Vihdoin se kevät tuli!

... Ja heti unohdetaan se fakta, että takatalvea on lupailtu....

Tällä hetkellä hiekkatiet on loistavassa kunnossa maastoilua ajatellen. Sulanut lumi on saanut tiet pehmeiksi, mutta pohjat ovat kuitenkin tukevia. Huomaa myös hevosista, että maastoilu on kivaa. Pikku D (joka ei ookkaan enään niin pieni) on ollut hetken aikaa jatkuvasti hyvällä tuulella. Siis oikeesti, varsinainen päivänsäde. Tänään sitä tallinomistajan kanssa ihmeteltiin. Ehkä se on vaan aikuistunu tässä lyhyessä ajassa? Pyh, niin varmaan! Ehkä silläkin on vain kevättä rinnassa ja akkuja on ladattu aurinkoenergialla.

Pöh, mitä se mami höpisee? Ainahan mä oon hyvällä tuulella!

Hyväntuulisuus on näkynyt myös lenkeillä. Tavallisesti sivusilmällä kotia etsivä poni tallustaakin korvat höröllä eteenpäin. Kun annat pohkeita, eivät korvat käänny happamana tuulen mukana taakse. Voitte kuvitella, minkälaista terapiaa antaa ilolla laukkaava ystävä. 

Ei voisi uskoa, että vuosi sitten maastoilu oli kummallekkin jännä paikka. Hevonen, joka pelkäsi yllättäviä asiota sekä pyöriä yhdistettynä huonolla tasapainolla varustettuun palloon sielä selässä. Ei hirveästi houkutellut ajatus, että takaisin tallille saattaisi palata pelkkä eläin. Mutta jotenkin pelot oli siirrettävä syrjään ja kesällä teimmekin ensimmäisen lenkin kahdestaan. Pikkuhiljaa varmuus toisiimme löytyi ja nykyään ei kaksistaankaan tehdyt lenkit jännitä... hirmuisesti. Enää ei myöskään pelota pyörät, mutta pikkulapset aiheuttavat kummastusta telmiessään. 

Syy, miksi kevättä on odotettu niin kovasti, on tietenkin esteet! Se jännitys, kun lähestyy puomeja, liitää yli ja tajuaa selvinneensä hyvin tehtävstä. Se on vain niin hienoa! Hauskaa kun ensimmäisenä yhteisenä kesänämme ristikot olivat järkytyksen paikka. Kauhukahvasta pidettiin kiinni rystyset valkoisena ja hevonen meni tyylillä yli. Voi kun hävettää miettiessäkin sitä aikaa. 

Eilen laitoin sitten ensin ritikon pitkälle sivulle ja tulimme sitä pari kertaa kummastakin suunnasta ravissa. Tämän jälkeen otettiin muutamat hypyt laukassa ja ristikon korotin 60cm pystyksi. Pysty tultiin kolme kertaa ja siihen oli hyvä lopettaa. Meidän ongelma on aina kaukaa ponnistaminen. Eilen sitten yritin pitää laukan sopivana ja estää hevosen lässähtäminen pitkäksi. Kaksi ensimmäistä kertaa meni vanhaan malliin, mutta puomit pyyivät ylhäällä. Kolmannella kerralla pyrin pidättämään vähän, että hevonen malttaisi odottaa sopivaa ponnistuspaikkaa. Ja viimmeisellä kerralla tulimmekin oikeaan ponnistuspaikkaan, mutta takajalat nappasivat puomin mukaan. Hommat lopetin kuitenkin siihen, sillä hevonen teki sen mitä pyysin ja kuunteli apuja. 

No ei me kyllä vielä olla vatsapanssarin tarpeessa.
Dannin mielestä riittää kun jalat heittää rennosti eteen!

Tämään kävimme porukalla pitkän käynti/ravimaaston. Hevosilla olisi riittänyt kyllä energiaa vähän vauhdikkaampaankin menoon, mutta mukana oli toipilas ja kaikille teki hyvää höntsäillä vaan. Joskus on vaan niin ihana olla relax. Mukana oli yhdeltä toiselta tallilta yksi ratsukko ja olisitte nähnyt miten ryhdikkääksi ja reippaaksi D muuttui uuden kaverin tultua matkaan. Kun lopuksi tiemme taas erosivat, meinasi neidiltä mennä kuppi nurin. Hänen uusipoikakaveri jätti meidät kuin nallin kalliolle. Voi Danni parkaa, kun kerkesi juuri rakastua. Onneksi ihastuksia tulee ja menee, luulisi tämän pojan unohtuneen päiväheiniin mennessä ;)