Käsivammanen hevosenomistaja

Voisipa sanoa, että valtakunnassa kaikki hyvin... Mutta sehän olisi liian täydellistä. Kun hevosen kehittelemät hokkihaavat ovat hyvässä kunnossa, on allekirjoittaneen käsi vetänyt herneen nenään. Ison sellaisen. Jännetupintulehdus. Ei siinä mitään. Tämäntyyppinen rasitusvamma paranee kyllä parin viikon levolla. Sehän onkin loistava uutinen, kun tulehdus on oikeassa kädessä oikeakätisellä. 

Koska minä en ajatellut yhtäkkiä vaihtua vasenkätiseksi, olisi ainut vaihtoehto syödä tulehduskipulääkkeitä, olla menemättä töihin sekä jättää hevosen hoito toisen ihmisen vastuulle. Onnistuuhan tälläinen! Ja ei muuten onnistu. Nyt kärsitään vielä kuukaudenkin jälkeen narskuvasta ja kipuilevasta kädestä sekä toivotaan parasta. 

Tästä syystä on hevosenkin liikutus ollut mitä sattuu. Akuuttivaiheessa yritin kovapintaisesti pärjätä maastossa virtaisen hevosen kanssa, mutta homma meni aika nopeasti juoksutuksen puolelle. Miksi ei vain ottaisi vuokraajaa, kunnes pärjäisi taas hevosen hoidon kanssa? Siinää vasta hyvä kysymys! Kun ajatusmaailma on tyyppiä "minä itte tai ei ollenkaan", niin toisen avun pyytäminen on hyvin vaikeaa. 

Eihän meillä edes ole ollut kokoaikana yhtäkään vuokraajaa. Jos olen ollut viikon esim. reissussa, on joku tallin tytöistä hoitanut hevoseni liikutuksen. Mutta silloinkin oli kyse muutamasta päivästä. Jotenkin vain vuokraaja tuntuu vieraalta ja sotkevalta ajatukselta, Tämä taas on aika ristiriidassa sen kanssa, että itse vuokrasin hevosia monia vuosia ennen omaa. Se antoi hyvää kokemusta, millaista hevosen omistaminen saattaisi olla. Mutta kuitenkaan en haluaisi antaa omaani harjoituskappaaleksi. 

Kävin eilen kampaajalla ja HUPS!
Yli puolet pituudesta lähti :D

Nyt kuitenkin olen niellyt ylpeyteni ja olen saanut avukseni (huom! ei vuokraajaa, sillä raha ei liiku tässä suhteessa) yhden tallin tytön. Ja nimenomaan saanut, sillä apu tältä ihmiseltä on enemmän kuin tervetullut. On aika helpottava tunne, kun voi luovuttaa oman hevosen tutun ihmisen käyttöön, joka on tunnollisempi kuin minä itse. 

Vaikka olen selästä yrittänyt pysyä poissa (tähän päivään asti), ollaan me opeteltu kuitenkin uusia asioita. Nimittäin pulkanvetoa!! Ja heti kerralla neiti kulki kuin unelma.... Eikun hetkinen! Ei se ihan niin tainnutkaan mennä. Ensin täytyi totutella valjaiden luomaan paineeseen edessä sekä sivuilla. Ja tähän me oikeastaan keskityttiin ensimmäisenä päivänä. Vasta sen jälkeen ihmeteltiin vihreää, pyöreää kapinetta, joka piti mahdotonta ääntä. Siinä Danni esittelikin "muutaman" tanssiliikkeen eteen, taakse, sivuille ja ylös. Mutta lopputuos oli se, että pääsimme kuin pääsimmekin vetämään pulkkaa. Muutamat (miljoonat) toistokerrat saamme ottaa, ennenkuin uskaltaudun selkään pulkan vaaniessa perässä. 

Mutta tänään tuntui mahtavalta päästä oman hevosen selkään ja pyrin pitämään ahdollisemman kevyen käden sekä ratsastaa enemmän pohkeilla, ja nimenomaan ULKOpohkeilla. Ne on mulle suuri heikkous ja yritän korjata sitä ohjaamalla voimakkaasti kädellä. Nyt sitten yritin keskittyä milloin ohjata hevosen etu- ja milloin takaosaa pohkeilla. Tuli sellaisia ahaaelämylsiä, vaikka ratsastus oli aika matkustelua muuten. Myös oikea laukka on vahvistunut paljon. En tiedä johtuisiko lisääntyneestä maastoilusta, kun sitä ei sen erityisemmin olla treenattu. Nostot alkavat sujua paremmin ja kaarrokset tasapainoisemmin.Kun vain jaksaisi pitää tämän motivaation yllä :)!