Idänihme

Ai aioks ostaa hevosen Virosta?!? 

Muka vaan videon perusteella?

Miksi sä 5-vuotiaan ostat?

Älä nyt tyhmä osta hevosta ilman ellin tarkistusta...



Jos me osallistuttaisiin mallikouluun,
kun poseeraus on kunnossa?

Haha! Kaikkee sitä kuuli ystäviltä, kun menin tuon tamman ostamaan. Ja huomatkaa, että kerroin hevosen olevan muka 5-vuotias. Oikeestihan hevonen oli vasta kolme! En uskaltanut vain kaverille asian todellista puolta sanoa ennenkuin tamma oli asustanut meillä jo hetken!

Nämä vanhat kommentit tuli mieleen, kun pari päivää sitten ratsastin tallinomistajan kanssa samaan aikaan kentällä. Olimme juuri lopettaneet estetreenit ja olin todella ylpeä mun pikkuisesta. Puhuttiin sitten Dannin kehityksestä, kuinka läskipallosta onkin tullut oiva harrastekaveri. Ja tästä läskipallosta edes jonkinmoinen ratsastaja. Illemmalla jatkoimme keskustelua ja nauroimme, kuinka tämä virolainen pelkäsi kaikkea yllättävää ja tästä kiitoksena heitti mut aina maistelemaan kentän pohjaa.

Niin, Danni on mulla tämän kuun lopussa ollut kaksi vuotta. 27.4 tarkalleen.  Mitä kaikkea me ollaankaan yhdessä koettu, niin hyvässä kuin pahassakin. Kulunut viikko on antanut mulle niin paljon. Kuinka mahtavaa oli mennä kaksi vapaapäivää viettäneellä tammalla ilman satulaa sateiselle maastoretkelle. Hevosen kastunut selkä liimasi onneksi ratsastajan tiukasti ponin selkään. Rintarinnan saatiin toisen ratsukon kanssa ravailla ja tasapainotella.

Mä tässä nyt vähän kökötän, jos toi yks tajuis tarjota jotain palkkiotakin..

 

Toki eihän se elämä täysin ruusuilla tanssimista ole. Kevään mittaan huomasin kuinka paljon minun selässä matkustaminen onkin vaikuttanut meidän yhteistyön sujuvuuteen. Kun pyydän esimerkiksi laukan, nostaa neitokainen sen sitten vaikka seuraavalla kierroksella. Aivan, ne siirtymiset. Niin yksinkertainen asia, vai onko sittenkään? Nyt ollaan sitten näihin keskitytty. Miten paljon hevonen onkaan muuttunut lyhyessä ajassa, kun olen uskaltanut (ja vaan viittinyt) vaatia. Homma on vaatinut sen, että kummatkin poistuisivat omilta mukavuusalueiltaan.

Lenkkeily on enemmän puskaratsukoiden mieleen ;)

 

Siirtymisien lisäksi huomio on kiinnittynyt askellajien sisäisiin siirtymisiin. Kuten myös kokoamisasteeseen. Enää ei laukata pitkänä sitä vauhtia kun ponia sattuu kiinnostaan. Eikä ratsastajakaan istu selässä vaan lihakset leväten. Kun olen istunnalla vaatinut rauhallisempaa laukkaa, mutta pohkeilla kuitenkin eteenpäin antamatta Dannin lässähtää pitkäksi, ollaan saatu tosi kivoja pätkiä. 





Me muka tehtiin jotain töitäkin... Pyh, säheltämistä sekin oli!

...Mutta silti oon kyllä ansainnu palkkion!

Mutta kuten tiedetään, kaikki opitaan kantapään kautta; myös maltin säilyttäminen. Ei liikaa kerralla, eihän? No nyt kun kuitenkin on tullut raskaampi pätkä ratsastuksessa, joten hieroja on tilattu lihashuoltoa suorittamaan. Nyt mennäänkin hetki ilman satulaa, maastoillaan ja vähän jumpataan esteillä.

Sähköshokkeja

Niin tylsää että aivan haukotuttaa!

Mutta onhan tää ihan jees...

Nyt kun päästiin takaisin aiheeseen esteet, niin pakko kerrata vähän maanantain treenejä; pitkällä sivulla oli ensin puomi - laukka-askel - pysty - askel - okseri. Älyttömän kiva tehtävä, joka jäi muistiin Jari Sneckin valmennusta seuratessa. 

