Pakkaspäiviä ja mies ratsailla + video

Rustailen taas kännykällä, joten autocorrect saattaa heitellä omia hauskoja sanoja tekstin sekaan ;) Vaasassa ollaan saatu nauttia lumesta... Tai olisikohan nauttia oikea sana, kun kaikki pohjat ovat jäässä ja pieni kerros lunta koristeena? No ainakin meidän hokkikengät tuli just oikeeseen aikaan! Viimme postauksen päivä oli täynnä vesisadetta, mutta sinä iltana pakastui. Tästä syystä vesinen maasto muuttui kovaksi jääpohjaksi. 

No Dannin kanssa ollaan silti liikuttu maastossa. Torstaina sain revittyä mieheni mukaan(!!!!) ratsastamaan. Olen liikutellut Julle suokkia paljon Dannin ollessa sairaslomalla. Olin kerennyt jo viikko sitten huolehtia pojan liikutuksesta Dannin hoitojen ollessa epävarmoja. Hoidolla nyt tarkoitan juuri tätä liikutusta. En tiennyt olisiko edessä pelkkää tarhailua tai käyntimaastoilua. Omaksi totaaliseksi yllätyksekseni hevonen on saanutkin liikkua normaalisti! 

No anyway, Juha lupasi tulla maastoilemaan kanssani ja näin helpottae n omaa hommaani. Julle onneksi on luotettava suomiputte, mutta vaatii jämäkän ratsastajan jääräpäisyyytensä vuoksi. Kyllähän se vähän laittoi jänskättämään, vaikka Juha on ratsastanutkin paljon. Mutta viimme kerrasta on mennyt aivan liian kauan! Kauan meni mös hevosten laitossa. Menin kuin sähköjänis; milloin varustin mitäkin hevosta, etsin kadonneita suojia sekö heijastimia. Välillä piti komentaa hevosia ja ehkä vähän miestäkin ;) Päästessämme hevosten selkään oli pimeys laskeutunut. Danni otti ihmeen suuria harppauksia Jullen madellessa takana. Kuulin takana muminaa kun miehet keskustelivat keskenään. Välillä kyselin taakse että mitä sanoit. Takaa kuului " Juttelin Jullelle". Aika Hellusta mun mielestä! No reissu meni hyvin... Onneksi! Kytkös Juha yhden ravipätkänkin ja kun mun neiti tämän huomasi,heitti se päätään ja meinasi että nyt laukataan! Juu ei laukata :D Oikeastaan reissu meni niin hyvin, että tänään otetaan revanssi! Omissa suunnitelmissa siintää vähän pidempikin ravipätkä!

Ei ehkä helpoin tehtävä ottaa liikkuvan hevosen selästä kuvaa pimeellä ;)

Perjantai oli yhtä jäinen kuin edellinen päivä. Olemme onneksi löytäneet ihan sika hienon maastolenkin, jonka varrella on metsäniittyjä. Muiden pohjien ollessa jäässä ovat nämä täydessä käyttökunnossa. Ja mikä fiilis onkaan päästä laukkaamaan koskemattomalle lumelle. Otimme niityllä kaksi laukkavetoa, joista toisen kuvasin. Dannilla on käytössä maastossa sidepullit. On hienoa huomata kuinka nätisti noilla toimii, vaikka vetelen laukkaa yksi käsi ohjissa ja toinen pitää puhelinta.

VIDEO LÖYTYY TUOLTA (toivottavasti):

http://m.youtube.com/watch?v=uyAzV7imu9I

Rakkaat tupsukorvat

Pitkä kaula muuttui lyhyeen, valtavat korvat pikkuisiin. Harppaukset tikitykseen sekä valppaus rentouteen.

Parin viikon tauon jälkeen olin oman hevosen selässä <3! Danni oli aika hapan, kun sen käytävälle otin. Aamuheinät jäivät puolitiehen eikä pihalla jylläävä sade houkuttanut astumaan kynnyksen yli. Ei oikeastaan kumpaakaan. Itse en ollut edes varustautunut sadevaatteisiin. Pesunkestävä hevostyttö. Just joo! Onneksi tallinomistaja tarjosi sadeviittaansa, ettei tämä nainen tulisi uitettuna koirana takaisin. Muistin kiittää tästä viitasta päivän mittaan muutamaankin otteeseen. 

