Lokakuun väreissä

Kuvitelkaa tilanne: kaunis ja kirpeä aamu. Mukaan tallille lähtee kuvaaja kameroineen, tarkoituksena ottaa muitakin kuin tärähtäneitä kuvia. Sillä aikaa kun laitat hevosta kuntoon, lupautuu kuvaaja myös siivoamaan kahden hevosen karsinan. Kun hevonen on saanut varusteet päällensä, on ensimmäinen karsina puhdas. Ajattelet tekeväsi alkuverryttelyt toisen valmistuessa. No kentällä saatkin ruveta hommiin eikä kuvaajaa näy 40 minuuttiin. Tähän yli puolituntiseen kuuluu ne parhaat hetket hevosen kanssa. Se on ryhdikäs tehden puhtaita siirtymisiä. Silti ei kuvaajaa näy. Turhautuneena käyt katsomassa missä ihmeessä tämä hemmo oikein viipyy. No toinen karsina on vasta saatu puhtaaksi. Ei selvästi hevosihmisiä tämä kuvaaja ;)

Haettuani Dannin tarhasta käytävälle, huomasin neidin olevan normaalia energisempi! Tämä onneksi yleensä lupaa hyvää treenihetkeä, sillä hevosellakin on motivaatiota töihin. Kentällä sain jopa kokea muutamat pukit! No ei muutakun eteenpäin ja työt jatkuivat. Alkuraveissa vasempaan kierrokseen huomasin välittömästi jännittymistä ja epämääräistä sähläystä. En vain saanut hevosta rentoutumaan vasempaan. Oikeaan kierrokseen allani oli kuin eri hevonen! Mietin miten toimin erilailla näiden suuntien välillä. Vastaus oli melko yksinkertainen; kevyempi käsi. Tästä innostuneen suunnan vaihto ja kappas, johan toimi. Vaikka kuinka teki mieli ottaa parempaa (lue:tiukempaa) ohjastuntumaa, pidin käden hiljaa. Olen jopa yllättynyt, miten sain kannateltua oman käteni enkä lähtenyt viemään niitä reisille. 

Laukassa annoin Dansuckerin juosta pitkin ohjin mielensä mukaan. Ja voi kun se pärski innostuksesta! Pienten välikäyntien aikana pohdin mihin se kuvaaja jäi kuppaamaan. Koska tätä ei näkynyt vaikka kuinka mietin pääni puhki, oli treenin jatkuttava. Lämmittelyn jälkeen lähdin rauhoittamaan ravia aktivoimalla niitä laiskoja vatsalihaksia. Tämä antoi mahdollisuuden kädelle pysyä hiljaa. Samalla myös hevonen joutui keskittymään, kun vauhti ei korvannutkaan voimaa. Tästä aloin tekemään laukannostoja. Keskityin tekemään puolipidätteen ennen jokaista apua, sillä nämä pidätteet ovat puuttuneet meidän aikaisemmasta elämästä. Pian hevonen hoksasi nostaa laukan jo siitä pidätteestä. Samalla kun olin tyytyväinen poniini, harmittelin edelleen meidän puuttuva kuvaaja. 

Viimmein kuvaajan saavuttua kentälle olimme jo loppusuoralla . Tarkoituksenani oli kokeilla vielä raviväistöjä. Ennen olen käyttänyt maneesin seinää apuna, mutta nyt päätin keskeltä lyhyttä sivua kääntyä keskelle ja väistää uralle. Aika hyvin sujui, vaikka tehtävän toteutus oli hieman eri. Kuvaajalta varmistelin useaan otteeseen miten se takapää väistää vai väistääkö ollenkaan. No kuvista päätellen pientä väistöä tapahtui ja hyvä niin! Itse muistan vain pitää hyvän ulkotuen ettei hevonen muutu banaaniksi.

Lopuksi kiitokset sekä hevoselle että kuvaajalle. Hevonen pääsee huomenna maastoilemaan ja kuvaajalle riitti vain hyvä seura :D! Kuvia lisäilen enemmän kun pääsen koneen ääreen :)