Aluksi tultiin puomin yli ravissa ja vasta pystyn jälkeen hevonen sai nostaa laukan. No Dannillehan tämä sopi mainiosti. Se ei ole sitä hevostyyppiä, jota pitäisi rauhoitella esteen nähdessään. Pystyn ja okserin väli pidettiin tarkoituksella melko lyhyenä, sillä Danni tapaa hypätä kaukaa. Näin se joutui hyppäämään lähempää estettä ja hypyn kaari sekä selän käyttö parani. Laakahypyt ovat olleet aina meidän tavaramerkki!

Suomen kevät! Yhtenä päivänä hypit, seuraavana katselet lumikinoksia ;)
 

Ponin kanssa on vaan niin ihana harrastaa! Esteitä, jotain kouluvääntöä muistuttavaa sekä maastoilua ilman satulaa... Mitä tahansa! Tälläisen idänihmeen minä ostin Virosta, pelkän videon perusteella, kolmivuotiaana sekä ilman ellin tarkastusta ;) Teinpä suuren mokan! 

Sirkuksen taikaa...

...tai sitten ei!

Eilen eksyttiin ystävieni kanssa sirkustelttaan. Sirkus Florentino oli saapunut kaupunkiin viihdyttämään lapsia ja vähän isompiakin. Olin yllättynyt, miten pienellä porukalla saadaan aikaan vajaan kahden tunnin esitys.

Positiivisena kokemusena jäivät mieleen voimistelijat, jotka roikkuivat köysien, silkkikankaan sekä tangon varassa. Siinä riitti taitoa ja kehonhllintaa. Ei-niin-positiivisena kokemuksena jäikin sirkuksen "eläintenkouluttaja", joka esitteli papukaijojen älykkyytä, hevosten taitoja sekä koirien yhteistyötä.

Noh, en tiedä oliko jokaisella eläimellä eilen auktoriteettiongelma vai oliko kyse huonosti toteutetusta kouluttamisesta, sillä kouluttajan väkinäisen hymyn alta paljastui melkoinen hermostuneisuus. Papukaijat lentelivät kuka mihinkin, että joutui niitä jopa vähän jahtaamaan. Kakadu ei tajunnut jumppatelineestä mitään, saatika että sen olisi pitänyt sillä suorittaa tehtäviä. 

Iso koiralauma voi olla vaikea hallita, myönnän. Mutta eihän se koirien ohjelmanumero mennyt myöskään aivan nappiin. Luulisi, että esityksen sekavuudesta ei voi syyttää harjoituksen puutetta? Kun pelkistää esityksestä pois musiikin, hienon rekvisiitan, valot, yleisön ja kouluttajan hienot eleet, jää miettimään mitä ne koirat loppujenlopuksi tekivätkään? Istuivat, menivät makamaan, istuivat takatassuilla ja antoivat tassua. Kyllähän siinä vähän hypittiinkin. Luulisi tälläisten tehtävien olevan hallussa ja ne tapahtuvat kuin kellon lyönti, mutta... Niitä seuratessa tuli mieleen Danni; mä nyt kuljen vähän missä lystää ja teen pyydetyt tehtävät kun sattuu huvittamaan. 

Mutta suurin pettymys tuli toista hevosta seuratessa. Totaalinen turn off! Tirehtööri kuulutti lavalle hienon ja korkeastikoulutetun hevosen tämä samainen kouluttaja selässään. Siinä sitten esiteltiin hieman ravia. Pian vaikeustaso nousi, sillä vuorossa oli passage. Suu auki ja korvat niskassa hevonen suoritti tätä vajaan kolmasosan ringistä. Hetken kouluttaja yritti säheltää jotain ja jatkoi onneksi normaalissa ravissa. Pian nousikin hevosen etukintut espanjalaisen käynnin mukaan. Kumpa ne jalat olisivatkin olleet ainut nouseva asia, mutta samaan tahtiin nousivat ratsastajan kädet. Aivan älyttömän suurieleisesti yritti tämä koutsi ylläpitää käyntiä ja hänen jalkansa kaivoivat vuorotellen hvosen kainaloissa. Todellista sirkuksen taikaa!

