Marraskuinen aurinko!

Olin yön töissä ja pyrin heräämään jo kahdentoista aikaan, jotta huomenna jaksaisi aamuvuoroon. Toinen motiivi oli aurinko! Se on ollut hukassa muutamana päivänä ja työaika on syönyt viimmeisetkin auringonsäteet. Tänään kuitenkin pääsin starttaamaan pakkasaamun (tai no päivän?) klo 13 jälkeen ja suunnistin tallille. Kuten äskön maintsin täälä jyllää pienoinen pakkanen, joka on jähmettänyt kentän muhkuraiseksi. Ei siis suurempia liikutuksia tänään. 

Päätin kuitenkin vangita laskevan auringon ja rennon ponin kuviin. Tässä hieman satoa: 

Klippaus edessä?

Edellisessä "postauksessa" julkaisin kuvan Dannin mammutti karvasta, ja nyt on vielä plussakelit! Joka ratsastatuskerran jälkeen neiti on karva kikkuralla ja litimärkä, vaikka meno olisikin ollut ihan rentoa. Pikku hiljaa olen joutunut ajattelemaan klippausta, vaikka en koskaan ole suorittanut sit yhdellekkään hevoselleni (omalle tai yp:lle). 

Eniten mietityttää, että onko se tarpeellista? Tällä hetkellä tuntuu että on! Karva varmasti kasvaa tuosta talveen päin mentäessä eikä tilanne varmasti helpotu. Ongelmana on a) kuka klippaa, b) mikä malli ja c) miten loimittaa? Tällä hetkellä olen Trace mallin kannalla: se vähentää loimituksen tarvetta ja karvat ovat poissa vain "ongelma-alueilta", kaulasta, mahasta ja kyljistä. Tonen vaihtoehto olisi Racing malli, joka ei paljon eroa edellisestä. Nyt pitäisi vain miettiä, että kuka tämän klippauksen suorittaisi? En tunne yhtäkään, joka osaisi klipata siististi, joten nyt vain kyseisen taidon osaajan etsintä alkakoon!

Lisää aiheesta http://xantes.nettisivu.org/hevosten-klippaus/ josta kuvakin on napattu!

Mammutti

Kylmästä lämpimään
Aion tulla viereesi kömpimään

Ja vaikka ootkin kaukana siellä,

Kuule beibi me tavataan vielä
Mä tuun kylmästä lämpimään
Aion tulla vielä sua lempimään
Ja vaikka oot kaukana siellä,
Kuule me tavataan vielä

Maneesilla ensimmäistä kertaa!

Tänään koitti päivä, jota olen salaa odottanut (ja älyttömästi jännittänyt!), sillä suuntasimme Sulvan maneesille. Kiireellä hakemaan isältä vetoauto, tallille hepat kuntoon ja koppiin laittamaan sekä mars matkaan! Mukana oli Marika Fasu ruunallaan sekä vakiokalusteisiin kuuluva Ira!

 

Tarkoituksena oli ottaa parit hypyt alle, jos Dannin maneesikäyttäytyminen sen sallisi. Eniten epäilin sen pelkäävän peilejä, mutta suurin mörkö olikin maneesi ovi! Se kierrettiin joka kerta kytäten. Mutta muuten olen tosi ylpeä neidistä, sillä alku ihmettelyn jälkeen se oli fine. Edes pihalla jylläävä Eino-tuuli ei saanut neitiä hermostumaan. 

Vähän mua harmitti sen maneesin kunto; se oli pienempi kuin muistinkaan eikö pohja ollut mikään huippuhyvä... Ei sinne päinkään. Mietin, että miten sielä valmennuksia saadaan pidettyä... Kumirouhe oli vähän tiivistäny pohjaa paremmaksi, mutta parista kulmasta löytyi vajoamia, jotka huomasi kaukaa mutta kohdalla peittyi. Siinä sitten pari kertaa kompasteltiinkin. Aluksi meillä oli pystylinja kolmen laukka-askeleen välillä, mutta vajoamien takia jouduttiin lopuksi kaventamaan linja yhteen laukka-askeleeseen. Marika kävi myös pitkästä aikaa tamman selässä ja kertoi ilokseni sen edistyneen. Enkä nyt ihmettele, laukka on parantunut huimasti ja pysyy paremmin yllä. Myös sidepull suitset saivat kehuja, toimivat kuulemma meille hyvin! 

Kaikki kuvat (C) Ira

Puskissa huutelia ja terhakat ponit!

