Vähiin käy päivät

Hups! Blogin pitäminen on jäänyt. Missä mennään nyt? Danni muuttaa taas, koska tallinomistaja laajentaa kasvatustoimintaansa. Päällimäinen ajatus on kiitos. Kiitos tästä vajaasta kahdesta vuodesta, jonka olemme saaneet viettää ihanalla tallilla. Danni on voinut fyysisesti hyvin ja siitä on huolehdittu uskomattoman tunnollisesti. Kuitenkin eroahdistus on mukanamme vielä. Yksin talliin jäädessään tamma stressaa voimakkaasti. Siksi muutto on myös hyväksi, sillä pääsemme isompaan talliin. 

Entäs Dannin jalka? Tekisi mieli kysyä, että mikä jalka? Ei ole oireillut koko aikana. Ollaan hypitty, valmentauduttu koulussa ja päästelty maastossa. Normaalin hevosen elämää. En ole myöskään kylmännyt jalkoja liikutuksen jälkeen alkuaikojen, koska ei ole ollut tarvetta. Mutta mieluummin olin liian varovainen hevosen "kuntoutuksen" kanssa. Mukava yllätys, että ongelma olikin pienempi kuin silloin kuvittelin.

Mutta mihin muutetaan? Maneesitallille! Jee, treenaus pääsee kunnolla taas vauhtiin. Tallilla valmentaudutaan aktiivisesti, joten ehkä minäkin alan kutsua valmentajaa useammin kylään ;)

Alla tuoreita kuvia eiliseltä maastolenkiltä!

Olisiko pitänyt kuitenkin olla vain hevoseton hevosenomistaja?

Vajaa kaksi kuukautta olen päivittäin ajanut ohitustietä, moottoritietä sekä rantatietä. Yli 20 kilometriä. Minkä vuoksi? Saadakseni siivota karsinaa ja kanniskella heiniä? Lakaista lattiaa? Ei. Ajan nämä kilometrit, että näkisin päivittäin hevoseni voivan hyvin. Että tietäisin missä mennään ja kuinka se on päivänsä viettänyt. Mistä se ei pidä ja mistä se nauttii. Samalla saan itse hevosterapiaa tutkimalla uusia polkuja hevoseni kanssa. 

Nykyinen talli on meille onnenpotku. Todella! En ole kohdannut tallinomistajaa, joka on näin omistautunut hevosten hyvinvointiin. Päivät suunnitellaan hevosten mukaan, ei ihmisten. En edes ymmärrä miten joku voi hoitaa tallin niin perusteellisesti päivätyön lisäksi! Ja kuten arvata saattaa, on Danni ollut hyväntuulinen. Voisin väittää että jopa onnellinen! Heinää saa vähintään neljästi päivässä turvan eteen. Lisäksi hevoset saavat laiduntaa kesän ajan vihreällä. Sateiset päivät vietetään tarhoissa liukkauden vuoksi. Myöskään eroahdistusta muista hevosista ei ole esiintynyt muuton jälkeen. Ponin karva kiiltää ja vatsa pienenee. Omistaja yrittää pysyä perässä. 

Miten sujuu ratsastus ja miten jalka kestää? Hyvin! Olemme maastoilleet kaikissa askellajeissa normaalisti sekä myös kentällä olemme kääntyneet. Pitkästä aikaa olen käyttänyt sekä este- että koulusatulaa. Myös satulatta menoa on paljon harrastettu. Hyppimiset on kuitenkin vielä pannassa. Liikaa ei saa onnea venyttää. Ratsastuksen jälkeen nappaan pakastimesta kylmäyssuojat ja teen tallihommia Dannin seistessä kiltisti käytävällä. 

Onhan se välillä hankalaa yhdistää vuorotöitä ja hevosenhoitoa, mutta se antaa myös niin paljon. Terapiaa parhaillaan. Joskus vain tallissa istuminen ja sateen loppumisen odottaminen on niin rauhoittavaa. Hevoset rouskuttavat heiniään rauhassa ja sade ropisee peltikattoon. Siinä on vain jotain maagista. 

Hevosen omistamisessa on sitä taikaa.

Mitä elämä onkaan meidän eteemme tuonut?

5 kuukautta, 26 päivää. Se on aika, jonka olen ollut ilman hevosarkea.

