Ensimmäiset puomit laukassa!

Tänään meillä pidettiin puomi/estetunti. Itse menin kyllä vin puomeja, mutta fiilis on ihan huipussaan! Kirjoitan yöllä enemmän töissä, mutta laitan jo kuvat tänne! Kaikki kuvat (C) Ira

_____________________________________________________

Noniin, nyt on jo työt vedetty lähes loppuun ja työaikaa jäljellä 2h, jei! Meidän vakkari työauto oli viety huoltoon, joten oon saanut ajella koko yön Hondan Citymaasturilla pitkin kaupunkia ja vähän mettäteilläkin! Tuollainen olis tosi hyvä vetoautoksikin!

Mutta tuohon puomituntiin. Omat odotukset oli, että tehtäisiin vain ravitehtäviä, sillä mulla ei vieläkään ole varmuutta tuossa laukassa. Siitä on tullut itselle jonkin moinen mörkö. Enää en pelkää sitä nostaa, sillä ne sujuvat aina vain paremmin ja liike alkaa olla tasaisempi! Aloitimme heti kuvissa olevilla peräkkäiillä puomeilla, joiden väli taisi olla 2.5m tai 2.8m. Peräkkäin oli yhteensä 4 puomia Ylitin ne pariin kertaan ravilla. Tosi hyvin meni ja neidille välit sopivat ravissakin, vaikka ne olivatkin laukkavälejä. Hyvää teki vähän venyttää askelta.

Sitten tulikin suuri kysymys; tulenko samat esteet laukassa? No en tule! Ensimmäisellä kerralla nostin laukan, lähestyin kaarteessa - ja annoin kaarteen mennä puomien ohi. Samalla huusin että en minä uskalla noita tulla! Mutta eihän mun kannata meidän super koutsille laittaa vastaan ja seuraavalla yrittämällä tultiin yli... Ja siis mitä ihmettä? Ei mitään pomppufiilinkiä, vaan välit sopivat hyvin meidän tempoon ja sielä oli edelleen miellyttävä istua! Kyllä mä olin hämmästynyt! Tälläsiä onnistumisen tunteita alkaa tulla vaan enemmän ja enemmän. On ihanaa keskittyä omaan ratsastukseen eikä tarvitse miettiä kokoajan hevosen rentoutta. Kuten huomaatte kuvista, tykkää Danni tuosta hommasta eikä kertaakaan edes yrittänyt kieltää/väistää. Lopuksi menimme pari yksittäistä puomia ravissa, kulmassa laukka ja "sarja" läpi. Oujee mikä fiilis oli! Myös toinen ratsastaja sai kokea tätä onnea, kun pitkällä sairaslomalla ollut hevonen pääsi vihdoin maistamaan esteitä!

 

Onko muut huommanneet, kuinka huono ilmapiiri on yleensä hevospiireissä? Jotenkin tuntuu, että toisen onnesta ei voi olla iloinen. Muutama mun hevostuttu tuntuu janoavan huonoja uutisia Dannin kanssa työskentelystä. Sitten kun kaikken sanoo menevän paremmin kuin hyvin, toisen mielenkiinto loppuu... Miksi? Jos kertoisin tippuneeni kymmen kertaa hevosen selästä alas, kyllä kuuntelijoita riittäisi. Mutta mikä siinä niin ärsyttää? Sekö, että myönsin Taran olevan itselleni väärä hevonen ja lopetin pääni hakkaamisen seinään? Sekö, että Dannin kanssa alkuajan ongelmat hävisivät nopeaa? Vaikka lensin selästä moneen kertaan, kiipesin aina takaisin. Minä en pelkää tippumista! Se ei todellakaan estä mua saavuttamsta asioita. Joskus omia rajojaan pitää vain venyttää. Kyllähän hevosiakin opetetaan tottumaan uusiin tilanteisiin, miksi ratsastajan pitäisi pysyä omalla mukaavuusalueellaan?

Mutta tällä hetkellä olen ylpeä meistä. Ensimmäsenä viikkona Suomessa Dannin kanssa pelkäsin sen säikähtävän pienintäkin liikettä, jolloin tulisi pukkisarja ja minä maistaisin hiekkaa. Uskalsin ravata ehkä puoli kierrosta ja hukaisin helpotuksesta. Siksi tämä päivä oli suuri saavutus itselleni. Alan pikku hiljaa luottamaan tähän kakaraan ja tuntemaan sen metkut. Joskus olen huomannut jopa kyttääväni niitä asioita, mitä Danni seuraavaksi varmasti säikähtää - mutta neiti kävelee tyynesti ohi. Tästä mun on päästävä eroon! Mutta lapsen askelin, mulla ei ole kiire.