Eipä oltu viimmeisiä!

Kuten jo aikaisemmin mainitsin, meillä oli tänään SiRun harjoitusestekisat. Itsellä ei mitään suuria tavoitteita ollut, sillä tämä viikko on jäänyt niin pienelle liikutukselle. Milloin on ollut jäässä kenttä, milloin läpimärkä. Viikonloppuna en ollut Vaasassa, joten pieni treeni on jäänyt välistä. Verkassa meni niin ja näin, mutta lähestymiset olivat hyviä ja hypyt siistejä! Kentällä oli yksi kulma liukas ja vetinen, joten itse radalla laskin raviin suosista siinä kohtaan. Tästä syystä tuli huono lähestyminen laine-esteelle, joka jatkoin matkaansa kumoon. Mutta se olikin ainut virhe!

Itselle jäi todella hyvä fiilis, vaikka loppujen lopuksi sijoituksemme oli 7/8. Aika olisi riigttänyt neljänneksi ilman virhettä, mutta 6 puhdasta rataa tuli ja se oli siinä. Mutta kuten sanoin, neiti oli todella hieno! Hyppäsi hyvin ja eteni kivalla vauhdilla. Lähestymiset oli pop, ja se oli ekä tämän päivän suurin tavoite! Kuvia lisään kun saan ne käsiini (kuitenkaan itse radasta ei ole kuvia :/ )

Tein yksi ilta videon vähän minun ja Dannin yhteisestä matkasta. Samalla halusin laittaa myös siihen niitä tunnelmia, mitä koin Taran pois antamisen aikana. Dannin ja minun alku ei ollut helppo, mutta olen saanut siitä loistavan taistelukaverin!

Eilen olin viettämässä hyvän ystäväni epävirallisia tupareita/synttäreitä

joten kisoja ei kerennyt jännittää!

Ei ole hevosta suuhun katsominen (+video)

Aa oon aivan tohkeissani! Meillä on nyt etujaloissa talvipopot, siis kengät! Mä oon pelänny ja odottanut tätä päivää todella paljon! Mitä jos se vetää voltin kengittäessä, jos se ei vaan suostu siihen? Kesä ollaan tallattu kengättömästi ja vuoltu silloin tällöin. Vuolu oli ensimmäisellä kerralla raskasta puuhaa, mutta kerta kerralta helpottui. Kuitenkin aina välillä neiti on veivannut itseään niin taakse, että jalka on vaan vapautettava. Se voi olla aika vaarallista kengittäessä, jos naulaa ei saada kunnolla kiinni ennen kakaran veiviä. Nyt alettiin kengitys ihan niin, että nenän eteen heiniä kottareihin ja mitä tapahtui? Se seisoi tosi hienosti paikoillaan mussuttaen! Olen kyllä nääääääin ylpeä! Kyllähän kengityksen aikana riimu valahti päältä pois ja sitä piti vaihtaakkin välillä, mutta popt ovat nyt jalassa!

Totuttelimme uusiin kenkiin maastakäsin työskentelyllä. Ensiksi juoksutin hetken, mutta koska takaa puuttuu vielä (hokki)kengät, en uskaltanut liukahkolla pohjalla liikaa pyytää eteen. Muistin sitten joskus näkemäni videon, jossa hevosta pyydetään seisomaan paikallaan, sen taakse kävellään ja laitetaan liina pepun päältä toiselle puolelle. Sitten vähän painetta -> hevonen kääntyy ja tulee luokse. Innostuin tätä sitten kokeilemaan (enkä todellakaan tiedä, teinko sen oikein), mutta Dannin kanssa se toimi hyvin! Aluksi painetta sai antaa enemmän, mutta lopuksi pieni ranteen liike sai aikaan toivotun tuloksen. Alla video liikkeestä (tosin alku ei päässyt videoon mukaan).

