Katsotaan kauanko innostus riittää; 2. luukku

Tarkoituksenai oli joka päivä, seuraavien 24 päivän aikana vastata Rouskutellen! blogin esittämiin kysymyksiin. Tämän päivän kysymys oli kuitenkin sellainen, etten oli saanut rakennettua eheää vastausta millään. En ole käynyt hevostapahtumissa, en HIHS:ssä, Apassionatassa tai muussakaan hienossa hevosshowssa. Aamulla mietin vielä kertovani tarinoita meidän hulvattomista kisamatkoista; varusteiden rikkoutumisesta, yötyövuoron jälkeisestä kisapäivästä hoitajana sekä Juhan krapula-aamuista kuumassa autossa hevosten syöden aamupalaa takana trailerissa. Mutta jotenkin se ei innostakkaan. Ajattelin luoda oman luukun! 

Tämän päivän luukku liittyy hyvin omaan olotilaan; joka paikkaa jomottaa! Polvia, pohkeita ja toista käsivartta komistaa mustelmat. Erityisesti viimmeisintä mainittua. Joka lihas muistuttaa olemasta olostaan liikkeelle lähdössä. Pahin on kuitenkin vasen olkapää; en saa nostetua sitä hartioita ylemmäs ilman viiltävää kipea. Rotaatioliikkeet johtavat samaan lopputulokseen. Miten minä aina onnistun? Pelkään olkapäässä olevan jotain pahempaa vialla, ei-lihasperästä ongelmaa. Tänään olkapää muljahteli ikävästi ollessani leikkaussalissa instrumenttihoitajana. En usko sen kuitenkaan olevan poispaikaltaan. Mutta ei se ihan kunnossakaan ole. Niin tosiaan se tämän päivän luukku: 

Mieleenpainuvimmat hevosonnettomuuteni?

En nyt tarkoita mitään megasuuria katastrofitapauksia, vaan hetkiä jolloin jouduin miettimään asioiden menneen sen maagisen rajan yli. Rajan, jolloin mietit että tuliko rikottua joku kehon osa pahemmin. Hetki, jolloin miettii onko tässä mitään järkeä. Ensimmäisenä tulee mieleen vuosi 2005 ja jo edesmennyt suomenhevonen Vauhti-Veto. Olin elämäni ensimmäisellä (ja viimmeisellä) ratsastusleirillä, jossa sain nimikkohevosekseni Vauhti ruunan. Tällä herralla oli oma tahto, mutta taito opettaa minulle laukka ja estehyppelyn alkeet. Tämä herra onnistui tiputtamaan minut kahdesti selästään kolmen päivän aikana ja toisesta pudotuksesta oli kiitoksena vihlova jalka. Joka askeleella monta päivää! Silti urheasti vedin leirin loppuun ja välillemme kehittyi viha-rakkaus suhde Vauhdin ähkyyn menehtymiseen asti.

Samanlaisen kivun koin samaisella tillalla, jossa jatkoin työntekijänä leirin jälkeen parin vuoden ajan. Ratsastin kerran tilan tyttären hevosella Christinellä, joka ei ollut sitten yhtään yhteistyön haluinen. Silloinen nuori tamma päätti heittää minut pukkilaukalla alas ja taas sitä konkattiin muutama viikko. Se kipu on jotain niin uskomattoman ärsyttävää, kun joka askel tuntuu.

Cindy Lee, tamma jota ikävöin usein ja jonka ottaisin takaisin heti jos olisi mahdollista. Tämä neiti osasi olla pippurinen! Pukittelukausia oli aina välillä, mutta usein pysyin kyydissä. Pahin tippuminen ei sattunutkaan tinttakohtauksen seurauksena, vaan oman tasapainon menettämisen myötä. Oli hieno talviaamu, ja lähdimme kaverini kanssa maastoon. Hän tuli Hurmurin kanssa kärryt perässä ja minä ilman satulaa Cindyn kanssa. Päätettiin ottaa hieman ravia ja melkein heti noston jälkeen valahdin alas. ilmat menivät pihalle ja jouduin kokoamaan itseäni hetken aikaa. Pientä kipua kyljessä, mutta takaisin selkään vain. Myöhemmin kokeilimme ravia... samalla tuloksella. Loppujen lopuksi kylkiluuni oli murtunut ja erittäin kipeä väärissä asennoissa. Makuuasentoon meno oli varsinaista tuskaa. Silti hevosen selkään piti kavuta viisi päivää myöhemmin.

Siten tuli Daphne! Rikki on mennyt sormea, kättä, jalkaa, niskoja, kyynäspäitä, olkapäitä, kävelykyky ja vaikka mitä. En tiedä miten olen vielä yhtenä kappaleena. Olen tehnyt jonkunmoisen tippumisennätyksen puolessa vuodessa! Tämä ei ole enää normaalia! En ala edes erittelemään näitä tapauksia, sillä näistä tapauksista saa lukea täältä blogista... mistä olen nyt kehdannut kertoa. 

Monesti tälläiset pikkuonnettomuuden painetaan villasella; näitä sattuu ja rapatessa roiskuu. Mutta välillä täytyy miettiä myös omaa tirvallisuutta. Siksi näen usein punaista jos joku ratsastaa vastuuttomasti, ilman kypärää. Varsinkin, jos kyseessä on alaikäinen. Säikähtää voi se varminkin hevonen. Joten turvallista hevostelua kaikille!