Viimeisiä onnellisia hetkiä maneesitallilla 

Mutta ongelmat alkoivat jo ennen sitä. Yksi syyskuinen perjantai ja yksi turvonnut takajalka. Ei kuitenkaan ontumista tai puristusarkuutta. Ei hätää. Mutta tilanne paheni ja marraskuun alussa varattiin klinikka-aikaa. Lähes vuosi edelliskerran jälkeen. Kyseessä sama jalka. 

Klinikalta palasimme iloisina; jänteet kunnossa, vain hieman nestettä ulomman koukistajajänteen pinnalla. Kaksi viikkoa käyntiä ja ravia, sitten normaaliin liikuntaan. Meni viikko. Jalka turposi ja muuttui kuumaksi. Kylmäystä, kylmäystä ja kylmäystä. Hevosen kohtalo mietitytti kovasti. En joutunut kuitenkaan itse tekemään ratkaisua, sillä sen teki joku ihan muu!

Ensilumi ei pyyhkinyt huolia ponin kohtalosta pois

Eräs perjantaiaamu olivat hevoset vielä karsinoissaan sekä tallinomistajat kadonneet. Hyvin pian tilanne alkoi selvitä; tallinomistajalla oli eläintenpitokielto. Asiasta voi lisää lukea Täältä ja täältä . 20 hevosta, Vaasan hyvinkin rajallinen tallipaikkatilanne sekä aikarajoitus. Yhteyttä otti poliisi ja me puolestamme lakimiehiin saadaksemme hieman neuvoja miten tulisi toimia. Pari soittoa ja Danni muutti Kurikkaan seuraavana päivänä. 

Nyt lähdetään!

Niin maneesitalli hienoine puitteineen muuttui maalaistalliin. Sitä itkun määrää kun jouduin jättämään hevosen 80 kilometrin päähän itsestäni. Mutta tämän päivään jälkeen ei hevosen jalka enää kuumottanut ja turvotus laski parissa päivässä. Se sai ulkoilla ruunan kanssa päivät pitkät vaappalla heinällä isolla laitumella. 

Täälä mä nyt oon...

...ja mulla on uusi kaveri!

Uuden vuoden aattona oli ensi kosketus hevosen selkään. Menimme kilometrin lenkin. Sitä onnen tunnetta. Pikku hiljaa lenkit pidentyivät. Ensin mentiin jännityksellä 4km lenkki, pian olikin matkaa jo vajaa 7kilometriä. Ja hevonen porskutti eteenpäin niin että jouduin pidättämään enemmän kuin koskaan meidän lenkeillä. Energiaa riitti ja möröt puskissa lisääntyivät! Päivittäisen liikunnan puute teki kuitenkin tepposet ja hevosen kunto on laskenut huimasti. Tämän myötä myös lenkit rauhoittuivat. Pilke silmäkulmassa edetään edelleen.

Ensikertaa selässä pariin kuukauteen!

Kyllä täälä tarkenee... Ei tarjennut!

Ensimmäisiä ravipätkiä otettiin tällä reissulla

Kevään edetessä suuntasimme Kurikan ratsastajien kentälle laukkailemaan...

... Ja Danni innostui niin että heitti mut hiekkaa maistelemaan :D

Mutta syy blogin henkiin herättämiseen tulee tässä; Danni muuttaa takaisin Vaasaan! Oman työn luonne on muuttunut niin, etten pääse Kurikkaan sitäkään vähää kuin talvella. Koska kuulin ystävän kautta vapaasta tallipaikasta, oli tartuttava tilanteeseen! Olo on tällä hetkellä tosi ristiriitainen; en haluaisi erottaa Dannia sen kaverista, jonka kanssa on viettänyt koko talven kahdestaan. Myös talli ja sen hoito on ollut juuri sitä mitä olemme tarvinneet kuntoutuksen aikana. Jos Talli olisi edes 40km lähempänä, jäisimme sinne ehdottomasti! Ja osaanko edes olla enää hevosenomistaja? Puoli vuotta ilman hevosta on jättänyt jäljet myös minuun...

Mutta mä yritän!

