Less is more

Ei hemmetti! Joko te kyllästytte lukemaan mun ylistyspostauksia? Puolustuksena täytyy sanoa, että mulla on vaan hemmetin hieno hevonen! Se on vaan niin huippu... Siis mun tarpeisiin. Jollekkin se saattaisi olla vaan lihakseton raakile ;).

Tänään päätin jatkaa satulatta menoa. Poni toimi eilen niin hienosti, että siitä oli hyvä jatkaa. Mutta voihan perse, kun pakarat on kipeet! Kyllä takalistossa tuntui ikävältä, kun selkään kiipesi! Onneksi lihakset lämpenivät nopeasti.

Meille oli tullut postissa uudet suitset, hööksin Bedford aachensuitset. Kokona oli cob ja huonoksi onneksemme turpahihna oli liian kapea. Onneksi oli sen verran onnea matkassa, että saan tehtyä lisäreiän myöhemmin. Koska suitset olivat kuitenkin jo päässä, päätin jättää liian pienen turpahihnan käytävälle. Oikeastaan olen tyytyväinen, ettei Danni vaadi turvan köyttämistä erilaisilla hihnoilla. Meksikolaisten käytöstä on luovuttu eivätkä yhdetkään meidän suitset sisällä alaturpahihnaa. Jos käteni käy kovaksi, on tärkeää että hevonen pystyy siitä ilmoittamaan. Yleensä tilanteet, jossa pyydän hidastamaan tai kokonaan pysähtymään, saa neidin hermostumaan suusta. Etenkin peruuttaessa. 

Lämmittelin neidin joka askeleella. Laukassa jouduin hieman hermostumaan, sillä neitokaista ei huvittanut. Protestina sain pukin... Mutta hei, pysyinpä kyydissä!! Kun hevonen ryhdistäytyi, tuntui että sain jatkaa mihin eilen jäin. Koska eilinen painottui enemmän laukkaan, päätin työstää neitiä ravissa. Asiaan taisi vaikuttaa myös se, että tallikaveri ratsasti hienosti vieressä enkä kehdannut vaan rallitella pitkin kenttää. 

Päätin jäädä pääty-ympyrälle. Hain hyvää asetusta ensin käynnissä. Kun Neiti vastasi rentoutuen apuihin, nostin ravin. Pyrin pitämään kädet tasaisesti tuntumalla. Käytössä oli sellaiset ohjat, joila sain varmistettua ohjien samanpituisuuden. Jo heti alkuun hevonen oli tosi kevyt edestä ja hyvin säädeltävissä pohkeilla. Sain siis kädet pitää paikallaan ja ulkopohkeella kääntää kohti sisäpohjetta. Pienillä pohjeavuilla sain suuren vasteen. Se tunne oli mahtava! Tuo hevonen ei vain ole aikasemmin toiminut noin hyvin! Oikea kierros, jossa tasapaino on huonompi, sujui hyvin. Lavat pysyivät paikoillaan eikä ennen esiintynyttä kaatumista sisälle esiintynyt. Hevonen taipui rehellisesti rungostaan.

Vasen kierros tarjosi bonuksen; hevonen rentoutui niin, että laskeutui alas kuolaimelle. Ei siis painanut kuolaimelle, vaan tuli kevyesti sitä vasten. Aina kun neiti laski päänsä, lopetin vaikuttamisen hetkeksi. Enimillään vajaan kierroksen jaksoi poni keskittyä, mutta nyt otettiin uusi askel. Lopetin hommat heti, kun ymmärsin mitä neiti minulle tarjosi. Hyvään fiilikseen tulisi aina lopettaa!

En oikein ymmärrä, miksi en ole aikasemmin keskittynyt omaan ratsastukseeni näin paljon. Koko homma vaikuttaa kuitenkin niin voimakkaasti hevosen terveyteen ja lihaskuntoon. Aina vaan on jotenkin selitellyt itselleen, että me ollaan tälläisiä puskaratsukoita. Sääli.

Meillä on vielä paljon opittävää ja koettavaa, mutta pienin askelin kohta parempaa tulevaisuutta. 

Mamma on taas niin syvällinen, että yök!