Awakening

Olen muutaman kerran yrittänyt kirjoittaa postausta, mutta rakas bloggeri on antanut aina tylyn vastauksen: "virhe tallentamisessa". Sormet ristiin, jos tämä onnistuisi! Tällä hetkellä mun elämä on aika kiireistä eikä vuorokauteen lisäänny tunteja, vaikka kuinka toivoisi. Välillä mietin, miten pystyn pyörittämään tätä kaikkea ympärilläni, mutta joku saa aina jaksamaan. Nyt kun onnistuin loukkaamaan itseni aika pahasti ja hetkellisesti menetin lähes kokonaan liikuntakykyni, aloin arvostamaan taas tärkeitä asioita elämässäni.

Saan olla onnellinen, että minulla on ihana ja rakastava mies, ihanat ystävät (niin tallilla kuin sen ulkopuolellakin), ihana perhe ja oma hevonen. Tässä haluaisin nostaa jalustalle tallikaverit, koska päivä päivältä tietyistä ihmisistä tulee vain tärkeämpiä. Ystävyys ulottuu talliympäristön ulkopuolelle sekä tukea ja  suoraa puhetta (jota nykypäivänä kuulee harvoin!) saa aina tarvittaessa. Talli ei ole enää paikka, jossa hevoseni asustaa - se on paikka, jossa minä lähes asun!

Äh, nyt kursori vilkkuu ärsyttävästi odottaen kirjotuksen jatkumista... Yhtäkkiä on vaikea miettiä, mitä tänne kirjottaisin. Olen kai rakentanut ympärilleni jonkinmoisen suojamuurin, joka laittaa miettimään avoimuuttani. Mitä uskallan enää jakaa julkisesti?

Voin ainakin kertoa, että Dannin kanssa menee tällä hetkellä erittäin hyvin! Olemme päässeet maistamaan jo enemmän "esteitä". Eilen meillä oli estetunti, jossa hypimme innaria - ristikko, pysty, ristikko - 2,8m väleillä. Vasempaan kierrokseen meni paremmin, sillä laukka on sinne vahvempaa. Myös estepelkoni on muuttunut jääräpäisyydeksi: esteet ylitetään kunnialla! Oikeaan kierrokseen laukan säätämisessä oli ongelmia ja kun lopuksi saimme laukan hyväksi, tuli surkeiden sattumusten sarja; lensin kovaa vauhtia suoraan ristiselälleni ja siitä ympäri. Puuh, ilmat sujahtivat keuhkoista! Kun sain koottua itseni , tajusin tilanteen olevan pahempi kuin hetkeen. En pystynyt varaamaan painoa oikealle jalalle, vaikka sitä pystyikin liikuttelemaan.

Marika hyppäsi ensimmäisen kerran (näin ollen myös ensimmäinen vieras ihminen mun lisäksi Danin selässä) selkään ja suoritti tehtävän hienosti loppuun, sillä itse en pystynyt edes kävelemään! Mun mielestä oli tärkeää saada Dannille onnistumisen tunne, vaikka en itse selässä ollutkaan. Tässä olen pohtinut, että hiipikö mieleeni jonkin moinen pelko? Tällä hetkellä mieleni halajaa kuitenkin selkään, joten epäilen pahasti!

Oli hyvä, että Marika pääsi käymään selässä, sillä näin hän osaa valmentaa meitä eteenpäin. Hän sai myös paremman kuvan siitä, miten Danni on välillä vaikea saada esteelle suorassa saatikka laukassa (ettei tiputa heti kurvissa raville). Palautteena sain enemmän työn tekoa sekä jumppaamista. Jotenkin olen pelännyt kokoajan tekeväni liikaa Dannin kanssa ja olen jättänyt ratsastukset noin 40 min mittaisiksi, jolloin käyn läpi kaikki askellajit (laukan erityisesti lyhyesti). Joten nyt enemmän laukkatyöskentelyä, että se saadaan vahvemmaksi ja jumppaamista kunnolla.