Sneck 18.10.15

Kehittyäkseen tulee panostaa. Läheltä tulee löytyä tukijoukko, joka korjaa virheet. Valmentajat ovat ratsukon kannalta tärkeä tuki ja turva. Pelkästään valmentaja ei takaa parempaa huomista, vaan sekä valmennattavan että valmenajan tulee hitsautua tietyllä tavalla yhteen. Valmentajasta muodostuu the valmentaja. No meidän tiimiin ei tätä the-liiteistä tyyppiä vielä löydy, mutta käytiinpä taas lähitallilla valmennuksessa. Vaikka täydellisyyttä saa vielä etsiä, on aina hienoa hypätä osaavan valvovan silmän alla. Saa uusia näkökulmia ratsastukseen.

Lähitallillemme on noin 20 minuutin matka ratsain hiekkatietä pitkin. Juuri sopiva pätkä alkuverrttelyjen kannalta. Tallia lähestyessämme tein laukannostoja ja Danni oli niin energinen, etten meinannut saada sitä enää käynnille. Jännitystä aiheutti vieras tallipiha. Miettiköhän Danni meidän taas muuttaneen? Kävellessämme kentälle päin rämisteli viereisestä metsätarhasta ori hirmuista vauhtia ja Danni sai totaalisen slaagin! Se ei meinannut millään tasaantua, vaan sinkoili joka suuntaan minun yrittäessä pitää ohjista kiinni. Kyseinen ori jaksoikin koko valmennuksen ajan juosta aidan viertä. Voitte arvata mihin D keskittyi... Valmennukseen? Juujuu....

Mamma, tuola on tuo ihana mies!

Kentälle päästyämme Dannin ajatukset lentelivät tosiaan jossain muualla ja se ei kuunnellut minua yhtään. Aivan hävetti että hevonen pysyttelee haavemaailmoissa. Sain yrittää tehdä töitä todenteolla ja olin aivan hikinen ennenkuin valmentaja oli saapunut edes paikalle. 

Aloitimme tunnin linjalla, jossa oli neljä laukkapuomia ja kavaletti. Muiden piti reippaasti lyhentää laukkaa, medän aktivoida. Eka kierros oli aivan kamala meidän kohdalla. Mutta samalla se herätti D :n tähän päivään; tästä ei selvittäisi puolitehoilla. Kivasti kummatkin skarppasivat ja hommaan tuli tekemisen meininki! Pian kavaletti nostettiin pystyksi ja lopulta okseriksi. 

Seuraava linja koostui kahdesta pystystä neljällä laukalla. Muilla lyhyttä laukkaa ettei väli jäisi pitkäksi. Me taas saatiin vähän kiihdytellä ;) Mulla on tapana kaarteessa ennen estettä tehdä kuulemma jokin "kulma". Se syö laukkaa eikä tahti pysy tasaisena. Itse en vain onnistunut sitä kulmaa huomaamaan, mutten yhtään kyseenalaista sen olemassaoloa. Kyllä itsekin huomaan kuinka kaarteessa laukka kärsii ja yhtäkkiä edessä onkin tehtävä.

Toinen huomioitava asia oli etäisyydet. En vain näe oikeaa kohtaa vasta kun se on yhden laukan päässä. Silloin mennäänkin metsään... Vai pitäisikö sanoa kentän pohjaan. Danni sukeltaa ja menee melkein nenälleen. Tämä olisi korjattavissa ihan estesilmän parantamisella.

Kolmas juttu, jonka huomasin, oli hirmu kiihdytys esteen jälkeen. Ennen tamma laski aina raviin esteen jälkeen koska tehtävä oli hänen mielestään suoritettu. Eilen mentiinkin sitten kovaa! Mua aivan hirvitti miten se lähti esteen jälkeen pinkomaan ja pienellä kentällä tuli aita nopeasti vastaan. Ensimmäisella kierroksella 4la linjalla meinattiin aivan konkreettisesti käydä tutkimassa aidan tolppaa. Danni ei oikeen hoksannut että hei pitää kääntyä. Minä muuten vain matkustelin..

