä olen saanut motivaatiota tehdä kahden tehtävän yhdistelmää esteiden kanssa. Esimerkiksi innarit ja laukkapuomit. 

Mutta olkaamme iloisia siis saamistamme ruusukkeista (kolmesta luokasta 1., 2. sekä 3. sija!) sekä kehitysmadollisuuksista!

Päänsisäistä kaaosta ja motivaation puutetta

Ei ole tullut hetkeen kirjoitettua. Ei siksi, että ideat olisivat lopussa. Luonnoksia löytyy vino pino, mutta niiden loppuun kirjoittaminen on jäänyt ylemmille voimille. 

Tällä hetkellä pääni sisällä vallitsee kaaos. Olen kohdannut jonkun moisen kriisin miettien omaa elämääni sekä valintojani. Miksi seison tässä? Voisinko tehdä jotenkin toisin? Olen miettinyt monta muuttujaa ja niiden järjestystä. Kuitenkin yksi asia on varma; hevonen. Se ei saa kadota elämästäni. Oma tukipaaluni. Hevosen ympärille rakentuu muitakin asioita; talliympäristö ja sen ihmiset. Viimmeisestä muodostuu ryhmä ystävät. Niiden arvo on niin suuri, ettei sitä pieni ihminen aina tajua tai arvosta. Miksi riidellä niin pienestä asiasta, kun suhteissa puuttuu ne suuret ongelmat. Täytyykö niitä etsimällä etsiä? Miksi ei vain olisi onnellinen?

Vaikka hevonen onkin itselleni elämän suola, on motivaatio välillä harvinainen näky suhteessamme. Miksi aina pitää kohdata samat ongelmat ratsastuksessa? Miksei muuttaisi omaa toimintatapaa muuttaen näin hevosenkin suhtautumista? Eikö ihminen voisi olla iloinen pienistäkin onnistumisista? Hyvä lähestyminen esteelle, puhdas nosto, hevosen turvan kosketus? 

Loma tekee joskus hyvää, niin ihmistä kuin eläimistä. Otin tarkoituksella etäisyyttä ehkä rakkaimpaan ihmiseen jota minulla on. Otin sen arvostaakseni häntä enemmän. Voisinko elää ilman häntä? Millaista on arki ilman toisen tukea tai tuttua ääntä. No kamalaa se oli! Samalla otin etäisyyttä hevoseen. Lomailkoon. En halunnut viedä turhautmista mukanani hevosen selkään. Ehkä huonoin yhdistelmä ikinä; nuori hevonen ja hermonsa kadottanut ratsastaja.

Samalla kun järjestin sen viikon verran seonneita ajatuksiani ymmärsin myös oman karvaturpani merkityksen. Oli ihanaa valjastaa se ja mennä yhdessä miettimään miksi ne kulmat ovat niin hankalia mennä tasapainoisesti. Samalla otimme myös mukaan kadoksissa olleen laukan. Ja uskokaa pois, se laukka oli hävinnyt todellakin kauas. Laukka-avuista sain nousemaan vain lönkötysravin eikä neidillä ollut aikomustakaan ottaa nopeampaa tahtia menoon. Saimmekin tehdä paljon siitymisiä, ennenkuin pystyimme lopettamaan edes tyydyttävään tulokseen.

Viidentenä treenipäivänä laukka nousikin jo hyvin. Pari kertaa testailtiin, mutta apuni taisi mennä lopulta idänihmeeni kalloon. Teimme eilen puomi-ristikko-puomi tehtävää niin isolla ristikolla kuin reikiä riitti tolpassa. Ilokseni huomasin tasapainoni parantuneen taas piirun verran. Vaikka lähestymiset kusi ja hyppykorkeus oli liioteltua, lihakseni saivat pidettyä itseni kasassa. Onnistumisia siis epäonnistumisien jälkeen.

Love

Takajalatonta loikintaa ja kuvapläjäys!

Mulla on ollut salainen tavoite. Sellainen, jota oon pitänyt vain omassa mielessäni. Luku 80 on pyörinyt ihan älyttömästi mielessäni. Pystyittäiskö me todella neidin kanssa hypätä nykytaidoilla 80cm este? 