Meidän matka kohti varmaa maastoilua on ottanut taas suuren askeleen. Meinasin tähän laittaa linkin viimme maastoilusta, mutta huomasin yllätykseni sen puuttuvan olemassa olon... Enkö ole siitä oikeasti kirjoitanut? Eli pari viikkoa sitten pyysin erästä tallilaista seuraamme maastoon. Ajattelin kokeeneen ja varman hevosen olevan hyvää seuraa nuorikolleni, ja olihan se! Reissu meni todella hyvin eikä puskasta nenän eteen hypännyt pikkulintu saanut neidin ei-niin-aina-rautaisia hermoja järkkymään. 

Ilman ongelmia ei kuitenkaan selvitty: pian alla otetun kuvan jälkeen saavuimme laitumen ääreen, jossa laidunsi hevonen. Ja laitumen toisella puolella oli myös meitä tuijottava lämminverinen. Mutta hetkinen? Missä meni tuon laitumen langat? Aivan, ei missään, hevonen oli irti ja lompsi meitä päin. Ikävä kyllä hevosten kohtaaminen ei ollut niin iloinen ja A:n hevonen sai iskuja vieraan etukavioista. Raipalla saimme pitkän ajan jälkeen ajettua hevosta karkuun ja pääsimme karkuun. Emme keksineet muuta ratkaisua kuin soittaa hätäkeskukseen irti olevasta hevosesta, sillä asuttua taloa ei ollut lähellä eikä pimenevässä illassa hirveästi innostanut omistajan etsimistehtäviin. Viikon päästä kuulin tämän hevosen edelleen laiduntavan irti...

Perjantaina suuntasimme Iran kanssa maastoon, eikä johtohevonen ollutkaan niin maastovarma ja vauhtiakin olisi löytynyt, mutta onneksi voin myöntää kaiken meneen taas loistavasti! Mitä nyt yhtäkkiä päälle pamahtanut painepesuri sekä metsässä kuulunut moottorisahan ääni aiheutti ihmetystä. Mutta tämä maastopäivä oli aivan erityinen; sillä nostimme ensimmäiset maastolaukat ja voi kun oli ihana tunne pitkästä aikaa <3! Niin sieltä nousi sitten toiset, kolmannet ja vaikka kuinka monet! 

Eilen sain ratsastaa liinan päässä keskittyen vain itseeni. Hikihän siinä tuli, kummallekin! Oli aivan loistavaa, kiitos Ira taas kerran! Lopuksi kävimme loppukäynnit M:n kanssa maastossa. Ratsastimme metsäaukeaa pitkin ja sukelsimme metsään. Kauaa emme sitä kerenneet tallata, kun toinen hevonen jännittyi ja sen sydän alkoi takoa. Omanihan keskittyi syömiseen. Saman tien kun käännyimme takaisin kuului outoa murinaa ja minunkin herkkusuu jännittyi ja hyppäsi sivuun. Siinä alkoi sitten omakin sydän tykittää, sanooko hirvi noin muka? Matkalla takaisin peltoaukealle kuului sivussa risujen katkentaa emmekä jääneet ottamaan selvää eläimestä. Hevosten katseista päätellen onnistuimme kiertämään otuksen laulaen joulu- juoma ja vaikka mitä lauluja kovaan ääneen. Ihme kyllä selvisimme ilman kohtaamista ja päätettiin mennä maastoon seuraavan kerran lumen tultua! Mutta todennäköisesti samoillaan taas ensi viikolla jo ;)

Mutta mun moposta tuleeki sitten maastokaveri! Tänään sitten suunnaksi Vaasan ravit!

Vettä, mutaa... Missä olet talvi?

Hyi hyi ja yök! Eikö tää loskapaska keli jo riitä? Kaikki kengät on märät (ja en, en vain omista kumppareita), housut kurassa sekä kenttä liukas. Motivaatio siis lähentelee sitä nollatasoa. Oi miksi ei tulisi jo lunta? No se siitä marinasta, jota jatkuu niin kauan kun taivaalta sataa pelkästään vettä!

Joku saattoi bongata viimmepostauksesta meidän uudet suitset: sidepullit. Ja voin kertoa olevani rakastunut. Avut menevät nopeampaa perille, mutta silti neidin suu vaahtoutuu. Joku kertoi sen merkitsevän hevosen työntekoa? No en sitten tiedä ollaanko töitä tehty, sillä kenttä on tosiaan märkä, liukas ja täynnä lätäköitä. Sellaisia, jotka voivat olla pohjattomia ja hukuttaa pikkuponin syvyyksiinsä! Eli siis: mehän ei astuta niihin lätäköihin muutakuin kuoleman uhalla. Meidän työskentelykin on sellasita mutkittelua läpi lammikoiden, että vähemmästäkin menee hemot. 