Kotiin sitten käveltiin aivan rauhassa. Huomasin Dannin olevan vähän väsynyt. Treeni ei fyysisesti ollut niin rankka, mutta uusi ympäristö orin kirmatessa vieressä ja vaikeampia tehtäviä kuin ajattelisi oli vaan aika raskasta psyykkisesti. Kodin lähestyessä Danni huutelikin etsien kavereita. Vauhti kiihtyi melkoisesti kun kaverit alkoivat tarhoistaan vastailemaan. Päästessään karsinaan alkoi neiti näyttämään kiiman oireita... vieressä olevalle Catille :D Se on vaan sen peipi!

Vaikka kyseessä oli vain noin 30min valmennus, toivon sen pitkällä aikajuoksulla kantavan hedelmää. Ihmeitä ei tapahdu hetkessä, sen tarkoitus on saada ratsukko tarkastelemaan oman toimintaa eri näkökulmista, Miksi teen näin? Pääsisinkö parempaan tulokseen vaikka en tekisi tätä apua? Kuuntelisinko hevosta enkä vaatisi sitä vain kuuntelemaan minua?

Nähdä maailma hiekanjyvässä

ja taivas kedon kukassa,
kannattaa kädessään loputtomuutta
ja viettää ikuisuutta tunnissa.

William Blake

Lokakuun väreissä

Kuvitelkaa tilanne: kaunis ja kirpeä aamu. Mukaan tallille lähtee kuvaaja kameroineen, tarkoituksena ottaa muitakin kuin tärähtäneitä kuvia. Sillä aikaa kun laitat hevosta kuntoon, lupautuu kuvaaja myös siivoamaan kahden hevosen karsinan. Kun hevonen on saanut varusteet päällensä, on ensimmäinen karsina puhdas. Ajattelet tekeväsi alkuverryttelyt toisen valmistuessa. No kentällä saatkin ruveta hommiin eikä kuvaajaa näy 40 minuuttiin. Tähän yli puolituntiseen kuuluu ne parhaat hetket hevosen kanssa. Se on ryhdikäs tehden puhtaita siirtymisiä. Silti ei kuvaajaa näy. Turhautuneena käyt katsomassa missä ihmeessä tämä hemmo oikein viipyy. No toinen karsina on vasta saatu puhtaaksi. Ei selvästi hevosihmisiä tämä kuvaaja ;)

Haettuani Dannin tarhasta käytävälle, huomasin neidin olevan normaalia energisempi! Tämä onneksi yleensä lupaa hyvää treenihetkeä, sillä hevosellakin on motivaatiota töihin. Kentällä sain jopa kokea muutamat pukit! No ei muutakun eteenpäin ja työt jatkuivat. Alkuraveissa vasempaan kierrokseen huomasin välittömästi jännittymistä ja epämääräistä sähläystä. En vain saanut hevosta rentoutumaan vasempaan. Oikeaan kierrokseen allani oli kuin eri hevonen! Mietin miten toimin erilailla näiden suuntien välillä. Vastaus oli melko yksinkertainen; kevyempi käsi. Tästä innostuneen suunnan vaihto ja kappas, johan toimi. Vaikka kuinka teki mieli ottaa parempaa (lue:tiukempaa) ohjastuntumaa, pidin käden hiljaa. Olen jopa yllättynyt, miten sain kannateltua oman käteni enkä lähtenyt viemään niitä reisille. 

Laukassa annoin Dansuckerin juosta pitkin ohjin mielensä mukaan. Ja voi kun se pärski innostuksesta! Pienten välikäyntien aikana pohdin mihin se kuvaaja jäi kuppaamaan. Koska tätä ei näkynyt vaikka kuinka mietin pääni puhki, oli treenin jatkuttava. Lämmittelyn jälkeen lähdin rauhoittamaan ravia aktivoimalla niitä laiskoja vatsalihaksia. Tämä antoi mahdollisuuden kädelle pysyä hiljaa. Samalla myös hevonen joutui keskittymään, kun vauhti ei korvannutkaan voimaa. Tästä aloin tekemään laukannostoja. Keskityin tekemään puolipidätteen ennen jokaista apua, sillä nämä pidätteet ovat puuttuneet meidän aikaisemmasta elämästä. Pian hevonen hoksasi nostaa laukan jo siitä pidätteestä. Samalla kun olin tyytyväinen poniini, harmittelin edelleen meidän puuttuva kuvaaja. 

