Elämäni hevoset 2/4: Cindy Lee

Elämäni hevoset 1/4: Hupin Hurmuri

Cindy Lee

Amerikkalainen lämminverinen

23.6.2001-21.9.2012

Tamma

Cindy oli minulle tuttu jo silloin, kun hoidin Hurmuria, sillä hevoset majailivat samalla tallilla. Ratsasrin neidillä aina välillä ja kaverini kävi sitä liikuttelemassa. Silloin neiti oli tinttainen, joka ei halunnut kulkea johtohevosena.  Mutta sen suurempaa tuttavuutta ei meidän välillä ollut.

Syyskuussa 2011 Cindyn omistaja soitti ja pyysi ottamaan neidin ylläpitoon, kun hän ei sitä pystynyt pitämään. Viikon mietintätauon jälkeen neiti olikin puoliksi minun ja toisen naisen kanssa. Ensimmäinen kunnon ratsastuskerta oli kauhea! Itku silmässä yritin pysyä kyydissä loputtomissa laukannosto yrityksissä, koska pukkeja sateli sallittua enemmän. Silloin mietin, että mihin minä olinkaan Hurmurin vaihtanut! Seuraavana päivänä Cindyn vuokraaja tuli kanssani kentälle ja nevoi, miten neitiä kannattaisi ratsastaa. Ja niin laukatkin nousi ilman mitään protestointia kumpaankin suuntaan. Nuo päivät olivat ikimuistoisia! Sitä tunnetta, kun tamma olikin kiva ratsastaa!

Cindy oli persoonaltaan  värikäs! En tiedä miten sitä muuten kuvailisi. Hieman tinttainen ja jääräpää, kuten minä, mutta samalla kultainen. Sen hellyyden osoitukset eivät olleet helposti huomattavia, mutta ei ne jääneet epäselväsksikään. Jo se, että se tuli laitumella vastaan, laittoi hymyn naamalle. Puhumattakaan siitä, kun se hirnahti tervehdykseksi ja laukkasi portille vastaan! Nimittäin niitä päiviä (ja varsinkin tiettyjä ihmisä kohtaan) oli, että laitumella juostiin paskarundia tamman perässä. 

Vaikka Cindy olikin vain ylläpidossa, ja jaettu kahdelle ihmiselle (oikeastaan kolmelle, sillä meillä oli myös tamman vanha vuokraaja) tuntui neiti omalta. Sen kanssa tunsi suurta yhteenkuuluvuutta. Vuosi meni nopeasti, jonka aikana maastoilimme paljon ja onnistuttiin jopa murtamaan minulta ensimmäinen luu; nimittäin kylkiluu! Myös esteet tulivat kuvioihin. Hyppäimme maksimissaan 60cm, mutta tamman kanssa oli kiva harrastaa. Ajattelin aina, että siitä tulisi vielä estetykki! 

Elämä kuitenkin osaa heittää kaine päälaelleen, kun on liian onnellinen... Cindy loukkasi kentällä jalkansa ja muuttui kolmijalkaiseksi. Parissa päivässä ontuminen oli kuitenkin ohi ja luulin sitä kaviopaiseeksi, sillä nitä oli alkanut tallillamme esiintymään hälyyttävän paljon. Viikon Cindyn jalka oli kunnossa, mutta pian liikkuminen muuttui taas epäpuhtaaksi... Klinikka-aikaa alettiin soittamaan. Kohtalona oli vtj etummaisen koukistajajänteen revähdys... Ei se mitään ajattelin! Jos muut eivät halua pitää Cindyä, otan sen itselleni ja kuntoutuan sen. Teen vaikka enemmän keikkaa maksaakseni tallivuokran. No kuten kaikki tietää, ei Cindy minulle jäänyt. Tamman omistaja teki lopettamispäätöksen, mikä oli kaikista paras ratkaisu! Neiti ei koskaan olisi pysynyt rauhassa laitumella vaadittua aikaa ja jalka olisi pamahtunut uudestaan.

Cindy oli ollut meillä tasan vuoden ja yhden päivän, kun se pääsi vihreämmille laitumille laukkamaan. Kävin sitä aamulla harjaamssa ja jätin sen syömään laitumelle viimmeisimmät ruohonkortensa kavereidensa kanssa. Kaikki meni rauhallisesti ja Cindy nukahti rakkaidensa valvonnassa. 

Suurin osa kuvista (C) Maaria K.