Ihmisten taputtaessa tuli kyllä niin surkea fiilis hevosta kohtaan. Myöhemmin kerroin tästä kaverilleni, joista toinen tokaisi hevosen varmasti tottuneen tähän. Mutta sehän siinä onkin niin perseestä. Päivästä toiseen tämä mahtava kouluttaja esittelee "korkeastikoulutettua" eläintä suusta repien ja raipalla napautellen. 

Onhan se aivan loogista, että näin erilaisia eläimiä kouluttava ei voi olla pro jokaisessa. Se, että joku koira nyt ei halua kuunnella ohjaajaa on kuitenkin eri tasolla kuin hevonen, joka ei ymmärrä saamiaan apujaan ja tästä syystä joutuu sietämään kovakouraisuutta. Rentoutunut ja motivaatiota puhkunutta hevosta ei sillä lavalla nähty.

Mutta olihan sielä onneksi toinenkin hevonen esittelemässä vähän erilaisia taitojaan. Kaunis irlannin cob oli päässyt esiintymään ilman ratsastajaa. Tämä olikin ihanasti tehtävistään ajan tasalla sekä ymmärsi avut. Mutta kyllähän tätäkin esityksestä peilautui kömpelyys, sillä ohjemassa mukana olleen koiran olisi pitänyt hypätä tämän ic:n selkään. No niinhän siinä kävi, ettei ponnisus riittänyt ja koira valui pitkin hevosen kylkiä takaisin maanpinnalle. Kouluttajakin voisi hieman laskeutua sieltä pilvien päältä miettimään, miksi ne kaikki eläimet kärsii tästä auktoriteettiongelmasta ;)

Oma hevonen = hyvästi oma aika

...Samalla voi hyvästellä säästösi, ystäväsi, parisuhteesi sekä psyykkisen terveytesi!

Blogin ensimmäisiä bannereita

Samalla voi toivottaa elämääsi uuden parhaan ystäväsi; eläinlääkärin! Myös ikuinen stressi, varusteongelmat, irtokengät, lihasjumit, unettomat yöt sekä motivaatiopuutos tulevat kulkemaan kanssasi käsikädessä. Hullun hommaa ulkopuolisen silmin. 

Mutta joku juttu siinä varmasti on, että sadomasokistisesti jaksaa rääkätä itseään. Vai tarviteeko hevosen omistajuus tarkoittaa köyhyyttä sekä rahallisella että sosiaalisella tasolla? Monet asiat on hoidettavissa ihan vain maalaisjärkeä käyttäessä.

Raha - se ehkä tärkein komponentti hevosharrastuksessa. Oli sitä sitten paljon tai vähän, niin sitä saa hevoseen uppoamaan. Hevosen osto, tallivuokra, varusteet, valmennukset, eläinlääkärit, kengitykset... Lista on loputon. 

Hevosen osto - Unelmahevosestaan saa maksaa halutessaan vaikka miljoonia. Jokaisella on omat mieltymykset ja tavoitteet. Oma tavoite oli päästä pieniin kisoihin ja valmennuksiin. Sellainen jokapaikan höylä. Voi maastoilla, mennä satulatta ja muutenkin hömpätä. No sellainen ystävä minulta löytyykin. Ja voin sanoa ostaneeni idänihmeeni naurettavaan polkuhintaan suoraan kasvattajalta. Videon perusteella tuo neitokainen joutui tulemaan lahden yli. Ensimmäisen kerran näin oman hevoseni livenä Helsingissä, kun se asteli ulos trailerista. Heppa omaan autoon ja paperit käteen. Niin helposti se meni. Ei edes tiedetty, miten tamma reagoi kopittamiseen, matkustanut se oli vain pari kertaa aikasemmin ja edessä oli muutaman sadan kilometrin reissu. Onneksi matka meni hyvin ilman ongelmia.

Minä olisin nyt sinne Suomeen päin tulossa...

...Haittaakse?

Tallivuokra - Oma tallipaikkani vastaa aika hyvin tarpeitani; täysihoito, hyväpohjainen  kenttä ja suhteellisen hyvät maastot. Ja mikä tärkeintä; joustavuus. Toki joustoa tarvitaan kumpaankin suuntaan, niin vuoraajalta kuin tallin omistajalta. Meillä on vielä se hyvä puoli, että tallinomistaja on myös kengittäjä ja hierontakurssin käynyt. Joten irtokenkä harvoin on ongelma. 