Sitten yllätyksekseni (ja puolivahingossa) Danni "liimautui" minuun antaen kuitenkin oman tilani säilyä! Joskus meillä on ongelmana tuo oman tilan raja. Yleensä neiti haluaisi kovasti hinkata ja sitä saisi kieltää ihan reippaasti. Nyt kuitenkin Danni väistyi tieltäni, mutta seurasi tarkkaavaisesti suunnan vaihtoa. Alla video, mikä hahmottaa varmasti paremmin:

Mitä tuohon hevosen suuhun kurkkaamisen tulee; tein kyllä niin kamalan virhearvioinnin, että hävettää tajuttomasti. Käyttäydyin kuin tampio, joka ei ole hevosta ennen nähnyt. Kaverini epäili hevosellaan olevan piikkejä hampaissa... No mitä minä tein? Menin työntämään sormeni hevosen suuhun ja kulmahampaiden jyystettäväksi... Ja kyllä sattui!!!

Haava lauantaina puolituntia tapahtuneesta

Haava sunnuntai illalla, kun pääsin kotiin 

Haava nyt. Ei ole pahannäköinen, eikä onneksi edes kipeä!

Tälläiset hetken muistuttavat siitä, että ensin pitäisi miettiä ja sitten tehdä. Yleensä nämä asiat päässäni vaihtavat paikkaa. Mutta tekevälle sattuu. Ainakin on jotain, mitä muistella vanhempana :)

Tosi aktiivinen bloggaaja!

Tällä viikolla on taas sattunut ja tapahtunut! Myös hevosettomassa elämässä. Dannin kanssa olemme ottaneet askeleen eteenpäin kohti maastoilua, siskoni kävi ensimmäistä kertaa neidin selässä, eilen olimme puomi/innari tunnilla ja sain taas lisää syitä vaipua itsesääliin sekä olen ollut leikkaussalissa instrumenttihoitaja muutaman kerran!

Ystäväni Taru tuli siskonsa kanssa moikkaamaan meitä tallille ja lähdettiin yhdessä lenkille, minä selässä narun päässä. Aluksi oli olo kuin aloittelijalla, mutta matkan varrella tuli muutama hetki, jolloin olin iloinen narun päässä roikkuvasta Tarusta! Lähes koko retki meni hienosti, mutta lehtipuhallin ja tien vieressä laiduntavat vieraat hevoset aiheutti päänvaivaa Dannin suurissa aivoissa. Koska puhallinhan olisi voinut imeä pienen ponin sisuksiinsa, muiden hevosten kanssa olisi ollut vain kiva temmeltää. Siitä saan olla iloinen, ettei autot (edes isot rekat) näytä tammaa hetkauttavan.

Mitä tuohon itsesääliin tulee, niin epätoivo itseeni alkaa iskeä yhä useammin! Naurettavaa, lapsellista marinaa, mutta en voi asialle yhtään mitään!! Ärsyttää, etten voi tarjota Dannille niin hyvää koulutusta, kun sen taidoillaan pystyisi suorittamaan. Musta alkaa tuntua, etten kehity enään (varsinkaan esteillä), vaan toistan samat typerät virheet kerrasta toiseen... miksi? Virheistä oppii - mutta mitä jos ei? Mun pitäisi näääääääääin paljon parantaa perusratsastusta sekä luottaa poniin paljon enemmän, mutta ei.... Ratsastuksesta on tullut suorittamista, pelkkää tavoitteiden saavuttamista. Tästä syystä haluan nyt ja heti tammasta maastovarman, koska se tasapainottaisi meidän kummankin menoa ja hermoja. Kun puskaratsastaja ei ole lähes puoleen vuoteen maastoillut kunnolla, niin ihmekkään kun epätoivo iskee... ja kovaa!

Maastoilua parhaillaan; et tiedä minne olet menossa, etkä ainakaan mstä olet tulossa!