Mutta mitäs kuuluu jalalleni nyt? Eilen piti loukkaantumisen jälkeen mennä kolmen tunnin päästä töihin, joten voitte kuvitella fiilikseni! Itku kurkussa yritin ottaa askelija ja työni sisältää paljon liikkumista... JES! Särkylääkkeitä napaan vaan ja liikkeellä pysymistä, ettei revähtänyt lihas pääse jumiutumaan. Parin tunnin päästä kävelykin alkoi sujua, joten työtkin onnistuivat suhteellisen hyvin. Portaat vaan asettavat ongelmia, sillä jalkaa vihloo eteenpäin koukistaessa. Tämä päivä menikin jo paremmin, vaikka tukea pitikin ottaa vielä särkylääkkeistä. Pääsin juoksuttamaan Dannin, sillä eilinen oli suhteellisen rankka päivä sillekkin! Huomenna kummatkin pitävät vapaata ja (toivottavasti) voin nousta tiistaina selkään. Ainakin ikävä selkään on kova <3

Lopuksi ajattelin lisätä kuvia juhannuksestani ym.!

Juhannuksen menopeli <3

@ HulluPullo

~Jump all way to the moon~

Okei, en edes tiedä, onko otsikko kieliopillisesti oikein, mutta mitäpä pienistä! Eilen meidän superkoutsi pitit taas estetuntia ja ajattelin jättää turhat sepustukset välistä ja lisätä vaan kuvat ;)

Kuvat (C) Hanna-Mari ja Iida Emilia

Elämäni hevoset 3/4: Varma-Ralli

Elämäni hevoset 2/4: Cindy Lee

Elämäni hevoset 1/4: Hupin Hurmuri

Varma-Ralli

Suomenhevonen

11.7.1988-16.9.2011

En tiedä mistä aloittaisin tämän kertomuksen... Siitä, kun rakastuin tähän vauhtihirmuun ennen sillä ratsastamista? Vai siitä, kun pääsin sen selkään ensimmäisen kerran? Ehkä on parasta kertoa siitä, kun saavuin mökkisaaremme tallille ensimmäisen kerran. 

Kuten olen jo aikasemmin kertonut, meillä on mökki Bergön saaristossa. Joskus 2005(?) menin ensimmäistä kertaa Wild West tallille ja kylläpä minua jännitti! Meinasin jopa perua koko homman! Mutta maaston jälkeen olin kuin naantalin aurinko. Olimme käynteet laukkailemassa ja kahlaamassa hevosten kanssa. Silloin olimme ratsasutksenopettajan Janette Westin kanssa vain kahdestaan matkassa ja Ralli oli johtajahevosena. Pian kävin tallilla joka mökkireissulla, usein monta kertaa viikossa. Rakastuin Ralliin! Se oli mahtava eikä vauhti loppunu kesken. Muistan kun laukkasimme kolme hevosta vierekkäin ja jouduin pidättelemään tätä herraa tosissaan, koska kisahalut olivat kovat. 

Ralli oli varsinainen opetusmestari. Sen kanssa pääsin tutustumaan estemaailmaan paremmin, sillä tämä herra ei kieltänyt! Silloin minulle vaikeammat tehtävät onnistivat hyvin Rallin avulla. Pian kävi niin, että en muilla hevosilla sielä ratsastanutkaan! Luotin tähän hevoseen enemmän kuin muihin, joten pian maastoissa en mennytkään muutakuin ilman satulaa. Parin tunnin maastot eivät tuntuneet missään. Hurjimmat laukatkin on päästelty tällä hevosella paljaalla selällä. Mutta ainut kerta, kun tipuin selästä, oli käynnissä! Metsäpolulla Ralli kompastui puun oksaan ja minä pyörähdin kaulan yli. Mutta onneksi näin päin!

Koska Bergö on saari, kuuluu hevosten uittaminenkin joka kesään. Rallin kanssa ollaan leikitty sukellusveneitä muutamaankin otteeseen. Usein näiden reissujen jälkeen tulin flunssaan, sillä oli vesi kuinka kylmää tahansa, sinne mentiin! Mutta näitä muistoja ei kukaan voi viedä multa pois!