Meiltä siis maneesi puuttuu, mutta kenttä ja (yleensä) jokasään kestävä ratsastaja kompensoivat tämän. Myös tarhojen koko voisi olla suurempi, mutta hevoset pääsevät kesäisin tallin yhteydessä olevalle laitumelle. Joten kesäloma on myös hevosille mahdollinen. 

Varusteet - Facebook seinäni komeilee enemmän hevoskirppaireiden julkaisuja kuin ystävieni postauksia. Eli nämä kirpparit ovat kovassa kulutuksessa. Kummatkin satulani ovat facebookista pongattuja, kuten myös yhdet suitset ja parit kuolaimet. Nyt käytössä olevat suitset kuolaimineen sekä suojat ja satulahuovat ovat kuitenkin hevosmyymälätä... Mutta alennuksesta! Meille siis harvoin normaalihintaisia varusteita tulee, mutta kyllä niitäkin eksyy ostoskoriin ;)

Valmennukset - No ne nyt ovat meille harvinaista herkkua. Kunnon valmennuksesta on jo pari kesää, mutta täksi kesäksi olisi valmentaja tarkoitus saada. Mutta vaikka valmet eivät meidän kukkarrossa tunnukkaan, vie se suurenosan kanssaharrastajien kukkarosta.

Eläinlääkäri - Apua, jos kirjoitan näin, on meillä kohta ell soitto paikalla. Mutta koputetaan puuta ja muuta mukavaa. Danni on sinällänsä helppo, että ell on tarvittu rokotuksiin sekä syksyllä vierailimme klinikalla. Silloin luukalvo oli saanut osumaa ja oreili. Ensimmäinnen hevonen tarvitsikin ell-käyntejä enemmän, koska jalassa ollut haava ei ottanut parantuakseen ja kehitti pinnalle jo nekrottista pintaa. Onneksi sekin lopuksi antoi periksi ja jalka parantui.

Klinikalta. Onnellinen tyttö ja terve hevonen

Kengitys - Kuten jo aiemmin kerroin, on tallinomistaja kengittäjä. Näin ollen kengitys onnistuu niin hyvin kuin meillä sattuu aikataulut yhteen. Myös irtokengät saadaan lyötyä hyvin jalkaan tarvittaessa.

Näiden lisäksi rahareikiä on vakuutukset, rehut, hieronnat ja matkat. Kyllähän näitä saa keksittyä vaikka millä mitalla....


Aika - Rahan kanssa samassa kupissa painaa aika. Se, kumpi on arvokkaampi riippuu ihmisestä. Itsellä nämä ovat aika 50-50 tilanteessa. Hevosen oston jälken voit sanoa hyvästit sosiaaliselle eläämällesi. Tai sitten ei.

Hevosihmiset - Faktaahan on se, että vanhat ystävät harvemmin tallille ilolla tulee mukaan, mutta talli ympäristönä tarjoaa kyllä vuorovaikutusta toisten hevosihmisten kanssa. Yleensä positiivista sellaista. Itse olen törmännyt lähinnä melko vahvaluonteisiin hevosenomistajiin ja konflikteja ei voi aina välttää. Erilaiset aatteet hevosen hoidosta sekä ihan vain naisvaltainen kohtaamispaikka oikein kerjää pientä draamaa. Harvoin onneksi tilanteet ovat pahempia ja usein vedetään yhtä köyttä kohti yhteistä päämäärää. Onhan talli kuitenkin sellainen paikka, jossa jokaisella on oikeus viihtyä. Parhaassa tapauksssa voi hevosystävästä saada sydänystävän.

Parhaimpia ovat retket talliporukan kanssa.
Kuvat Viron reissulta, kun kävimme toisen kerran Vihterpalussa!

Ystävät - Hevoset ovat isoja, arvaamattomia ja haisee pahalta. Kuullostaako tutulta? Itse olen onneksi saanut muutaman ystävän ihan vapaaehtoisesti hevostelemaan kanssani, joten ystävieni asenteet hevosia kohtaan on ihan positiivisia. Mutta se kun kerrot myöhästyväsi tapaamisesta, kun tallilla tuli pieni äksidentti, niin hermoja tarvitaan. Valmennukset ja kisat (joita meillä enää harvemmin on) vievät tilaa kalenterista viikonloppuisin. Arkena taas näihin tulee valmistautua. Lisäksi pitää hoitaa X määrä muitakin asioita.