Noup! Ei huvita! Älkää antako ilmeen hämätä.

Saija lähti Enska poninsa kanssa matkaan, joten yksin ei tarvinnut sadetta vastaan taistella. "Mennään vaan lyhyt lenkki". Joo totta kai! Hups vaan menikin kaksi tuntia. Danni oli ihanan pörheenä mutta tasaisensa, kuten aina, Jopa loman jälkeen ja kaatosateessa. Kävelimme suurimman osan matkasta, mutta ravipätkiäkin mahtui mukaan. Neitokainen pörisi ravatessa eikä pohkeita tarvinnut kylkiin painaa. Vapain ohjin se tallasi menemään kuin viimmeistä päivää. Jännä oli myös huomata, ettei vesilammikot maailmaa kaataneet, mutta kyllä pieniä kyttäyksiäkin mukaan mahtui. Kotimatkalla otimme lyhyen laukkapätkän hörökovin. Ihana D <3!

Tallille päästyämme vuorasin vtj savella sekä kiiruhdin päätaloon lämmittelemään glögillä. Vaikka sadeviitta torjuikin suurimman osan vedestä, oli ranteet, hanskat sekä jalat polvista alaspäin uitetut. Hetken lämmiteltyäni karaistuin ja lähdin varustamaan Jullea; edessä oli vielä yksi maastoilu suomiputen kanssa. Vesisade yltyi eikä viittakaan pitänyt vettä enää parhaalla tavalla. Silloin kylmä iski kovaa ja kunnolla. Ei ole vieläkään kroppa lämmennyt täysin. Hyyrrrr! 

Tänään Danni sai myös talvikorkkarit jalkaansa... VIHDOIN! Heinät nenän eteen ja jalkoja työstämään. Olisiko tuo otus hieman aikuistunut, kun turhat junttailut kengittäessä oli kadonnut. Sehän seisoikin ihan mallikkaasti. Oho! Meilläkin on siis toivoa!

Tätä toivoa pidetään yllä ja toivotaan meille monta yhteistä vuotta <3

Klinikalla

Nyt ollaan kotimatkalla klinikalta. Sade imee katuvalojen viimmeisetkin valonrippeet. Olo on erittäin huojentunut ja kiitollinen! 

Ell sanoi heti jalan nähtyään, että puikkoluu on saanut osumaa. Karvat pois ja sieläpä komeili pitkä arpi. Ja niinhän se oli, että rtg-kuvat paljastivat muutoksia luun pinnalla. Veri oli iskun vuoksi pakkaantunut luukalvon alle aiheuttaen kivun sekä turvoksen.

No miten jatkossa? NORMAALIA KÄYTTÖÄ. Olin vähä että wtf? Minä kun olin jo hevostani hautaamassa. Siinä sitten takeltelin, että miten alussa? Normaalia ratsastusta. No miten esteet? Sen kun päästelet menemään... 

No nyt on sitten huomenna Danninkin ohjelmassa maastoilua. Vaikka  normi liikutus oli sallittua, niin me aloitetaan varovasti. Meillä ei ole kiire <3

Ensilumi toi mukanaan murheet...

Karma. Mä alan todella uskoa siihen. Kaikki virheet mitä teet, kostautuvat takaisin. Tuntuu, että Dannin kanssa karma päätti potkaista päähän kunnolla. Koko kesä ollaan menty motivaation vaihtelevalla esiintymisellä. Milloin olin onnellinen hevosen omistaja, milloin eläimeen kahlittu onneton. No tällä hetkellä olen näistä jälkimmäinen.

