Vajaa kaksi kuukautta olen päivittäin ajanut ohitustietä, moottoritietä sekä rantatietä. Yli 20 kilometriä. Minkä vuoksi? Saadakseni siivota karsinaa ja kanniskella heiniä? Lakaista lattiaa? Ei. Ajan nämä kilometrit, että näkisin päivittäin hevoseni voivan hyvin. Että tietäisin missä mennään ja kuinka se on päivänsä viettänyt. Mistä se ei pidä ja mistä se nauttii. Samalla saan itse hevosterapiaa tutkimalla uusia polkuja hevoseni kanssa.
Nykyinen talli on meille onnenpotku. Todella! En ole kohdannut tallinomistajaa, joka on näin omistautunut hevosten hyvinvointiin. Päivät suunnitellaan hevosten mukaan, ei ihmisten. En edes ymmärrä miten joku voi hoitaa tallin niin perusteellisesti päivätyön lisäksi! Ja kuten arvata saattaa, on Danni ollut hyväntuulinen. Voisin väittää että jopa onnellinen! Heinää saa vähintään neljästi päivässä turvan eteen. Lisäksi hevoset saavat laiduntaa kesän ajan vihreällä. Sateiset päivät vietetään tarhoissa liukkauden vuoksi. Myöskään eroahdistusta muista hevosista ei ole esiintynyt muuton jälkeen. Ponin karva kiiltää ja vatsa pienenee. Omistaja yrittää pysyä perässä.
Miten sujuu ratsastus ja miten jalka kestää? Hyvin! Olemme maastoilleet kaikissa askellajeissa normaalisti sekä myös kentällä olemme kääntyneet. Pitkästä aikaa olen käyttänyt sekä este- että koulusatulaa. Myös satulatta menoa on paljon harrastettu. Hyppimiset on kuitenkin vielä pannassa. Liikaa ei saa onnea venyttää. Ratsastuksen jälkeen nappaan pakastimesta kylmäyssuojat ja teen tallihommia Dannin seistessä kiltisti käytävällä.
Onhan se välillä hankalaa yhdistää vuorotöitä ja hevosenhoitoa, mutta se antaa myös niin paljon. Terapiaa parhaillaan. Joskus vain tallissa istuminen ja sateen loppumisen odottaminen on niin rauhoittavaa. Hevoset rouskuttavat heiniään rauhassa ja sade ropisee peltikattoon. Siinä on vain jotain maagista.
Hevosen omistamisessa on sitä taikaa.
