Tiedättekö niitä aamuja, kun kello soi 8.00 ja on kuolemanväsy? Tämä aamu oli kaikkea muuta! Heräsin jo varttia vaille kahdeksan täysin pirteänä sekä kissan mouruamisen säestäessä puin ja vedin aampalan naamaan. Olen luvannut tehdä aamutallit parin päivän ajan ja jännityksellä odotin, mitä tulevan pitää.
Pimeässä tallissa minua tervehti iloinen (ja erittäin nälkäinen) hevosjoukko. Ei muutakun apetta poneille naamaan. Onneksi olin eilen illalla heittänyt aamuheinät tarhaan, joten hevoset sai heitettyä vain pihalle. En kuitenkaan ollut ainoa aamupeippo ja sain apua yhdeltä tallilaiselta ulosviennissä. Kaksin homma sujui ripeästi!
Kokoajan takaraivossa jyskytti "Muista sähköt, muista vedet, sulje vesihana, sulje ovet, tarkista langat...". Oli tosi paranoidinen olo, että oonhan muistant kaiken. Ei ainakaan vielä ole tullut viestiä, että hepat olisi irti, heh... Oon melko varma, että jos jotain sielä tapahtu, niin syyllinen on aina yhtä suloinen, mutta viekas shettistamma. Se varmasti keksii jekkuja vielä näihin päiviin.
Nyt vaan odottelen, että kello olis lähempänä kuutta, niin meen ratsastamaan ja laittamaan taas heinät aamuksi valmiiksi. Tuntuu, että kello olisi jo vaikka mitä, vaikka se onkin vajaa yksi päivällä!
Aikaisessa aamun hetkessä,
tunnen onnea sielussani.
Kastetta vielä nurmessa,
linnut aloittelevat laulujaan.
Siinä aamuna ihailen
kaunista rautiastani.
Mieleni hetken levähtää,
luonnon raikkaissa henkäilyissä.
Tässä aamssa iloitsen,
monille jakaisin onneani.
Siinä mielessäni ajattelen,
jakaisiko tuuli tätä muillekkin?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jättäkää kavionjälkenne tänne! Haluan pitää blogin ilmapiirin iloisena, joten loukkaavia/herjaavia kommentteja ei julkaista. Rakentavaa kritiikkiä otetaan vastaan ja voit jättää sähköpostiosoitteesi viestiisi, niin otan yhteyttä!