Eilen kuitenkin mentiin ilman satulaa sen verran kuin pystyttiin. Päätettiin Iran kanssa säästyä kentän edustan miehittäneen kurakasan yli kävelystä ja ratsastettiin suoraan talliin. Tässä teille videopätkä siitä ;)

Mutta nyt leffaan Iran kanssa, moikka!

Vuoden ja yhden päivän tarinat

Niin, niin vain se hurahti.Vuosi ja yksi päivä. Hevosen omistajan onnellisuutta. Onellisuutta ja murheita. Tähän vuoteen on mahtunut enemmän tapahtumia kuin moneen yhteensä. Olen kokenut sellaisia asioita, joita en olisi ikinä uskonut kokevani. Saanut ystäviä sellaisita ihmisistä, joita olen pitänyt pintaliitäjinä. Olen huomannut kasvavani ihmisenä.

Vuosi sitten olin todellakin aivan eri ihminen. Tuntui pelottavalta hypätä kodin omaisesta tallista vieraaseen paikkaa, jossa vastaan käveli vieraita ihmisiä. Tajuttoman kauan meni oppia tunnistamaan näiden ihmisten nimiä. Puolen vuoden jälkeen aloin ne kuitenkin hallita! Ja tuntea. Nyt tuntuu, että olen osa jotain suurempaa, parempaa. En ole yksi ihminen joka maksaa tallivuokran ja liikuttaa hevosia. Meidän nykyinen talli on suuri yhteisö, joka vetää yhtä köyttä. Toki naisten valloittamassa tallissa riittää solmuja ja kiemuroita, mutta kaikesta ollaan ylitse päästy. Harvan tallilaisen kanssa tulee pelkät moikat vaihdettua. Nyt voin sanoa olevani kotona.

Toinen kasvukohtani on asenne hevosiin ja ratsastukseen. Vuosi sitten ratsastus maksoi 10 euroa per päivä, pari kengitykset sekä varusteita. Nyt ratsastus on ilmaista, ystävän ylläpito ja huolehtiminen vähän enemmän. En osaa enää arvioida ratsastukselle hintaa, eikä minun tarvitsekkaan. Ratsastan silloin kun ehdin ja hevonen on sillä päällä. Joskus treenataan kunnolla, nyt on menossa rennompi kausi... kiitos kuran ja "suuren" motivaation. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettenkö viettäisi aikaa tallilla, päin vastoin! Joudun pakollakin järjestämään aikaa muulle elämälle. 

Mutta totta kai ratsastaminen on iso osa hevosen omistamista. Ja siitä, jos jostakin olen oppinut paljon! Taran kanssa asiat ei mennyt suunnitelmien mukaan ja loppuajasta menin ilman satulaa käyntiä. Muun ajan tallilla vietin aitaan nojaten. Unelmoiden. Sillä kevään tultua ja kentän pilkistäessä lumen alta alkoivat estetreenit. Minä seurasin muiden liikettä ja nostelin puomeja. Joskus kuvasin videoita, että jokainen näkisi oman menonsa. Kyllä, se oli opettavaista. Puskaratsastaja oppi erottamaan laukat toisistaan jo ensimmäisellä askeleella, ristilaukan sekä laukka-askeleet. Mikä oli kolmitahtista, ja mikä ei... Meidän meno ei ollut. Opin huomaamaan eron lämminverisessä ja harrasteratsussa, jolla pystyi toteuttamaan tehtäviä. 

Opin myös nöyrtymään. Olin tehnyt virheen ostaessani ensimmäistä hevosta. Mutta samalla en. Opin, ettei ikuinen yrittäminen ollut välttämättä se paras ratkaisu... Tai edes oikea. Joskus oli luovuttettava ja lakattava taistelemasta vastaan. Opin ottamaan uuden askeleen, vaikka en tiennyt päämäärää. Mihin olin menossa? Nyt tiedän mihin olin silloin menossa. Saavuin tähän hetkeen. Nyt osaan analysoida tekemisiäni, osaan miettiä mikä onnistui tai epäonnistui. Ikävä kyllä huomaan miettiväni enemmän metsään menoa. Miksi ei joskus voisi olla vain tyytyväinen onnistumiseen? 

Tahdonkin siis kiittää talliporukkaa, joka tuntuu toiselta perheeltä. Vedetään sitä yhtä köyttä myös jatkossakin!

Perus talli-ilta! Koristeltiin kurpitsa näin huvin vuoksi ja syötiin pitsaa!