Ensilumi. Niin hieno ajatus. Puhtaan valkea maa nielee sisällensä syksyn masentavat värit. Mutta talven tuloon valmistautumaton hevosenomistaja sai karvaan muistutuksen ennakoimisen jalosta taidosta. Jää. Tuo kirkas, petollinen ilmiö. Hevonen mukkelis makelis tarhassa ja seuraavana päivänä jalassa odottaa ikävä yllätys. En jaksa enkä edes halua spekuloida mitä tai kuinka pahasti jalassa on mennyt. En ole eläinlääkäri, joten jätän sen asian heidän päätettäväkseen. Mutta olen ihminen, joka kokee syyllisyyden sekä vihan tunteita, kiintymystä sekä toivoa. Viikon päästä asia ratkeaa, siihen asti yritän pitää hyvät välit sekä hevoseeni että kylmäyspusseihin. Niiden kanssa eletään aika tiiviisti nyt!

Alkosta saa hevosellekkin tuotteita!

Tässä esittelyssä kylmäyspussi!

Tällä hetkellä kaikki kuitenkin on "normalisoitunut"; turvotus sekä puristusarkuus jalassa kadonneet, vain lämpö muistuttelee vamman olemassaolosta. Hevonen on tyytyväinen eikä ole hetkeäkään ontunut koko aikana. Onni on minunkin kohdalla kivat tallikamut. Olen autellut heitä hevosten liikuttamisessa sekä päässyt tästä johtuen usein maastoon. Jos ja kun Danni saa sairaslomalapun käteen, pääsen tällä tavoin nauttimaan hevostelusta muutenkin kuin kylmäämisen kautta. Toivon, että saadaan edes käskyksi tehdä käyntilenkkejä, jotta kummankin mielenrauha säilyisi. 

sh r. Julle Jyräys

lv r. Enska

Enska Penska

Harmitus maximus

Kyllä nyt suoraansanottuna ottaa päähän. Sain taas kautta rantain kuulla huhuja itsestäni ja ponistani. Me ei kuulemma pärjätä toistemme kanssa. Nojoo, mitä tuohon nyt sanomaan? Ihmiset puhuu ja seuraa, mutta voisiko joskus iloita muiden kuin itsemme puolesta? 

Mietin, mistä tälläisiä puheita on lähtenyt liikkeelle? Olenko antanut kuvan, että yhteiselomme Dannin kanssa on vaikeampaa kuin normaali hevosarki? Minä kun luulin että hevosen omistaminen on pilvilinnoissa hyppimistä ja ruusuilla tanssimista... Just. Tästä syystä blogi on nyt piilotettu. En tiedä mitkä asetukset onnistuin kännykällä säätämään. Näkeekö kukaan edes meidän tekstejä? Jos jatkossa (tai ainakin hetken aikaa) kirjottelisin omaksi iloksi ja muistoiksi. Kiva jos sielä ruudun toisessa päässä joku lukija näkisi myös meidän touhuiluja. 

Dancucker valmiina maastoilemaan - Muistakaa heijastimet!

Mutta oli mulla myös iloisiakin uutisia! Kävimme eilen Keskisillä... Tidddii... Ja mukaani tarttui GoPro Hero aktiivikamera!!! Sovittelin kiinnikettä kypärääni, mutta pitää päättää laitanko sen GPA:han vai hööksistä ostettuun vakkarikypärääni. Jälkimmäinen on paljon siistimmän näköinen ja miljoona kertaa edullisempi, mutta en tiedä haluaisinko siihen liimata rumaa kiinnikettä. Luulen siis kameran löytyvän huomenna GPA:n kyljestä. 

Me näytetään kieltä kaikille elämäänsä kyllästyneelle :P

Oman seuran järjestämät estekisat

HOX HOX! Tämän kirjoittaminen on aloitettu viimme kuun lopussa, joten julkaisu tulee hieman myöhässä...