Viimmein kuvaajan saavuttua kentälle olimme jo loppusuoralla . Tarkoituksenani oli kokeilla vielä raviväistöjä. Ennen olen käyttänyt maneesin seinää apuna, mutta nyt päätin keskeltä lyhyttä sivua kääntyä keskelle ja väistää uralle. Aika hyvin sujui, vaikka tehtävän toteutus oli hieman eri. Kuvaajalta varmistelin useaan otteeseen miten se takapää väistää vai väistääkö ollenkaan. No kuvista päätellen pientä väistöä tapahtui ja hyvä niin! Itse muistan vain pitää hyvän ulkotuen ettei hevonen muutu banaaniksi.

Lopuksi kiitokset sekä hevoselle että kuvaajalle. Hevonen pääsee huomenna maastoilemaan ja kuvaajalle riitti vain hyvä seura :D! Kuvia lisäilen enemmän kun pääsen koneen ääreen :)

Arki on saapunut

Tämä syksy toi mukanaan uudet arkirutiinit. Valmistuin kesäkuussa sairaanhoitajaksi ja viimme viikolla päätin hypätä suuren kynnyksen yli ja pukeutua valkoisiin. Yövuoroille sai sanoa haikeana hyvästi ja totutella vuorotyöläisen rytmiin. Jos totta puhutaan, en tykkää. Sanomattakin on selvää, että tämä muuttaa myös ajankäyttöäni hevostelun suhteen. Aamuvuorojen jälkeen olen paljon väsyneempi ja iltavuoroa ennen saa stressata että hevonen tulee liikutettua. Onneksi väsy ja stressi kaikkoavat tallilla puuhatessa. Terapiaa parhaimmillaan.

Danni on onneksi saanut monipuolista liikuntaa; itse pyrin ratsastamaan sileällä, esteitä sekä maastossa. Tämän lisäksi tiimiimme on saapunut uusi tuttavuus, joka auttaa hevosen liikutuksessa lähinnä tuuppailun muodossa. Ponin energia on pysynyt samana ja välillä sen huomaa jopa kiirehtivän. Saa ottaa vatsalihakset käyttöön, jotta Danni malttaisi keskittyä. Nyt olemme pyrkineet keskittymään teräviin laukannostoihin sekä raviväistöihin. Väistöt on vielä vähän hakusessa, mutta juonen päästä olemme saaneet jo kiinni. On niin jännää nähdä, miten hevonen kehittyy! Ihan vertaillun vuoksi pari kuvaa:

Heinäkuu -13

Syyskuu -14

Heinäkuu -15

Syyskuu -15

Danni on muutenkin paljon vetreämpi nykyään. Hauska muutos on siinä, että meille ennen vaikeampi ja jäykempi puoli on muuttunut paremmmaksi. Oikean sijaan on vasen nyt hankalampi. Ongelman olen kohdistanut siihen, että koska vasen on ollut parempi, on tehtäviä voinut vaikeuttaa vasemassa kierroksessa. Näin hevonen on päässyt jumiutumaan siihen suuntaan. Samalla ollaan kuitenkin vahvistettu oikeaa helpommilla tehtävillä. Nyt on aika ottaa askel taaksepäin ja helpottaa tehtäviä myös vasemassa. Esimerkisi lyhyempiä pätkiä kootussa muodossa (jos meidän menoa nyt aivan kootuksi voi sanoa) ja välillä vain hömppäilyä! 

Alla video yhdeltä päivältä, kun ensin ratsastin ilman satulaa ja pian minulla olikin satula sekä lähestyttiin esteitä. Suunnitelmallisuus on yliarvostettua.

Huomatkaa lopussa kuinka etujalat vaihtavat laukkaa. Jos joskus oppisi vaihtamaan myös ne takajalat ;)

Mutta mitä tapahtui viimme viikonloppuna?? No olimme tallikaverideni kanssa kengityskurssilla! Sain kokea paljon ahaa-elämyksiä. Halusi kengittäjäksi tai ei, niin tämä oli kurssi jolla jokaisen hevosomistajan tulisi käydä. Opin paljon Dannin jalka-asennoista ja kuinka niitä tulee kengittäjän hoitaa. Kädet olisivat valmiina jo vuolemaan oman poniparan jalkoja, mutta yritän malttaa jatkokurssiin asti. Silloin pääsemme testaamaan taitojamme teurasjalkoihin.