Mutta se itsesäälistä, koska se ei ainakaan parane vain rypemällä! Olen siis viimmeisessä työharjoittelussa Vaasan keskussairaalan päiväkirurgisella osastolla ja olen päässyt mukaan leikkauksiin ja oppinut hieman toimimaan instrumenttihoitajana. Vaativaa hommaa, etten sanoisi! Jotenkin ei osaa tajuta, että hei! Tätä hommaa voisin tehdä ihan aikuisten oikeasti. Saas nähdä mihin elämä vie mennessään. Nyt olen kuitenkin pari päivää sairaslomalla, kiitos ihanan, joka syksyisen flunssan! Mutta onpahan aikaa päivittää tätäkin ;)

Tätä tammaa on älyttömän ikävä <3

27.10. meillä on harjoitusestekisat ja itse ilmottauduin taas puomiluokkaan. Meillä on niiiiiin paljon treenattavaa vielä esteillä, etten voisi millään kuvitella osallistuvani edes 50cm luokkaan. 40cm voisi mennä, mutta parempi pelata varman päälle!

Ja lehmät lentää

Tämän viikon tiistaina meidän SuperKoutsi hypytti meitä taas. Yhteensä kaksi estettä; puomi - pysty sekä puomi - laukka-askel - pysty - puomi. Ensimmäinen oli suhteellisen hellpo, mutta jälkimmäistä emme saaneet vain sovitettua askeliimme... Kinkkinen tehtävä. Puomi - pysty oli paljon helpompi lähestyä ja lopuksi este nousiki taas ennätyskorkeuksiin! Meidän yksi valmentaja tapa sanoa, ett' lehmäkin hyppää metrin, mutta millä tyylillä. Silti olen supertyytyväinen omaan lehmääni, joka hyppäsi 60cm puhtaasti ja tyylikkäästi! Vielä kun saisi rutiinia, niin olisin iloinen.

Jotenkin tämän blogin kirjottaminen on ärsyttävää; mulla on paljon ideoita mistä kertoa, mutta kun pääsen koneen ääreen... unohdan ne kaikki!! Toisaalta tämä antaa myös paljon. Joskus on vaikea hahmottaa kehitystä. Paljon pieniä muutoksia tapahtuu, joita ei edes huomaa. Tänään luin vanhoja postauksiani ja tajusin kuinka paljon me kummatkin olemme kehittyneet! Sen vuoksi minä kirjoitan, tämä on kuin tallipäiväkirja (jota olin liian laiska kirjoittamaan). 

Eilinen päivä oli vähintäänkin mielenkiintoinen! Lähdimme hakemaan parille tytölle tilastohevosta ylläpitoon läheltä Ypäjää. Meno matka oli hilpeää ja aika kului joutuisasti. Emme eksyneet kertaakaan ja kahden aikoihin pääsimme kohteeseen. Kun tytöt päättivät ottaa ponin matkaansa, alkoi monen tunnin ajomatka takaisin. Tankkasimme puolessa välissä ja tiesimme luulimme dieselin riittävän kotiin asti... No eihän se riittänyt; 60km Vaasaan ja bensavalo syttyi... Siitä 200m ja auto sammui! Ei mikään paras tunne klo 23.00 vesisaateessa, poni kyydissä. Onneksi oli rauhallisesti reissaava kaveri! Viereisessä (ja ainoassa) talossa näkyi valot ja ei muuta kun oven taakse koputtelemaan. Mahtoi olla yllätys talon asukeille meidän kyläily. Onneksi he auttoivat meidät asemalle hakemaan menovettä autoon. Mutta eihän se auto kuitenkaan käynnistynyt noin vain, kun dieseli oli...... Silloin meinasi epätoivo iskeä! Puolen tunnin ja erilaisten käänteiden kautta autosi starttasi kuin taikaiskusta! Silloin oli iloisempi kuin hetkeen! Loppu matka sujui onneksi ilman kommeluksia ja poni pääsi uuteen kotiinsa.

Tänään teimme puomitreeniä Iran kanssa ja itselle jäi todella hyvä fiilis! Enemmän puomeja siis!