Olemme järjestäneet seurani Singsbyn ratsastajien kanssa joka kesä parit estekisat. Viimme kesästä asti on kisat pysyneet harjoituskisa tasolla, sillä seurakisoihin tarvitsisi kunnon tuomarin. Mutta oikeastaan harjoituskisojen myötä on muillakin kuin johonkin seuraan kuuluvilla ollut lupa osallistua. Tämä on hyvä alku kisauraansa aloittaville ratsukoille. Ja toki myös niinsanotuille puskaratsastajille, joita ei isoihin kisoihin niin nappaa lähteä. Mutta ennen kaikkea kisat lähentävät aina talliporukkaa talkoiden ja lopulta kisojen merkeissä. Kivaa tekemistä yhdessä, joka kulminoituu rakkaisiin hevosiin!

Tänä vuonna saimme järjestettyä kisat vasta syyskuun lopussa. Vähän jännitti, saisimmeko tarpeeksi osallistujia ilmojen viilenettyä. Onneksi ilmoittautumisia tuli sopivasti, vaikka kotitallin hevoset olivatkin suurin osa rampoja. Olimme sopineet pitävämme hypättävät luokat pieninä, sillä kisamme ovat kiinnostaneet erityisesti nuoria ratsastajia. Tällä kertaa löytyivät seuraavat luokat:

• puoni/20cm
• 30-40cm
• 50cm
• 60-70cm

Danni pääsi osallistumaan näistä kolmeen; Oonan kanssa puomiluokaan sekä kanssani 30-40cm ja 50cm. Oona ei ole ollut hevosen selässä viimme kesästä, mutta hämmästyttävän hyvin pystyi keventämään ravissa sekä ohjaamaan itsenäisesti. Onskis kävi pari päivää ennen kisoja vähän hakemassa tuntumaan ja positiivisella fiiliksellä jäimme odottamaan lauantaita. Ja hienosttihan sielä meni! Vaikka Oonaa aluksi hieman hävetti verryttelyssä huutaa "este", alkoi se luonnistumaan seuraten muiden tekevän samalla tavalla. Ja niin vaan niitä "esteitä" mentiin toiselle sijalle asti! Hieno kaksikko, nyt pitäisi saadaa tyttöä enemmän ratsaille. Tallinomistajakin tokaisi mun kiukkutammasta muotoutuneen varsinainen tuntiponi.

Oma valmistautuminen kisoihin meni hieman penkin alle. Siinä missä Danni teki kaikki Oonan pyynnöt sujuvasti, oli meillä yhteysongelmia. Ai mikä suunta? Niin mikä askellaji? Ai sä haluat mun himmaavan ennen estettä? No en halunnut! Itse olen hypännyt ihan liikaa yksittäsiä esteitä. Joten radan hyppiminen olikin jännää. Ratojen puutos näkyi laukan sujuvuuden puuttumisena. Neiti suoritti yhden esteen ja laski raviin. Se tiesi tasan tarkkaan, että pysin laukkaa mutta sitä ei pahemmin kiinnostanut vastata pyyntöihin. Itselle jäi todellakin huono fiilis kisojen valmistautumisen suhteen.

Eikä ne radatkaan menneet paremmin. Kyllähän se yli hyppäsi, mutta askellajit olivat aina vähän omaa luokkaansa. Luokassa 30-40cm otimekin sitten sarjan a-osan mukaamme ja näin ollen pääsimme kolmanneksi koko luokasta. No olihan se kuitenkin ihan kiva tunne, sillä kyseinen luokka keräsi eniten osallistujia! 

Luokassa 50cm laukka oli heikentynyt vielä entisestään. Mua hävetti todella lujaa meidän yhteistyön puutos. Mutta kuten aikasemminkin sanoin, kyllä se hyppää. Tällä kertaa kolinoista huolimatta puomit pysyivät paikallaan ja saimme sekä perusradasta että uusinnasta 0 virhepistettä. Olimme ainoita, jotka edes suorittivat perusradan virheittä, joten sinivalkoruusuke saatiin napattua. Ikävä kyllä takaraivossa jyskytti tieto, että muiden radat olivat teknisesti parempia. 