Parisuhde - Osittain samoja piirteitä kuin ylemässä osiossa, mutta tämän ihmisen tulee myötäelää se tunneskaala, jonka hevosen omistaja käy lähes pivittäin läpi. Kiire, stressi, onnellisuus, epävarmuus, iloisuus. Itsellä nämä vaihtuvat laidasta laitaan lyhyelläkin aikavälillä. Ja siinä missä ystävät joutuvat vaiv voivottelemaan valmennuksia tai kisoja, joutuu miesystävä lähtemään niihin mukaan. Apukädet kun ovat aina tarpeen! Mutta joskus nämä joutuvat kiipeämään jopa sinne hevosen selkään, sillä maastokaveri sattui juuri sinä päivänä puuttumaan. Miehen nenän on myös parempi tottua siihen, ah, niin suloiseen hevosen tuoksuun... Sekä korvien niihin loputtomiin hevosaiheisiin.

J & J mukana maastossa!

Vuokraaja - Joskus sille omalle hevoselle ei vain löydy millään aikaa. Silloin on hyvä olla yksi ihminen, joka hyvässä tapauksessa pääsee ponin hoitamaan. Nykyään meidän rivistä löytyy J, korvaamaton liikutusapu. Vuokraamisella voi yrittää saada edes pienet kolikot takaisin, mutta meidän kohdalla raha ei vaihda omistajaa. Se on sellainen win - win situation. Minä saan omaa aikaa, J ratsastaa. Ja omasta mielestä myös hevoselle on mukavaa vaihtelua, kun ihminen sielä satulankin selässä vaihtuu.

Motivaatio - Tätä harvemmin rahalla saa. Mutta huijata voi yrittää, sillä usein uusi huopa tai suojat on kiva testata ja tätä kautta myös hevosen kanssa treenata. Myös uudet treenivinkit tai tavoitteet saa jalat kuljettamaan tallin läheisyyteen. Riittää, rttä katsoo jonkun toisen valmennuksen ja johan pitää mennä omallakin hevosella yrittämään. Sää syö paljonkin motivaatiota, ainakin tähän vuoden aikaan. On tuulita, tulee lunta tai kenttä muuten vain jäässä. Jos ystävän saa mukaan maastoon, niin nämäkin ongelmat on unohdettu.

Ikävä kyllä hevosharrastus vie aikaa myös töiltä, koululta ja muilta projekteilta. Mutta ehkä syy ei ole aina siinä harrastuksessa, vaan harrastajasta ;)

Hevosharrastus tosiaan vaatii omistautumista (ja mammonaa), mutta antaa niin paljon! Se paljonko siitä saa irti, riippuu ihan itsestään sekä asenteistaan.

Kuva keväältä 2014

Vinski 2001-24.3.2015

<3

Varustepostausta

Näitä tulee harvakseltaan rustattua, mutta nyt on tullut otettua tähän hommaan sopivia kuvia. Esitelään nyt kuitenkin vain ne varusteet, jotka ovat meillä päivittäin käytössä, sillä muut eivät ole päässeet kameran eteen.. ainakaan vielä. 

Näissä kuvissa on lattialla pyörivien karvapallojen lisäksi meidän maastossa ja esteillä käytettävät varusteet suitsia lukuunottamatta. 

Aloitetaan tärkeimmästä; eli satula on tummanruskea wintec pro yleis/este cair 16,5" punaisella kaarella. Tässä on taivaalliset tuet edessä ja takana sekä on muutenkin hyvä istua. Jalustinhinoina toimii wintec pro webbersit (harmikseni) mustana ja niiden päässä roikkuu fuksian väriset, leveät metallijalustimet. Satulavyönä meillä on Claridge housen tummanruskea nahka/joustovyö, jossa on kolminkertaiset joustot. Eli kaksi ristiin menevää joustoa ja yksi, leveämpi suora jousto. Joustot jakavat vyön kolmeen osaan, jolloin se antaa hengitykselle enemmän tilaa. Itse en tykkää solkien päässä olevista joustoista, sillä ne ovat usein heikkoa tekoa ja jää yleensä liian löyäslle tai vastakohtaisesti kireälle.

Satulan alta löytyy medilambin lampaankarvaromaani selkärangan tilalla, joka toimii iskunvaimentaja esteillä. Alimmaisena on pfiffin harmaa huopa pinkein kantein. Romaanin saimme tallikaveriltamme, joka vaihtaessaan tallia antoi sen meille joululahjaksi. Ihan huippulahja, mutta niin on tämä ihminenkin! 