Sain kuulla Rallin pois menosta facebookin kautta. Se oli kova paikka! En muista oliko syynä ähky ja suolisolmu, mutta jotain yhtä vakavaa oli kuitenkin kyseessä. Tämän jälkeen oli outoa mennä kyseiselle tallille, sillä en tiennyt kenellä ratsastaisin... Muutamalla hevosella on tullut mentyä, mutta mikään ei korvaa Rallia. Ei vieläkään! Tämä suuri persoona on vain jättänyt niin suuren jälkensä sydämmiin.

Danni haluaa, Danni saa!

Danni on saanut nyt kolme vapaapäivää. Saa vähän aikaa miettiä uusia asioita. Oon myös itse huomannut, että parin vapaan jälkeen yleensä harjoitellut asiat toimii paremmin.

Nyt kun ensimmäinen palkka tuli, päätin tehdä tilauksen hööksille. Ihan sellasella go with a flow- fiiliksellä shoppailin. En siis tarvitse mitään tiettyä, mutta jotain on aina kiva ostaa! Tässä nyt tämän tilauksen tuotteet:

Neliöhuopa Yleis Cambridge HV Polo

Ah tämä on vaan niin ihana! Ja kallis... Mutta nyt kaikki hv polot oli -20%, joten ei voinut vastustaa!

Yleisneliöhuopa Morris Showmaster®

Ostin siniset jännesuojat, mutta eihän mulla ole sinistä huopaa. En kyllä hirveästi ole tekstiiliratsastaja, mutta joskus on kiva laittaa mätsäävät varusteet. Ja tämän hinta oli vaan 12e!

Sukat Argyle HV Polo

Sukkia ei koskaan voi olla liikaa. Niitä hukkuu pesukoneisiin tai viimmeistään matkalla vaatekomeroon. Ja nämähän sopivat uuden huovan ja suojien kanssa.

Käsineet Grip CRW®

Toinen asia, mitä ei voi olla liikaa; hanskat! Mulla on parit nahkahanskat, mihin oon tykästynyt. Nämäkin oli kuitenkin alennuksessa, joten oli vaan pakko ostaa!

Kumirenkaat

Mulla on tähän saman väriin sopivat jalustn kumit, joten on ihan kiva lisä ja väriläiskä!

Koko tilauksen loppusumma 89,79€ postikuluineen ja postiennakkoineen. 

Nyt vaan toimitusta odotellessa!

Ensimmäiset puomit laukassa!

Tänään meillä pidettiin puomi/estetunti. Itse menin kyllä vin puomeja, mutta fiilis on ihan huipussaan! Kirjoitan yöllä enemmän töissä, mutta laitan jo kuvat tänne! Kaikki kuvat (C) Ira

_____________________________________________________

Noniin, nyt on jo työt vedetty lähes loppuun ja työaikaa jäljellä 2h, jei! Meidän vakkari työauto oli viety huoltoon, joten oon saanut ajella koko yön Hondan Citymaasturilla pitkin kaupunkia ja vähän mettäteilläkin! Tuollainen olis tosi hyvä vetoautoksikin!

Mutta tuohon puomituntiin. Omat odotukset oli, että tehtäisiin vain ravitehtäviä, sillä mulla ei vieläkään ole varmuutta tuossa laukassa. Siitä on tullut itselle jonkin moinen mörkö. Enää en pelkää sitä nostaa, sillä ne sujuvat aina vain paremmin ja liike alkaa olla tasaisempi! Aloitimme heti kuvissa olevilla peräkkäiillä puomeilla, joiden väli taisi olla 2.5m tai 2.8m. Peräkkäin oli yhteensä 4 puomia Ylitin ne pariin kertaan ravilla. Tosi hyvin meni ja neidille välit sopivat ravissakin, vaikka ne olivatkin laukkavälejä. Hyvää teki vähän venyttää askelta.

