torstai 4. elokuuta 2016

Olisiko pitänyt kuitenkin olla vain hevoseton hevosenomistaja?

Vajaa kaksi kuukautta olen päivittäin ajanut ohitustietä, moottoritietä sekä rantatietä. Yli 20 kilometriä. Minkä vuoksi? Saadakseni siivota karsinaa ja kanniskella heiniä? Lakaista lattiaa? Ei. Ajan nämä kilometrit, että näkisin päivittäin hevoseni voivan hyvin. Että tietäisin missä mennään ja kuinka se on päivänsä viettänyt. Mistä se ei pidä ja mistä se nauttii. Samalla saan itse hevosterapiaa tutkimalla uusia polkuja hevoseni kanssa. 


Nykyinen talli on meille onnenpotku. Todella! En ole kohdannut tallinomistajaa, joka on näin omistautunut hevosten hyvinvointiin. Päivät suunnitellaan hevosten mukaan, ei ihmisten. En edes ymmärrä miten joku voi hoitaa tallin niin perusteellisesti päivätyön lisäksi! Ja kuten arvata saattaa, on Danni ollut hyväntuulinen. Voisin väittää että jopa onnellinen! Heinää saa vähintään neljästi päivässä turvan eteen. Lisäksi hevoset saavat laiduntaa kesän ajan vihreällä. Sateiset päivät vietetään tarhoissa liukkauden vuoksi. Myöskään eroahdistusta muista hevosista ei ole esiintynyt muuton jälkeen. Ponin karva kiiltää ja vatsa pienenee. Omistaja yrittää pysyä perässä. 


Miten sujuu ratsastus ja miten jalka kestää? Hyvin! Olemme maastoilleet kaikissa askellajeissa normaalisti sekä myös kentällä olemme kääntyneet. Pitkästä aikaa olen käyttänyt sekä este- että koulusatulaa. Myös satulatta menoa on paljon harrastettu. Hyppimiset on kuitenkin vielä pannassa. Liikaa ei saa onnea venyttää. Ratsastuksen jälkeen nappaan pakastimesta kylmäyssuojat ja teen tallihommia Dannin seistessä kiltisti käytävällä. 




Onhan se välillä hankalaa yhdistää vuorotöitä ja hevosenhoitoa, mutta se antaa myös niin paljon. Terapiaa parhaillaan. Joskus vain tallissa istuminen ja sateen loppumisen odottaminen on niin rauhoittavaa. Hevoset rouskuttavat heiniään rauhassa ja sade ropisee peltikattoon. Siinä on vain jotain maagista. 

Hevosen omistamisessa on sitä taikaa.


tiistai 7. kesäkuuta 2016

Mitä elämä onkaan meidän eteemme tuonut?

5 kuukautta, 26 päivää. Se on aika, jonka olen ollut ilman hevosarkea.

Viimeisiä onnellisia hetkiä maneesitallilla 
Mutta ongelmat alkoivat jo ennen sitä. Yksi syyskuinen perjantai ja yksi turvonnut takajalka. Ei kuitenkaan ontumista tai puristusarkuutta. Ei hätää. Mutta tilanne paheni ja marraskuun alussa varattiin klinikka-aikaa. Lähes vuosi edelliskerran jälkeen. Kyseessä sama jalka. 

Klinikalta palasimme iloisina; jänteet kunnossa, vain hieman nestettä ulomman koukistajajänteen pinnalla. Kaksi viikkoa käyntiä ja ravia, sitten normaaliin liikuntaan. Meni viikko. Jalka turposi ja muuttui kuumaksi. Kylmäystä, kylmäystä ja kylmäystä. Hevosen kohtalo mietitytti kovasti. En joutunut kuitenkaan itse tekemään ratkaisua, sillä sen teki joku ihan muu!

Ensilumi ei pyyhkinyt huolia ponin kohtalosta pois
Eräs perjantaiaamu olivat hevoset vielä karsinoissaan sekä tallinomistajat kadonneet. Hyvin pian tilanne alkoi selvitä; tallinomistajalla oli eläintenpitokielto. Asiasta voi lisää lukea Täältä ja täältä . 20 hevosta, Vaasan hyvinkin rajallinen tallipaikkatilanne sekä aikarajoitus. Yhteyttä otti poliisi ja me puolestamme lakimiehiin saadaksemme hieman neuvoja miten tulisi toimia. Pari soittoa ja Danni muutti Kurikkaan seuraavana päivänä. 

Nyt lähdetään!


Niin maneesitalli hienoine puitteineen muuttui maalaistalliin. Sitä itkun määrää kun jouduin jättämään hevosen 80 kilometrin päähän itsestäni. Mutta tämän päivään jälkeen ei hevosen jalka enää kuumottanut ja turvotus laski parissa päivässä. Se sai ulkoilla ruunan kanssa päivät pitkät vaappalla heinällä isolla laitumella. 

Täälä mä nyt oon...
...ja mulla on uusi kaveri!
Uuden vuoden aattona oli ensi kosketus hevosen selkään. Menimme kilometrin lenkin. Sitä onnen tunnetta. Pikku hiljaa lenkit pidentyivät. Ensin mentiin jännityksellä 4km lenkki, pian olikin matkaa jo vajaa 7kilometriä. Ja hevonen porskutti eteenpäin niin että jouduin pidättämään enemmän kuin koskaan meidän lenkeillä. Energiaa riitti ja möröt puskissa lisääntyivät! Päivittäisen liikunnan puute teki kuitenkin tepposet ja hevosen kunto on laskenut huimasti. Tämän myötä myös lenkit rauhoittuivat. Pilke silmäkulmassa edetään edelleen.

Ensikertaa selässä pariin kuukauteen!


Kyllä täälä tarkenee... Ei tarjennut!



Ensimmäisiä ravipätkiä otettiin tällä reissulla

Kevään edetessä suuntasimme Kurikan ratsastajien kentälle laukkailemaan...

... Ja Danni innostui niin että heitti mut hiekkaa maistelemaan :D
Mutta syy blogin henkiin herättämiseen tulee tässä; Danni muuttaa takaisin Vaasaan! Oman työn luonne on muuttunut niin, etten pääse Kurikkaan sitäkään vähää kuin talvella. Koska kuulin ystävän kautta vapaasta tallipaikasta, oli tartuttava tilanteeseen! Olo on tällä hetkellä tosi ristiriitainen; en haluaisi erottaa Dannia sen kaverista, jonka kanssa on viettänyt koko talven kahdestaan. Myös talli ja sen hoito on ollut juuri sitä mitä olemme tarvinneet kuntoutuksen aikana. Jos Talli olisi edes 40km lähempänä, jäisimme sinne ehdottomasti! Ja osaanko edes olla enää hevosenomistaja? Puoli vuotta ilman hevosta on jättänyt jäljet myös minuun...


Mutta mä yritän!