~Ei mitään kiiltokuvia~

Estekuvia kuukauden takaa.

Ihan sellaisina kuin ne on.

Onnistumisineen ja... no... epäonnistumisineen.

Koska sitä oppisi ratsastamaan?

Kaikki kuvat (c) Iida R.

Ensin oli innostusta kirjoittaa meidän estetunnista, muttei ollut kuvia. Kun sai kuvat, oli innostus tiessään. Nyt kuitenkin härkää sarvista (vai hevosta korvista?) postausta tulemaan. Kuvat ovat noin kuukauden takaa, kun pienen hyppytauon jälkeen päätimme ylittää rämpiä esteiden läpi. 

Danni on ollut todella erilainen ratsastaa. Se on alkanut tukeutumaan kuolaimelle. Vielä se tahtoo välillä mennä kuolaimen alle, mutta silloin on yritettävä ratsastaa sitä pohkeella eteen. Huomioikaa sana yritettävä. Aina se ei onnistu. Eikä toki ole voimaakaan kantaa itseään pitkiä pätkiä. Mutta eiköhän se luotiviiva löydy ajan mittaan ;)

Esteinä oli kahden askeleen sarja, jota edelsi kolme laukkapuomia hieman kaarevalla uralla. Korkeus ei ollut päätähuimaava, mutta nosti kyllä pulssia tauon jäkeen :D. Jouduin tekemään paljon töitä saadakseni aktiivisen laukan. Jos sellaisen onnistui hetkeksi löytämään, katosi se kaarteessa tai viimmeistään ennen sarjan b-osaa. Ehkä ne on hetkiä kun minusta tulee löysä ja hevonen seuraa esimerkkiä. Sitten mietitään kun hevonen ei toimi. 

Sipsutuslaukan ansiosta jäätiin liian kauaksi 

Seuraavalla kierroksella päädyttiin ylimääräiseen puoliaskeleeseen...

Vähän vauhtia hakemaan

Ja tullaan tekemään lähempää tuttavuutta puomien kanssa

Ja lopuksi päädytään alkuperäiseen suunnitelmaan; mitä kauempaa, sen parempi!

Eli lähestymiset menivät aivan plörinäksi. Liian kaukaa.... liian lähelle. Helppoahan olisi ollut siirtää puomeja lähemmäksi, mutta harvemmin kisoissa lähdetään välejä muuttamaan kun mun poni ei osaa (eli ratsastaja on aloittelija tasoa). Niinpä me vain yritettiin pärjätä vallitsevissa olosuhteissa!

Välillä löytyi se optimaalinen ponnistuspaikka

Ja taas paluu alkuperiäiseen suunnitelmaan ;) 

Jossain välissä oli pakko niellä ylpeys ja muuttaa tehtävää. Kolmesta laukkapuomista tuli yksi apupuomi. Tämän ansiosta saatiin paremmin lähestymisiä. Se helpotti muutenkin hyppyjä. Nämä kuvat eivät kerro sitä faktaa, että Dannilla on tapana alastulossa vetää pää maata kohden. Niin voimakkaasti, että minulta menee joko ohjat kädestä tai niistä kiinni pitäen menen hevosen mukana eteen. Penkkiin pääseminen kestää sekä ponin että ratsastajan kerätessä itseään. Tätä yritettiin tällä tunnilla kitkeä pois. Toimivaa taktiikkaa ei löytynyt, mutta estettä ennen päätä nostavalla ranneliikkeellä saatiin koko hevosen etupää ylemmäs. 

Niin tai näin, ihan iloinen sai olla pienen tauon jälkeen. Hevonen muisti vielä että esteillä nostellaan jalkoja tyylistä välittämättä ;)