Sitten tulikin suuri kysymys; tulenko samat esteet laukassa? No en tule! Ensimmäisellä kerralla nostin laukan, lähestyin kaarteessa - ja annoin kaarteen mennä puomien ohi. Samalla huusin että en minä uskalla noita tulla! Mutta eihän mun kannata meidän super koutsille laittaa vastaan ja seuraavalla yrittämällä tultiin yli... Ja siis mitä ihmettä? Ei mitään pomppufiilinkiä, vaan välit sopivat hyvin meidän tempoon ja sielä oli edelleen miellyttävä istua! Kyllä mä olin hämmästynyt! Tälläsiä onnistumisen tunteita alkaa tulla vaan enemmän ja enemmän. On ihanaa keskittyä omaan ratsastukseen eikä tarvitse miettiä kokoajan hevosen rentoutta. Kuten huomaatte kuvista, tykkää Danni tuosta hommasta eikä kertaakaan edes yrittänyt kieltää/väistää. Lopuksi menimme pari yksittäistä puomia ravissa, kulmassa laukka ja "sarja" läpi. Oujee mikä fiilis oli! Myös toinen ratsastaja sai kokea tätä onnea, kun pitkällä sairaslomalla ollut hevonen pääsi vihdoin maistamaan esteitä!

 

Onko muut huommanneet, kuinka huono ilmapiiri on yleensä hevospiireissä? Jotenkin tuntuu, että toisen onnesta ei voi olla iloinen. Muutama mun hevostuttu tuntuu janoavan huonoja uutisia Dannin kanssa työskentelystä. Sitten kun kaikken sanoo menevän paremmin kuin hyvin, toisen mielenkiinto loppuu... Miksi? Jos kertoisin tippuneeni kymmen kertaa hevosen selästä alas, kyllä kuuntelijoita riittäisi. Mutta mikä siinä niin ärsyttää? Sekö, että myönsin Taran olevan itselleni väärä hevonen ja lopetin pääni hakkaamisen seinään? Sekö, että Dannin kanssa alkuajan ongelmat hävisivät nopeaa? Vaikka lensin selästä moneen kertaan, kiipesin aina takaisin. Minä en pelkää tippumista! Se ei todellakaan estä mua saavuttamsta asioita. Joskus omia rajojaan pitää vain venyttää. Kyllähän hevosiakin opetetaan tottumaan uusiin tilanteisiin, miksi ratsastajan pitäisi pysyä omalla mukaavuusalueellaan?

Mutta tällä hetkellä olen ylpeä meistä. Ensimmäsenä viikkona Suomessa Dannin kanssa pelkäsin sen säikähtävän pienintäkin liikettä, jolloin tulisi pukkisarja ja minä maistaisin hiekkaa. Uskalsin ravata ehkä puoli kierrosta ja hukaisin helpotuksesta. Siksi tämä päivä oli suuri saavutus itselleni. Alan pikku hiljaa luottamaan tähän kakaraan ja tuntemaan sen metkut. Joskus olen huomannut jopa kyttääväni niitä asioita, mitä Danni seuraavaksi varmasti säikähtää - mutta neiti kävelee tyynesti ohi. Tästä mun on päästävä eroon! Mutta lapsen askelin, mulla ei ole kiire.

ಮಿಸ್ಟರಿ

Mikä mahtaakaan olla tämän postauksen otsikon nimi? Se on teille mysteeri, joten sitä ratkomaan! Viikonlopun Danni sai täysin vapaaksi, koska oltiin Kurikassa "haku päällä" festareilla kuuntelemassa Elonkerjuuta. Muuten en ko. bändistä niin tykkää, mutta uusi laulaja on huippu. Juha Lagström tuli tutuksi jo Vaasan kaupungin teatterin lavoilta!

Maanantaina ratsastin kaikki askellajit sen suurempaa erikoisuutta ja päätin ottaa törmäyskurssin laukassa. Onneksi ei sattunut kummempaa ja kummatkin hevoset pysähtyivät ennen törmäystä! Sellasen havainnon tein, että vaikka laukka ei ole nyt pariin kertaan jäänytkään junnaamaan paikalleen, on nostot olleet hyvin pomppuisia. Nyt ne ovat paljon enemmän eteenpäin suuntaavia ja mukana on helpompi myödätä. Myös tempo alkaa reipastua, mikä on vain positiivista! Tähän asti olen onnistunut pitämään laukkaa yllä max. puolitoista kierrosta, mutta sekin alkaa pikkuhiljaa pidentyä.