Jaloista löytyy tällä kertaa Norton pro jännesuojat edestä ja takaa. Neopreenivuorauksen väri on vihreä ja itse suoja ruskea. Ei nyt tällä kertaa sovi yhteen huovan kanssa, mutta who cares? Etukavioista pilkistää Roman älyttömän ihanat mustat bootsit pinkillä kantilla. Nämä suomuiset bootsit suojaavat kantapalloja iskuilta, sillä ne ovat muutamat iskut kärsineet. En ole löytänyt näitä kuin englantilaisesta nettikaupasta, joten viimmeksi piti tilata heti kaksi paria. Muutenkin ovat kestävää tekoa ja ensimmäiset olisivat varmasti toimintakunnossa, elleivät syksyn mudat ja laiska pesijä olisi jättänyt niitä mutakerroksen alle hautatumaan....

Päästä meiltä löytyy satulan väriin sopivat tummanruskeat Claridge housen suitset. Bling bling otsapanta on ostettu erikseen, mutta on kuitenkin samanmerkkinen. Alaturpiksesta löytyy himmeä kärmeennahkakuvio, mutta onneksi se on hillitty eikä häiritse omaan silmään. Kyseinen kuvio ei nimittäin oikein ole mieleinen. Suussa on Horsepowerin D-kuolain. Tässä lännenhenkisessä nivelkuolaimessa on sylinteri keskellä sekä kupariraidat lisäämässä kuolan eritystä. Myönnän olevani altis mainonnalle, sillä tätä kuolainta hehkutettiin eräässä blogissa ja pian se löytyi meidänkin suusta. Mutta ylists ei ollut turhaa. Kuolain on rauhoittanut neidin suun, sillä hermostuessaan tai uusia asioita opetellessa D jännittyy suusta. Voisi sanoa kuolaimen melkein olevan suoran kuolaimen sekä kolmipalan yhdistelmä, sillä sylinteri estää liiallisen kulman, mutta joustaa kuitenkin. Ohjina roikkuu Claridge housen kumiohjat, joissa pito on hyvä. Ainoana miinuksena on se, että itselleni olisi varmaan hyvät pykälletyt ohjat takaamaan tasaisen tuntuman. 

Vihdoin se kevät tuli!

... Ja heti unohdetaan se fakta, että takatalvea on lupailtu....

Tällä hetkellä hiekkatiet on loistavassa kunnossa maastoilua ajatellen. Sulanut lumi on saanut tiet pehmeiksi, mutta pohjat ovat kuitenkin tukevia. Huomaa myös hevosista, että maastoilu on kivaa. Pikku D (joka ei ookkaan enään niin pieni) on ollut hetken aikaa jatkuvasti hyvällä tuulella. Siis oikeesti, varsinainen päivänsäde. Tänään sitä tallinomistajan kanssa ihmeteltiin. Ehkä se on vaan aikuistunu tässä lyhyessä ajassa? Pyh, niin varmaan! Ehkä silläkin on vain kevättä rinnassa ja akkuja on ladattu aurinkoenergialla.

Pöh, mitä se mami höpisee? Ainahan mä oon hyvällä tuulella!

Hyväntuulisuus on näkynyt myös lenkeillä. Tavallisesti sivusilmällä kotia etsivä poni tallustaakin korvat höröllä eteenpäin. Kun annat pohkeita, eivät korvat käänny happamana tuulen mukana taakse. Voitte kuvitella, minkälaista terapiaa antaa ilolla laukkaava ystävä. 

Ei voisi uskoa, että vuosi sitten maastoilu oli kummallekkin jännä paikka. Hevonen, joka pelkäsi yllättäviä asiota sekä pyöriä yhdistettynä huonolla tasapainolla varustettuun palloon sielä selässä. Ei hirveästi houkutellut ajatus, että takaisin tallille saattaisi palata pelkkä eläin. Mutta jotenkin pelot oli siirrettävä syrjään ja kesällä teimmekin ensimmäisen lenkin kahdestaan. Pikkuhiljaa varmuus toisiimme löytyi ja nykyään ei kaksistaankaan tehdyt lenkit jännitä... hirmuisesti. Enää ei myöskään pelota pyörät, mutta pikkulapset aiheuttavat kummastusta telmiessään. 