Kaikki kuvat taas ihanan Iidan käsialaa!

Puhuin tästä tallinomistajan kanssa, jonka mielestä olisi parempi hypätä hyviä 60cm ratoja ensin ja hieman 70cm. Olimme aluksi miettineet hyppäävämme kentällä 60cm ratoja, mutta koska pelto on ollut tosi hyvässä kunnossa sekä hevoset melko meneviä siinä ympäristössä, päätimme raijata esteitä sänkkärille. Hirveästi ei sinne kannattanut kuitenkaan kamoja raahata, joten rakensimme vain muuriesteen sekä okserin. 

Teimme hevosten kanssa nopean lämmittelyn, sillä pohja oli hieman raskaampi peruskenttään verrattaessa. Teimme myös mahdollisimman lyhyitä teitä sekä laukkapätkiä säästelläksemme hevosten voimia. Pelto toi kuitenkin mukavasti tehoja mukaan, mutta hevosten hikoilemisesta huomasi homman olevan raskaampaa. Aloitimme hyppimällä okseria vasempaan ja lopuksi este saavutti sen maagisen 80cm rajan, enkä mä edes tiennyt sitä. Luulin estettä 10cm matalammaksi! Se epäuskon tunne, kun sulle sanotettiin, että se oli siinä. Monta kertaa laskin tolppien reiät ja kyllä se vaan samassa korkeudessa oli, kun muut kertoivatkin. 

Mitä sitä liian lähelle menemään?

 Eilisen päivän ongelmat meillä oli ehdottomasti liian kaukaiset ponnistuspaikat okserille. Tiet tulin kevyessä istunassa ja noin 3 askelta ennen estettä istuin alas. En tiedä keskityinkö liiaksi siihen, että muistan ja todella istun satulaan, että jätin hevosen täysin yksin. Pieni skarppaus teki hyvää ja hevonen tuli lähemmäs estettä, mutta harjoitusta lähestymisissä on lisättävä. Apupuomi on ollut meillä välillä käytössä, mutta sitä estesilmää pitäisi oppia kehittämään myös ilman sitä puomia. Miksi ratsastus on näin vaikeaa?

Este näkyvissä! 

Se oli siinä!

Oikeassa kierroksessa otimme hyppyjä muurille. Olemme ottaneet puomin, jolla saisimme hieman korkeutta lisää. Mä en ymmärrä, miten noi esteet näytti niin paljon pienemmiltä pellolla. Johtuiko se ympäristöstä? Jos nuo olisivat ollu kentällä niin, nou nou, en olisi hypännyt! Mutta tuolla pellolla se rimakauhu katosi. Kun kysyttiin, nostetaanko, minä vastasin että kyllä kiitos... Siis mitä ihmettä? Minä, joka jännitän 60cm estettäkin? Epävaruutta näkyi enemmänkin lähestymisissä tällä kertaan, ja se ikävä kyllä tarttui hieman hevoseenkin. Neiti laukkasi hyvin eteen, sitten ne pari vimppaa askelta ennen estettä himmasi vähän ja hypyt olivat niin ja näin. Alastulossa oli jotenkin tosi vaikea mukautua. Mutta nyt täytyy saada vain rutiinia kummallekkin tästä korkeudesta! Tätä samaa himmaamista oli kun siirryimme hyppäämään niitä ristikoista pystyjä, mutta kummankin kasvanut itsevarmuus paransi lähestymisetkin pikku esteille. Eiköhän tässäkin hyvin käy. 

Lopuksi otettiin pieni revittelypätkä ja hevoset sai pitkän jäähdyttelyn. Kylmäsin tallilla jalat savella ja neiti pääsi laiduntamaan. Tänään neiti oli hieman väsynyt, joten mentiin ilman satulaa hetken ja huominen onkin vapaa! Oon äly-ylpeä tammastani!

Tässä pieni loppukevennys:

Mun pieni, jalaton, lentävä lihapulla <3