Tiistaina meillä piti olla Monnan valmennus, mutta se peruttiin. Kaverini lähti kuitenkin mukaani kattomaan tallin menoa. Pari ratsukkoa jo hyppi kentällä ja niiden lopetettua laskettiin esteet pieniksi ristikoiksi. Niitä sitten yliteltiin ravissa. Lopuksi otettiin laukat kumpaankin suuntaan ja se alkaa tuntua jo miellyttävältä! Jei! Huomenna olis tarkoitus pitää pieni estetunti talliporukan kanssa, mutta saas nähdä päästäänkö osallistumaan, sillä...:

Olin tänään työyön jälkeen nukkunut huonosti ja herättyäni jo kahden aikaan huomasin tallinomistajan soittaneen; Danni oli saanut jokun kohtauksen ja potkinut tarhan aidan lankut yläilmoihin. Haavoja oli kintereissä, mutta eivät kuulemma olleet syviä. No yritäppä siinä nyt jatkaa sitten unia! Lähdin tallille kun sain vain moottorini käyntiin. Kauhulla odotin, mikä minua tarhassa tuijottaa takaisin. Haavoja ei onneksi ollut niin paljon kuin olin kuvitellut eivätkä ne todellakaan olleet syviä. Ihokaan ei ollut mennyt täysin rikki. Huh! Puhdistin haavat betadinella ja voitte vain kuvitella, mitä neiti oli mieltä! Lopuksi haavaspray päälle ja avót!

Mietittiin sitten tallisa, mikä ihme tämän aiheutti. Laudat olivat lentäneet niin mallikaasti, että ei ihan parista potkusta ollut kyse. Tarhojen vieressä oli kohdattu käärme pian sen jälkeen eikä Dannin tarha hirveän kaukana siitä ollut. Onhan se aika pieni mahdollisuus, että tuo olisi sen aiheuttanut, mutta mahdollisuus kuitenkin! Kentällä Danni on kerran jäänyt tappelemaan ja potkimaan toista, eikä ole tajunnut lähteä karkuun. Joten voi myös olla, että neiti ei tajunnut tappelevansa aidan kanssa ja lopetti vasta, kun toinen "antoi periksi". Kuullostaako yhtään järkevältä? Voihan sen olla aiheuttanut joku muukin... mutta mene ja tiedä?

Mutta saa huomenna sitten nähdä, miltä neidin liikkuminen näyttää. Taran kanssa tuli pari kk yhtä haavaa hoidettua, joka vaan paheni. Sen takia oon pienimmästäkin naarmusta aika hermona. Mutta toivottavasti meillä olis joku suojelusenkeli tuolla ylhäällä!

Irtonainen lantio!

Päätin tehdä kesäisen bannerin, kun kerrankin on kuvia tullut räpsittyä. Mitäs tykkäätte? Bannerin kuvien (C) Filippa F. ja Ira O. 

Tänään menin jo aamusta (no aamusta ja aamusta...) tallille. Oltiin sovittu, että Ira näpsis muutaman kuvan ja Helikin oli eksynyt samoihin aikoihin liikuttamaan vihdoin tervehtynyttä hevostaan! Kentällä teimme perus käynti-ravi-laukka töitä, mutta tänään olin päättänyt keskittyä lantioni liikkeisiin. Tiedättehän Marko Bjurströminkin sanoneen, että jokaisella pitäisi olla irtonainen lantio! No tänään sitä lantiota lähdettiin metsästämään. Napa eteen, selkä taakse ja ihme myötäystä lantiosta. No ainakaan en pomppinut kuin jauhosäkki laukassa. Ja sielähän oli yllättävän kiva istua, kun sai ideasta kiinni. Nyt myös olen pidentänyt laukattavaa matkaa yhdestä suorasta kierrokseen jos toiseenkin. Näin sain myös enemmän aikaa miettiä liikettä. Kyllä meistä vielä hyviä tulee. Tässä vielä Iran ottamia kuvia:

Pyöreää laukkaa riittää ;)