Tänään oli lupaamani valmennus. Erittäin hyvä ja asiansa osaava valmentaja, hieno hevonen joka nuoresta iästään huolimatta osaa... ja sitten minä. Tumpelo, joka ei osaa ratsastaa sitä viimmeistä askelta ennen estettä, vaan päättää päästää hevosen hyppyyn liian kaukaa jolloin tasapaino ja kaikki menee päin sitä itseensä... Ärsyttää ihan älyttömästi, vaikka kehitystäkin on kuulemma tapahtunut ja yläkroppa pysyy hyvin ylhäällä eikä katse siinnä jo valmiiksi sitä hiekkapohjaa kohti. Kummankin kuvan copyt Ira
Myös Dannin laukannostot on alkanut parantua sekä joka kerralla sain laukan ennen estettä, kuten oli tarkoitus. Viimme viikolla hyppäsimme sarjaa, eikä Danni tahtonut pitää laukkaa millään sarjan välillä. Vaikka tänään tultiin usein huonosti sarjalle, ylläpiti se laukat läpi tehtävät! Nyt täytyy ratsastaa vaan voimakkaammin esteelle ja malttaa se yksi askel vielä... Mutta reeniä reeniä. Lopuksi kävimme tekemässä pitkät loppukäynnit pellolla.
Mulla taitaa olla viha-rakkaus suhde ratsastukseen? Se on niin ärsyttävää, niin turhauttavaa, niin... Mutta silti ilman sitä ei voi vain elää. Aina pitää kehittyä ja päästä pidemmälle. Jos sitä aloittaisi postimerkkikeräilyn ;)?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jättäkää kavionjälkenne tänne! Haluan pitää blogin ilmapiirin iloisena, joten loukkaavia/herjaavia kommentteja ei julkaista. Rakentavaa kritiikkiä otetaan vastaan ja voit jättää sähköpostiosoitteesi viestiisi, niin otan yhteyttä!