Syy, miksi kevättä on odotettu niin kovasti, on tietenkin esteet! Se jännitys, kun lähestyy puomeja, liitää yli ja tajuaa selvinneensä hyvin tehtävstä. Se on vain niin hienoa! Hauskaa kun ensimmäisenä yhteisenä kesänämme ristikot olivat järkytyksen paikka. Kauhukahvasta pidettiin kiinni rystyset valkoisena ja hevonen meni tyylillä yli. Voi kun hävettää miettiessäkin sitä aikaa. 

Eilen laitoin sitten ensin ritikon pitkälle sivulle ja tulimme sitä pari kertaa kummastakin suunnasta ravissa. Tämän jälkeen otettiin muutamat hypyt laukassa ja ristikon korotin 60cm pystyksi. Pysty tultiin kolme kertaa ja siihen oli hyvä lopettaa. Meidän ongelma on aina kaukaa ponnistaminen. Eilen sitten yritin pitää laukan sopivana ja estää hevosen lässähtäminen pitkäksi. Kaksi ensimmäistä kertaa meni vanhaan malliin, mutta puomit pyyivät ylhäällä. Kolmannella kerralla pyrin pidättämään vähän, että hevonen malttaisi odottaa sopivaa ponnistuspaikkaa. Ja viimmeisellä kerralla tulimmekin oikeaan ponnistuspaikkaan, mutta takajalat nappasivat puomin mukaan. Hommat lopetin kuitenkin siihen, sillä hevonen teki sen mitä pyysin ja kuunteli apuja. 

No ei me kyllä vielä olla vatsapanssarin tarpeessa.
Dannin mielestä riittää kun jalat heittää rennosti eteen!

Tämään kävimme porukalla pitkän käynti/ravimaaston. Hevosilla olisi riittänyt kyllä energiaa vähän vauhdikkaampaankin menoon, mutta mukana oli toipilas ja kaikille teki hyvää höntsäillä vaan. Joskus on vaan niin ihana olla relax. Mukana oli yhdeltä toiselta tallilta yksi ratsukko ja olisitte nähnyt miten ryhdikkääksi ja reippaaksi D muuttui uuden kaverin tultua matkaan. Kun lopuksi tiemme taas erosivat, meinasi neidiltä mennä kuppi nurin. Hänen uusipoikakaveri jätti meidät kuin nallin kalliolle. Voi Danni parkaa, kun kerkesi juuri rakastua. Onneksi ihastuksia tulee ja menee, luulisi tämän pojan unohtuneen päiväheiniin mennessä ;)

Ja taas on pitoa....

... nimittäin meidän ponin alta löytyy taas hokit! Pääkallopohja muuttuikin loistavaksi treenipohjaksi, sillä hauras jäänpinta on ihanan kimmoissa sekä päästää hokit pureutumaan kiinni.

Dannikin on ollut tosi kiva ratsastaa. Vaikka loimailua kertyikin, on se vetreämpi ja pehmeämpi kuin viimme vuoden lopussa. Nyt innolla odotetaan jääpeitteen sulamista kentän päältä, jotta esteitä pääsee taas rakentamaan. Onneksi on uusi, suuri motivaattori perusratsatuksen kehittämiseen; koulusatula!


Tälläinen puskaratsastaja on aina miettinyt yhden penkin riittävän hyvin. Estesatulalla on hyvä loikkia ja hurjissakin vauhdeissa se antaa tukea maastopoluilla. Koulua perusratsastusta sillä voi mennä aivan hyvin! No sitten kun viimmein löysin meidän budjettiin sopivan wintecin koulusatulan, avartui maailma. Eihän sillä ihmeitä tehdä, mutta laukassa se perse pysyykin siinä penkissä. Vaikka miten oon yrittänyt meidän estesatulalla istua alas, niin tulosta ei ole vain tullut. Nyt koulusatula vaan vääntää asennon sellaiseksi, että tämäkin tavoite voi olla mahdollista saavuttaa.

Muuten meidän elämään ei (vieläkään) kuulu mitään erikoista. Tallailaan kentällä, välillä käydään maneesilla ja maastoillakin keretään välillä. Sellasta rentoa menoa. Nautitaan vaan yhdessä tekemisestä ja elämästä!

Hah, satulansovitusta likaisen ponnyn elkään ->

Noniin! Joko voitaisiin lopettaa kuvaaminen ja lähteä sinne maneesille?!?