Kyllähän sieltä laukkaakin löytyi

Sarjan b-osa

Hihii, "palkintojenjako"

Onneksi kyseessä oli harjoituskisat... Sinne tultiin harjoittelemaan. Se samalla avasi silmät siitä, kuinka haitallisia yksittäiset esteet voivat olla. Tästä olen saanut motivaatiota tehdä kahden tehtävän yhdistelmää esteiden kanssa. Esimerkiksi innarit ja laukkapuomit. 

Mutta olkaamme iloisia siis saamistamme ruusukkeista (kolmesta luokasta 1., 2. sekä 3. sija!) sekä kehitysmadollisuuksista!

Päänsisäistä kaaosta ja motivaation puutetta

Ei ole tullut hetkeen kirjoitettua. Ei siksi, että ideat olisivat lopussa. Luonnoksia löytyy vino pino, mutta niiden loppuun kirjoittaminen on jäänyt ylemmille voimille. 

Tällä hetkellä pääni sisällä vallitsee kaaos. Olen kohdannut jonkun moisen kriisin miettien omaa elämääni sekä valintojani. Miksi seison tässä? Voisinko tehdä jotenkin toisin? Olen miettinyt monta muuttujaa ja niiden järjestystä. Kuitenkin yksi asia on varma; hevonen. Se ei saa kadota elämästäni. Oma tukipaaluni. Hevosen ympärille rakentuu muitakin asioita; talliympäristö ja sen ihmiset. Viimmeisestä muodostuu ryhmä ystävät. Niiden arvo on niin suuri, ettei sitä pieni ihminen aina tajua tai arvosta. Miksi riidellä niin pienestä asiasta, kun suhteissa puuttuu ne suuret ongelmat. Täytyykö niitä etsimällä etsiä? Miksi ei vain olisi onnellinen?

Vaikka hevonen onkin itselleni elämän suola, on motivaatio välillä harvinainen näky suhteessamme. Miksi aina pitää kohdata samat ongelmat ratsastuksessa? Miksei muuttaisi omaa toimintatapaa muuttaen näin hevosenkin suhtautumista? Eikö ihminen voisi olla iloinen pienistäkin onnistumisista? Hyvä lähestyminen esteelle, puhdas nosto, hevosen turvan kosketus? 

Loma tekee joskus hyvää, niin ihmistä kuin eläimistä. Otin tarkoituksella etäisyyttä ehkä rakkaimpaan ihmiseen jota minulla on. Otin sen arvostaakseni häntä enemmän. Voisinko elää ilman häntä? Millaista on arki ilman toisen tukea tai tuttua ääntä. No kamalaa se oli! Samalla otin etäisyyttä hevoseen. Lomailkoon. En halunnut viedä turhautmista mukanani hevosen selkään. Ehkä huonoin yhdistelmä ikinä; nuori hevonen ja hermonsa kadottanut ratsastaja.

Samalla kun järjestin sen viikon verran seonneita ajatuksiani ymmärsin myös oman karvaturpani merkityksen. Oli ihanaa valjastaa se ja mennä yhdessä miettimään miksi ne kulmat ovat niin hankalia mennä tasapainoisesti. Samalla otimme myös mukaan kadoksissa olleen laukan. Ja uskokaa pois, se laukka oli hävinnyt todellakin kauas. Laukka-avuista sain nousemaan vain lönkötysravin eikä neidillä ollut aikomustakaan ottaa nopeampaa tahtia menoon. Saimmekin tehdä paljon siitymisiä, ennenkuin pystyimme lopettamaan edes tyydyttävään tulokseen.

Viidentenä treenipäivänä laukka nousikin jo hyvin. Pari kertaa testailtiin, mutta apuni taisi mennä lopulta idänihmeeni kalloon. Teimme eilen puomi-ristikko-puomi tehtävää niin isolla ristikolla kuin reikiä riitti tolpassa. Ilokseni huomasin tasapainoni parantuneen taas piirun verran. Vaikka lähestymiset kusi ja hyppykorkeus oli liioteltua, lihakseni saivat pidettyä itseni kasassa. Onnistumisia siis epäonnistumisien jälkeen.