Keep calm and feel the flow

Nyt tekisi mieli hehkuttaa omaa ponipalleroa maasta taivaisiin! Mutta älkää huoliko, tiedän tämän tunteen olevan vain väliaikaista ;). Mutta siis voihan mahtavuus, kuinka hyvin meillä tänään synkkasi!

Mutta säästetään tämän päivän hehkutusta hetkeksi ja edetään aikajärjestyksessä. Niinkin kauas mennään taaksepäin, kuin eiliseen. Nimittäin tämä tunnollinen laiska hevosenomistaja meinasi antaa poninsa viettää ansaittua... Kröhöm... vapaapäivää. Mutta koska puhelimen ruudulle ilmestyi tallikaverilta viesti ratsastusseuran toivossa, olihan se raahauduttava tallille päin!

Tallilla odottikin kaksi pikkuestettä; ristikko pitkällä sivulla ja pieni pysty toisella. Kun meidän kisahevoset olivat saaneet ratsastusvarusteet päälle ja ratsukot lämmitelleet, aloitimme treenit puomitehtävällä. Laukkaympyrällä tulimme yhtä puomia ja yrityksenä saada hevosta kääntymään paremmin pelkillä pohkeilla. Kun homma alkoi olemaan edes vähän hanskassa, aloimme lähestymään esteitä ensin yksittäin ja lopuksi pienenä ratana.

"Tiesiks mamma, että tällänen jatkuva selfieiden
räpsiminen kertoo itserakkaasta luonteesta?!?
Niin noloo!

Mikäköhän siinä on, että meille heikomassa laukassa, eli oikeassa, lähestymiset menevät täysin nappiin? Askeleet vaan tulevat luonnostaan oikeille kohdilleen. Mutta kun vahvemalla laukalla lähestytään, tulee ylityksistä mitä ihmeellisempiä. Saimme yleisöltä aika makeita nauruja. "Miten se nyt tolleen taas?". Vastaus oli joko liian lähelle tai liian kauas. Voisiko ongelma olla se, että luotan liikaa parempaan kierrokseen, jolloin en keskity tarpeeksi laukan säätelyyn? Ja nyt kun laukasta alettiin puhua, on pakko hehkuttaa kuitenkin kehittynyttä laukkaa. Se on saanut voimaa sekä nostot olevat terävöityneet. Hevonen ei enää "kaadu" vaan nimenomaan nostaa laukan! 

Mutta tähän päivään... Täydelliseen päivään. Se tunne, kun hevonen toimii paremmin satulatta ja oma tasapaino kestää työskentelyn joka askellajissa! Olin päättänyt jo eilen, että tänään jää satula telineeseen. Ihan rento porskuttelu eteenpäin, sillä ilman satulaa en ole pystynyt paljoa vaatimaan. Enemmän keskittyminen on kiinnittynyt selässä pysymiseen, varsinkin laukassa. Mutta tänään oli meno erilaista. Jo alkuraveissa pyysin eteenpäin vievää tempoa ja pikkuhiljaa terävämpiä kulmia sekä parempaa asetusta pääty-ympyröillä. Tarkoituksena oli saada lavat kunnolla mukaan ja alkukomennuksen jälkeen hevonen alkoikin toimia. 

Uskokaa pois, kyllä mun poni hymyilee,
varsinkin kun korvia kääntää tällee
nätisti hörölle ;)

Huutelin aina tehtävää vaihtaessani että kun en äsken tippunut, niin nyt tipun varmasti. Mutta toisin kävi ja rohkaistuin pyytämään aina vain enemmän. Hyvää nostoa, kunnon kulmia, parempia ympyröitä. Tuntuu uskomattomalta, että pystyin näin tekemään. Siis aivan oikeasti, kun miettii miten olen joutunut joskus kauhukahvaan takertumaan laukassa jo satulalla ratsastaessa. Oikea laukka, joka on meille jo normaalistikkin haasteellinen, alkoi toimia älyttömän hyvin ja omasta mielestä ponikaan ei mennyt totutun pitkänä, vaan tuli ryhdikkäämmäksi. Peräänannosta on kuitenkin turha puhua, ei sillä ole voimia siihen enkä osaa edes sitä siltä vaatia. Jos joskus oikeasti opettelisi ratsastamaan?

Lopuksi annoin ponskin ravailla pitkin ohjin ja yritin tehdä ravi-käynti siirtymisiä pelkällä istunnalla ohjat kaulalla pomppien. Ei nyt mennyt aivan kuin strömsössä. Joko avut eivät olleet tarpeeksi selvät tai ponilla oli pitkät piuhat. Tai ehkä molempia ;)

Tässä oikeaoppinen ratsastusasento; ryhti, kyynärkulma, hevonen kulkee
ylämäkeen jne. Jep jep ;)

Tälläisistä fiiliksistä pitää nauttia täysin rinnoin. Tämän takia tähän lajiin tuhlaa aikaa, rahaa, hikeä ja kyyneliä. Paljon se ottaa, enemmän se antaa. Harvemmin sitä harrastaa näin tiiviisti rakkaan ystävän kanssa!